Vuoden 2020 matkustustrendeiksi on povattu muun muassa ekomatkailua eli reissuja suunnataan turistikohteiden sijaan paikkoihin, joiden kantokyky kestää paremmin matkustelun. Suosiotaan kasvattavat myös maata pitkin matkustaminen lentämisen sijaan sekä muovijätteen vähentäminen.
Trendeiksi povataan myös teknologia-avusteista matkailua ja kulinaristista matkailua. Kohdemaan ruokakulttuurilla on entistä suurempi vaikutus siihen, että ihmiset haluavat matkustaa maahan.
Myös yksin matkustamisen ja kotimaanmatkailun ennustetaan kasvattavan tulevaisuudessa suosiotaan.