Volodymyr Zelenskyi on voittamassa Ukrainan presidentinvaalit murskaluvuin – presidentti Poroshenko on tunnustanut tappionsa

Näyttelijänä tunnettu presidenttiehdokas Volodymyr Zelenskyi iloitsi ovensuukyselyn tuloksesta Kiovassa sunnuntai-iltana.
Näyttelijänä tunnettu presidenttiehdokas Volodymyr Zelenskyi iloitsi ovensuukyselyn tuloksesta Kiovassa sunnuntai-iltana. Kuva: STEPAN FRANKO

Iltakahdeksan jälkeen julkistettu kansallinen ovensuukysely lupaa näyttelijänä tunnetulle Volodymyr Zelenskyille 73 prosenttia Ukrainan presidentinvaalien äänistä.

Istuva presidentti Petro Poroshenko saa ovensuukyselyn mukaan tyytyä 25 prosentin kannatukseen. Uutistoimisto Reutersin mukaan Poroshenko on tunnustanut tappionsa.

Ovensyykyselyn tulokset ovat linjassa ennakkokyselyiden kanssa. Ne kuvastavat sosiologien mukaan suhteellisen tarkasti vaalien lopullista tulosta.

Ensimmäisellä kierroksella Zelenskyin äänisaalis oli lähes kaksinkertainen Poroshenkoon verrattuna. Nyt ero näyttää olevan vieläkin suurempi.

Historialliset vaalit

Zelenskyi on tekemässä historiaa, sillä itsenäisen Ukrainan kaikki presidentinvaalit on aiemmin voittanut kokenut poliitikko.

Ukrainan politiikan viime aikojen tapahtumat ovat ennennäkemättömiä maissa, joita Venäjä on pitänyt yhtä tiukassa talutusnuorassa kuin Ukrainaa.

Avoimet vaalit, joissa istuva presidentti haastetaan ja näillä näkymin syrjäytetään. Ehdokkaiden välinen sensuroimaton vaaliväittely stadionilla. Nämä ovat esimerkkejä asioista, jotka olivat uutta Ukrainan värikkäässä demokratiassakin.

Huumetesteistä videoviesteihin

Vaalikampanja, etenkin sen toinen kierros, sai merkillisiä käänteitä. Toista kierrosta oli suorastaan vaikea ottaa vakavasti. Tapahtumat antoivat viitteitä myös koomikko Zelenskyin pelisilmästä.

Zelenskyi, 41, vaati Poroshenkolta, 53, huume- ja alkoholitestiä ehtona vaaliväittelyyn osallistumiselle. Loppujen lopuksi vain yksi vaaliväittely toteutui, koska Zelenskyi ei suostunut useampaan.

Erimielisyydet väittelyjen ajasta, paikasta sekä kohtaamisten lukumäärästä jättivät toisen kierroksen aikana asiakysymykset varjoon. Ennen väittelyä ehdokkaat kommunikoivat lähinnä julkisten videoviestien välityksellä.

Ehdokkaat kohtasivat toisensa lopulta perjantaina Kiovassa jalkapallostadionilla pidetyssä vaaliväittelyssä. Molempien tunteet kuumenivat väittelyssä. Loukkaukset ja syytökset sinkoilivat puolin ja toisin. Zelenskyi kompensoi näyttelijänä taitamallaan retoriikalla oivasti mahdollisia asiaosaamisen puutteitaan.

Tyytymätön kansa

Zelenskyin suosio perustuu pitkälti pettymykseen Poroshenkoa kohtaan. Poroshenkon kannatus on laskenut, koska ukrainalaiset kokevat hänen epäonnistuneen korruption kitkemisessä ja kansalaisten elintason nostamisessa. Ukrainalaiset ovat osoittaneet olevansa valmiita ottamaan riskin, jonka poliittisesti kokemattoman Zelenskyin valinta presidentiksi sisältää.

Ukrainan poliittinen kenttä on hajanainen. Zelenskyistä tuskin tulee ainakaan heti koko kansan presidenttiä, sillä moni äänesti häntä protestimielessä, parempien ehdokkaiden puuttuessa.

Zelenskyin valinta tuo takuulla uusia tuulia maan politiikkaan. Vielä on aikaista sanoa, minkä tyyppisiksi muutokset osoittautuvat.

Zelenskyiltä odotetaan etenkin korruption kitkemistä ja toivoa rauhasta sotaa käyvään Itä-Ukrainaan.

Kenen tahansa on vaikea lopettaa viisi vuotta jatkunut sota Venäjän tukemia separatisteja vastaan. Toisaalta Zelenskyin saattaa olla venäläismielisiin erittäin jyrkästi suhtautuvaa Poroshenkoa helpompi rakentaa neuvotteluyhteyttä separatistileiriin.

Poroshenko on yrittänyt leimata Zelenskyin narrimaiseksi populistiksi, jonka valinta veisi Ukrainan Venäjän syliin. Vaalikampanjan aikana molemmat ehdokkaat vakuuttivat pitävänsä Ukrainan kurssin lännessä myös jatkossa.

Venäjälle mieluisa tulos

Venäjän voi olettaa olevan mielissään Zelenskyin varmalta näyttävästä voitosta. Venäjälle tärkeintä oli Poroshenkon häviäminen. Zelenskyi on käytännön Venäjä-politiikkansa kuten muidenkin kantojensa suhteen vielä kääntämätön kortti.

Venäjä on jo vuosia syyttänyt Ukrainaa fasistiseksi ja antisemitistiseksi eli juutalaisvastaiseksi. Juutalaisvastaisuussyytökset kumoaa se tosiasia, että Zelenskyi on juutalainen ja erittäin suosittu. Äärioikeistolaiset presidenttiehdokkaat eivät pärjänneet lainkaan vaalien ensimmäisellä kierroksella.

Venäjän Ukrainaa koskevat argumentit on helppo osoittaa vääriksi. Venäjä tulee joka tapauksessa hakemaan tilaisuutta Zelenskyin naruttamiseksi. Zelenskyin menestymisen presidenttinä ratkaissee hänen oman osaamisensa ja oppimisensa lisäksi hänen poliittisen lähipiirinsä tuleva kokoonpano