The Guardian: Persianlahden tilanne kiristyi dramaattisesti – Pidätetyn brittitankkerin miehistö on nyt Iranissa satamassa ja yhä laivassa

The Guardian huomauttaa, että tietoa siitä, että brittitankkeri olisi ollut ensin onnettomuudessa iranilaisen kalastusveneen kanssa, ei ole saatu riippumatonta vahvistusta.
The Guardian huomauttaa, että tietoa siitä, että brittitankkeri olisi ollut ensin onnettomuudessa iranilaisen kalastusveneen kanssa, ei ole saatu riippumatonta vahvistusta. Kuva: TOMMY CHIA / STENA BULK / HANDOUT

Iranin mukaan kaikki 23 pidätetyn brittitankkerin miehistön jäsentä ovat nyt Iranin Bandar Abbasin satamassa ja yhä laivassa, kertoo uutistoimisto Reuters. Se perustaa uutisen Iranin Fars-uutistoimiston tietoihin.

Reutersin mukaan öljytankkeri Stena Impero oli onnettomuudessa kalastusveneen kanssa, ennen kuin se pidätettiin myöhään perjantaina Suomen aikaa.

Brittilehti The Guardian uutisoi, että Persianlahden jännitteet ovat kiristyneet tapahtumien myötä. Britannia suositteleekin nyt aluksia välttämään Hormuzin salmea.

Lehden mukaan kahden öljysäiliöaluksen pidättäminen merkitsee Persianlahden tilanteen dramaattista pahenemista.

Myös STT kirjoittaa, että pelot Persianlahden tilanteen kiristymisestä entisestään yltyivät, kun Iranin vallankumouskaarti kertoi ottaneensa haltuun Britannian lipun alla purjehtivan tankkerin Hormuzinsalmessa. Kyseessä on ruotsalaisen Stena Bulk -varustamon Stena Impero -alus.

– Tankkeri oli onnettomuudessa Iranin kalastusveneen kanssa. Kun vene lähetti hätäpuhelun, brittiläinen tankkeri jätti sen huomiotta", sanoi sataman ja merenkulkujärjestön johtaja Allahmorad Afifipour Etelä-Hormozganin provinssista, kertoo Reuters.

– Alus on nyt Iranin Bandar Abbasin satamassa ja kaikki sen 23 miehistön jäsentä jäävät alukseen, kunnes asia on selvitetty, Afifipour jatkoi.

The Guardian huomauttaa, että tietoa siitä, että brittitankkeri olisi ollut onnettomuudessa iranilaisen kalastusveneen kanssa, ei ole saatu riippumatonta vahvistusta.

Britannia sanoi aikaisemmin, että se hakee kiireesti tietoa Stena Imperosta, joka oli menossa Saudi-Arabian satamaan ja joka oli yhtäkkiä muuttanut tietä Persianlahden suulla sijaitsevan salmen läpi.

Iran pidätti perjantai-iltana myöhään Suomen aikaa kaksi öljytankkeria, joista toinen on siis rekisteröity Britanniaan ja toinen Liberiaan.