Yhdysvalloissa koronatapauksia kotikissoilla ja eläintarhan kissapedoilla - viranomainen suosittelee turvaväliä myös lemmikeille

Koronavirus tarttuu myös kissoihin, mutta tapaukset vaikuttavat olevan äärimmäisen harvinaisia. Todisteita viruksen siirtymisestä lemmikeistä ihmiseen ei ole.
Koronavirus tarttuu myös kissoihin, mutta tapaukset vaikuttavat olevan äärimmäisen harvinaisia. Todisteita viruksen siirtymisestä lemmikeistä ihmiseen ei ole. Kuva: epa08376002

Yhdysvalloissa on osoitettu ensimmäiset koronavirustartunnat lemmikkieläimillä, kun kahden kotikissan virustesti osoittautui positiiviseksi New Yorkissa.

Kissat eivät ole olleet tekemisissä keskenään. Niiden arvioidaan saaneen tartunnan omistajiltaan tai naapurustostaan. Asiasta kertoo Yhdysvaltojen tartuntatautikeskus CDC.

Aiemmin yksittäisiä kissojen koronatapauksia on havaittu myös Hong Kongissa ja Belgiassa.

– Lemmikit voivat saada tartunnan. Ei ole osoitettu, että virus siirtyisi lemmikistä ihmiseen, korostaa Yhdysvaltojen kansallisen allergia- ja tartuntatauti-instituutin johtaja Anthony Fauci.

Asia vaatii kuitenkin lisää tutkimuksia, ja muun muassa maailman terveysjärjestö WHO aikoo panostaa asiaan.

Suositus: Kissat sisätiloihin, koirille turvaväli

Viranomaisen mukaan lemmikkejä ei ole syytä pelätä koronaviruksen vuoksi.

– Ei ole todisteita siitä, että lemmikeillä olisi rooli viruksen leviämisessä Yhdysvalloissa, myös CDC toteaa lausunnossaan.

Sen mukaan eläimiä ei sen vuoksi ole myöskään syytä erottaa omistajistaan.

Varmuuden vuoksi viranomainen kuitenkin suosittelee, ettei lemmikkien anneta olla kontaktissa muihin kuin omistajan kotitaloudessa asuviin ihmisiin.

Lemmikeille suositellaan myös omaa eristäytymistä ja turvaväliä: kissojen tulisi CDC:n mukaan pysyä sisätiloissa ja koirien vähintään noin kahden metrin etäisyydellä lajitovereistaan.

Tapaukset vaikuttavat hyvin harvinaisilta

Alustavien tutkimusten mukaan viruksen tarttuminen ihmisestä lemmikeihin vaikuttaa hyvin harvinaiselta. Lisäksi virus ei toistaiseksi käytettävissä olevien tulosten mukaan näyttäisi tarttuvan esimerkiksi koiriin tai hevosiin.

Tutkimuksia on kuitenkin vielä hyvin heikosti.

Yhdysvaltalainen eläinlääketieteellinen yhtiö IDEXX ilmoitti testanneensa noin viisi tuhatta kissoista, koirista ja hevosista saatuja näytteitä 17 maasta. Positiivisia koronatuloksia ei löytynyt.

Yhtiön mukaan tartunnat lienevätkin hyvin harvinaisia ja yksittäisiä. Tästä huolimatta yhtiö toi markkinoille lemmikeille tarkoitetun koronavirustestin, jota se alkaa markkinoida maailmanlaajuisesti.

Bronxin eläintarhassa tartunta ainakin kahdeksalla kissaeläimellä

New Yorkissa on todettu koronatartuntoja myös eläintarhan kissapedoilla. Bronxin eläintarhassa tartunta on ainakin viidellä tiikerillä ja kolmella leijonalla.

Eläimillä on yskää ja muita hengitystieoireita, mutta ne käyttäytyvät normaalisti ja voivat ilmeisen hyvin.

– Kissamme saivat tartunnan oireettomalta henkilökunnan jäseneltä tai ennen kuin hän sai oireita, arvelee eläintarhaa pyörittävän Wildlife Conservation Society -järjestö.

Vaikka SARS-CoV-2 -viruksen oletetaan tarttuvan helposti ihmisen ohella muihin kädellisiin, ei esimerkiksi eläintarhan simpansseilla ole todettu tartuntoja.