VIDEO: Porin Kauppatori täyttyi kynttilöistä Olli Lindholmin muistoksi

Porin pimeää tiistai-iltaa valaisivat Yö-yhtyeen Olli Lindholmin muistoksi Kauppatorilla sytytetyt sadat kynttilät. Porista lähtöisin olleen laulajan muistoa kunnioittamaan saapuneet ihmiset kantoivat muistokynttilöiden joukkoon myös sydämenmuotoisia kortteja, kukkia sekä Porin Ässät -fanipipon.

Äkilliseen sairauskohtaukseen maanantain ja tiistain vastaisena yönä menehtynyt Lindholm oli kuollessaan 54-vuotias.

Lindholmin tiedottaja Taija Holm kertoo saaneensa tiedon kuolemasta tiistaina aamupäivällä. Lindholm kuoli yllättävään sairauskohtaukseen, eikä tällaiseen Holmin mukaan ole ollut mitään viitteitä.

– Kyseessä on ollut yllättävä poismeno, sillä hän oli elämänsä kunnossa, Holm sanoo.

Yö-yhtyeellä oli sovittuna myös 15. helmikuuta eli ensi perjantaina alkava akustinen kiertue, joka keikkakalenterin mukaan olisi kestänyt maaliskuun loppuun asti. Yö-yhtyeellä oli sovittuja keikkoja myös kesälle ja loppuvuodelle.

Yö akustisemmin -kiertue olisi alkanut Valkeakoskelta ja päättynyt Helsinkiin.

– Meillä ei ole vielä mitään tietoa esimerkiksi siitä, aiotaanko Lindholmille järjestää esimerkiksi muistokonserttia, Piikkikasvi -ohjelmapalveluyrityksen keikkamyyjä Kari Pössi sanoo.

Lindholmin oli määrä esiintyä perjantaina 15. helmikuuta Iskelmä-gaalassa Tampere-talossa.

– Olemme todella järkyttyneitä uutisesta ja otamme osaa omaisten suruun. Olli oli Iskelmän toimitukselle läheinen ja tärkeä henkilö, jonka kanssa teimme paljon yhteistyötä. Tulemme muistamaan Ollia perjantaina Iskelmä-gaalassa, kertoo Iskelmän ohjelmajohtaja Ari Ojala tiedotteessa.

Keskiviikkoisessa Ässät–HPK-ottelussa vietetään hiljainen hetki Lindholmin poismenolle.

Video: STT-Lehtikuva