Unelmahäät-parin yhteiselämä eteni vauhdikkaasti: Sokkotreffit ja kuusi alle kouluikäistä lasta

Salla ja Jaska vihittiin Tampereen tuomiokirkossa lokakuussa. He ovat olleen yhdessä vuodesta 2014 saakka.
Salla ja Jaska vihittiin Tampereen tuomiokirkossa lokakuussa. He ovat olleen yhdessä vuodesta 2014 saakka. Kuva: TV5

Kun Sallan ja Jaskan syyshäät tulevat television Unelmahäät-sarjassa, perheessä on jo vauva. Uusperheen kuudes lapsi syntyi kuukauden etuajassa kolme viikkoa sitten.

– Synnytys yllätti meidät ja oli hyvin nopea, mutta kaikki sujui oikein ihanasti ja vauva voi hyvin, Salla kertoo.

Vauvanhoito on tuoreelle avioparille tuttua. Etukäteen heitä ei jännittänytkään tuleva lapsi vaan ohjelma.

– Jännittää nähdä, millainen ohjelma häistämme on tehty, sanovat lokakuussa avioituneet Salla, 34, ja Jaska, 33. Heidän juhlansa nähdään maanantaina 18. maaliskuuta.

Ystävät ovat luvanneet järjestää katseluillan, mutta Salla ja Jaska eivät ole aivan varmoja, menevätkö mukaan.

– Ehkä jonkun pitää esikatsella ennen kuin katson, Salla miettii ennakkoon.

Hetken perheessä on kuusi alle kouluikäistä

Olohuoneen lattialla on satulinna ja eteisessä iso kasa kenkiä.

Vilinää tuoreen avioparin arjessa riittää, sillä uuden pikkuisen lisäksi kaikki viisi vanhempaa lasta ovat alle kouluikäisiä. Perheeseen kuuluvat ennestään 2-vuotiaat kaksostytöt, 3-vuotias poika ja esikouluikäiset tyttö ja poika.

Syksyllä tilanne muuttuu, kun kaksi vanhinta lasta aloittaa koulun.

Sallalla ja Jaskalla ei ole kaksia kaksosia, vaikka he joskus niin sanovatkin tuntemattomille yksinkertaisuuden vuoksi.

Vanhimmilla lapsilla on ikäeroa seitsemän kuukautta. He eivät ole Sallan ja Jaskan yhteisiä lapsia.

Isosta lapsijoukosta huolimatta (tai ehkä juuri sen vuoksi) tunnelma kotona on rauhallinen. Pienet kähyt selvitellään aikuisten keskustelun lomassa, ja kahvinjuontikin onnistuu.

Sokkotreffit ja kahdesti siirretyt häät

Sallan ja Jaskan yhteinen taival kuulostaa muutenkin vauhdikkaalta, vaikka he itse sanovat olevansa ihan tavallisia.

Pari tapasi keväällä 2014 sokkotreffeillä. Tapaamisen oli järjestänyt kummankin yhteinen ystävä, joka arveli, että kahdella yksinhuoltajalla voisi olla jotain yhteistä.

Rakkaus ei syttynyt ensisilmäyksellä.

Salla kertoo heidän tavanneen koulujen päättäjäisiltana, ja molemmat taisivat olla vähän varautuneita.

– Aika pian löytyi muutakin yhteistä kuin lapset, Jaska sanoo.

Hän muistelee, että kolmannella tai neljännellä tapaamisella hän totesi, että nyt voi lopettaa kumppanin etsimisen, se on tässä.

Kihloja vaihdettiin vuonna 2015.

Salla ja Jaska tiesivät haluavansa naimisiin ja kirkkohäät, mutta vasta kolmas kerta toden sanoi.

Häitä he olivat siirtäneet pariin otteeseen. Ensimmäisen kerran rahatilanteen vuoksi ja toistamiseen, kun Salla alkoi odottaa kaksosia.

Rauhallisen parin häävalmistelujen keskellä tuli yllätys, kun he saivat tietää uusperheeseen syntyvän kuudennen lapsen. Vauva on poika, joten

perheessä on nyt molempia sukupuolia yhtä paljon.

Periaate: ei askarrella

Unelmahäihin Sallan ja Jaskan innosti Anna-kaaso.

– Kun ohjelmasta soitettiin, emme oikein voineet kieltäytyäkään, Salla kertoo.

Unelmahäiden uusin tuotantokausi alkoi TV5:lla 28. tammikuuta. Uusi jakso nähdään kerran viikossa maanantaisin.

Tv-ohjelmassa mukana oleminen oli Sallan ja Jaskan mielestä kaiken kaikkiaan positiivinen kokemus. Oli kiinnostavaa nähdä, miten televisio-ohjelmaa kuvataan. Ohjelmanteko ei haitannut häävalmisteluja, eikä vaikuttanut niihin kovin paljon.

Hääkutsuihin laitettiin tieto, että juhlat kuvataan Unelmahäihin.

Sallan mukaan aina ei edes muistanut, että kuvaajat häärivät ympärillä.

Häät vietettiin lokakuussa Tampereella.

Syyshäät olivat heistä hyvä ratkaisu. Molemmat ovat syysihmisiä, silloin on kaunista. Ajankohta oli hyvä myös tilojen suhteen. Kesäksi juhlapaikat oli jo varattu täyteen.

Jaska sanoo, että syksyllä ei ole paineita sään suhteen. Kesähäihin toivotaan aina auringonpaistetta, ja sade pilaa kaiken.

– Tosin pitkät kalsarit olisi voinut olla ainakin kuvauksen ajan. Hääkuvat otettiin ulkona, Jaska kertoo.

Yksi periaate häiden suhteen oli.

– Mitään ei askarrella, eikä askarreltu, Salla sanoo.

Muuttiko avioituminen jotain?

Arki ei muuttunut naimisiinmenon jälkeen. Salla vaihtoi sukunimeä, mutta muuten lapsiperheen hulina jatkuu entisellään.

– Jotain varmuutta henkisesti, vaikka ei tässä ennenkään epävarmaa ollut, sanoo Salla.

Salla on ammatiltaan viittomakielen tulkki, mutta uusi vauva tietää sitä, että kotonaolo jatkuu.

Jaskalla on sairaanhoitajaopinnot kesken.

Lumisilla portailla on pieniä jälkiä ja muovinen lumilapio. Eteisessä on monenkokoisia kenkiä ja pyöräilykypärä lattialla. Ei ole epäselvää, että tässä talossa asuu lapsia – ja he ovat tärkeitä.

Unelmahäät, maanantai 18.3. TV5 klo 21.00