Unkarin hallitusmedia kritisoi Suomen oikeusjärjestelmää ja mediaa – tutkija: He pelkäävät nyt tosissaan

Unkarin järjestelmä ja sen toiminta on herättänyt kansassa myös voimakasta vastustusta. Pääkaupunki Budapestissa sijaitsevan Unkarin parlamenttitalon edusta on toiminut paikkana esimerkiksi niin sanottua orjalakia vastustaville mielenosoituksille.
Unkarin järjestelmä ja sen toiminta on herättänyt kansassa myös voimakasta vastustusta. Pääkaupunki Budapestissa sijaitsevan Unkarin parlamenttitalon edusta on toiminut paikkana esimerkiksi niin sanottua orjalakia vastustaville mielenosoituksille.

Unkarilainen suosittu Origo-verkkolehti on nostanut Suomen tällä viikolla puheenaiheeksi tekemällä kaksi artikkelia, joissa kritisoidaan Suomen mediaa ja oikeusjärjestelmää.

Origo julkaisi tiistaina artikkelin otsikolla "Median moniäänisyys on Suomessa vakavassa vaarassa" ja keskiviikkona toisen nimellä "Suomessa ei ole itsenäistä perustuslakijärjestelmää".

Julkaisu luonnehtii Suomea kaksinaismoralistiseksi, oikeusjärjestelmän tilannetta huolestuttavaksi ja mainitsee YK:n ihmisoikeuskomitealta saadut moitteet saamelaiskäräjävaalien vaaliluetteloon liittyvistä oikeuden päätöksistä.

Lisäksi uutisissa mainitaan, että Suomella ei ole erillistä perustuslakituomioistuinta vaan perustuslakivaliokunta sekä viitataan EU-rahoitettuun raporttiin, jossa Suomen mediaa luonnehditaan korkeariskiseksi mediamarkkinoiden keskittymisen näkökulmasta.

Tutkija: Unkari pelkää rahavirtojen katkeamista

Aleksanteri-instituutin vanhempi tutkija Katalin Miklóssy kuvaa uutisia puolustautumisstrategiaksi. Hänen mukaansa reaktio oli odotettavissa EU-puheenjohtajana toimivan Suomen kannanottojen jälkeen.

– He tarttuvat lillukanvarsiin, Miklóssy sanoo.

Pääministeri Antti Rinne korosti oikeusvaltioperiaatetta viimeksi keskiviikkona Ranskan Strasbourgissa puhuessaan EU-parlamentille.

– Suomi näyttää olevan tosissaan oikeusvaltioperiaatteen eteenpäin viemisen suhteen. Nämä jutut välittävät sitä närkästystä, joka maan hallituksella on nyt. Tämä kuvastaa hyvin myös itäisen Euroopan reaktiota, sillä tilanne on todennäköisesti sama Puolassa ja Tšekissä.

Miklóssy kuvaa Origoa hallitusmyönteiseksi ja ei-riippumattomaksi mediaksi. Suomalaiset Unkari-asiantuntijat luonnehtivat sivua Twitterissä myös hallituspropagandaksi.

Miklóssy uskoo artikkelien kertovan Unkarin hallituksen pelosta. Eurooppaministeri Tytti Tuppurainen (sd.) on viime aikoina pitänyt esillä EU:n rahanjaon liittämistä unionin periaatteiden noudattamiseen.

– Kiihtyvä ja aggressiivinen uutisointi kertoo siitä, että he pelkäävät nyt tosissaan sitä, että tukijärjestelmää sidotaan oikeusvaltioon. Äänioikeuden ottaminen pois ei osu niin lähelle kuin se, että rahavirta loppuisi.

Miklóssy kuvaa, että EU-tuilla ylläpidetään sosiaalipoliittisia uudistuksia, joilla itäisen Keski-Euroopan hallitukset hänen mukaansa ostavat ääniä.

– Näitä järjestelmiä ylläpidetään EU-tukiaisilla, ja siksi niiden virta on edellytys vallassa olemiselle.

Suomen linja muutos Romanian puheenjohtajuuteen

Miklóssy uskoo Unkarin yllättyneen Suomen linjasta. Hän ottaa esille EU:n tämänhetkisen puheenjohtajakolmikko troikan, johon kuuluu Suomea edeltänyt Romania ja sitä seuraava Kroatia.

– Itäinen Keski-Eurooppa ei odottanut, että oikeusvaltiokysymys otetaan EU-puheenjohtajuudessa käsittelyyn vakavasti. Romania vesitti oikeusvaltiokeskustelua minkä kerkesi, ja Kroatiassa alkaa tapahtua samanlaisia asioita kuin Unkarissa ja Puolassa.

Miklóssy arvioi, että Unkari on närkästynyt myös Suomen peräänkuuluttamasta vastuunjaosta Välimerestä pelastettujen turvapaikanhakijoiden suhteen. Hän uskoo, että negatiivinen uutisointi Unkarin mediassa jatkuu.

– Todennäköisesti kampanja Suomea vastaan tulee kiihtymään, ja kaikki mahdollinen negatiivinen kaivetaan nyt urakalla esiin. Se on loogista: mitä enemmän puheenjohtajakaudella otetaan esille näitä asioita, sitä enemmän Suomea mustamaalataan. Tämä oli odotettavissa

Miklóssy myös ennustaa, että jatkossa Unkarin mediassa yleistyy perussuomalaisten näkökulma, puolueen positiivinen luonnehdinta sekä kritiikki Suomen hallitusta kohtaan.

– Uskon, että heidän retoriikkaansa tullaan käyttämään Suomea vastaan. Itäisen Euroopan kohdalla sitä on helppo käyttää hyväksi.

Suomi esillä myös alkuvuodesta

Unkarin Suomi-uutisointi oli esillä myös tammikuussa, kun Unkarin yleisradion aamujuontaja oli tulkinnut silloisen pääministeri Juha Sipilän kommentit Oulun seksuaalirikoksista rikoksiin syyllistyneiden maahanmuuttajien puolusteluksi.

Tällöin Suomen Unkarin-suurlähetystö käänsi keskustelua herättäneen puheen unkariksi. Suomalaispoliitikot eivät toistaiseksi ole kommentoineet Origon tekstejä.

Lännen Media ei tavoittanut pääministeri Antti Rinnettä kommentoimaan Unkarin hallitusmedian Suomi-uutisointia torstai-iltana.