Tällä tavalla koronavirus tarttuu nyt – rajoitusten purku huolettaa infektiolääkäriä: "Tilanne aktivoituu, jos ihmiset eivät noudata ohjeita"

Koronavirus on levinnyt huhtikuun puolivälin jälkeen esimerkiksi Helsingissä Laakson sairaalassa, mutta tartunnan lähdettä tai lähteitä ei vielä tiedetä.
Koronavirus on levinnyt huhtikuun puolivälin jälkeen esimerkiksi Helsingissä Laakson sairaalassa, mutta tartunnan lähdettä tai lähteitä ei vielä tiedetä. Kuva: Arttu Laitala

Koronavirustartuntoja saadaan nyt lähipiiristä, kerrotaan Suomen suurimmista yliopistosairaaloista. Epidemian alussa tartuntojen lähteissä painottuivat matkailu ja joukkokokoontumiset, mutta rajoitusten voimaantulon jälkeen koronavirus on tarttunut yhä enemmän perheissä ja lähipiirissä.