
Laitostoimittaja Arevan rahapula ei Teollisuuden Voiman mukaan näy mitenkään Eurajoen ydinvoimalatyömaalla.
– Työt Olkiluodossa jatkuvat normaalisti. Luottavaisena mennään kohti laitoksen valmistumista vuonna 2018, kertoi TVO:n yhteiskunta-osaston johtaja Anna Lehtiranta.
Ranskalaisyhtiö Areva on ahtaalla. Areva teki viime vuonna 2 miljardin euron nettotappion. Melkein puolet jättitappiosta kertyi Olkiluoto 3:sta, jonka valmistuminen myöhästyy ainakin yhdeksän vuotta.
Vaikeassa tilanteessa on laiha lohtu, että edellisvuoden tilinpäätös näytti vielä karmeampia lukuja. Vuonna 2014 Areva tuotti 4,8 miljardin euron nettotappion.
Laitostoimittajaa tarvitaan pitkään
Areva joutui siirtämään tilinpäätöksensä julkaisua vuorokaudella eteenpäin, koska yhtiö neuvotteli kuuden pankin kanssa 1,1 miljoonan lainapaketin. Se tarvittiin, jotta yhtiö pystyy maksamaan laskunsa ja palkkansa tänä vuonna.
Tilinpäätösinfossa Pariisissa Arevan toimitusjohtaja Philippe Knoche maalaili kuvaa paremmasta huomisesta ja ”uudesta Arevasta”. Areva on saamassa 5 miljardia lisää pääomaa.
– Hyvä juttu, että ydinvoimayhtiön kilpailukykyä parannetaan. Tulemme olemaan ranskalaisten kanssa kimpassa vielä pitkään, kymmeniä vuosia, sanoi Lehtiranta.
Hän viittaa muun muassa vuosihuoltoihin, joissa tarvitaan varaosia ja tietämystä laitoksesta. Kehitystyökin jatkuu käytön aikana.
Neuvotteluja ”hyvässä hengessä”
Osa Arevan talousongelmien ratkaisua on sen reaktoriliiketoiminnan myynti toiselle ranskalaiselle valtionyhtiölle. EDF maksaisi noin 2,5 miljardia reaktoribisneksestä, muttei haluaisi Olkiluodon vastuita kontolleen.
– Uudessa yritysrakenteessa, millainen se sitten onkin, tärkeintä on varmistaa Olkiluoto 3:n valmistuminen nykyisten suunnitelmien mukaisesti. Laitostoimittajalla pitää olla riittävät resurssit ja henkilöt projektin loppuun viemiseksi, kertoi Lehtiranta.
Arevan tiedotteen mukaan neuvottelut TVO:n kanssa ovat edenneet myönteisesti.
– Siitä olemme samaa mieltä, vahvisti Lehtiranta.
Ydinvoimalla yhä tulevaisuutta
Olkiluodon projektista Areva on kirjannut jo ainakin 4,5 miljardin euron tappiovarauksen.
Ranska haluaa kaikesta huolimatta jatkaa ydinvoimaloiden rakentajana. Arevalla ja EDF:llä on rakenteilla tai vireillä monta ydinvoimahanketta.
– Jos Pariisin ilmastosopimuksesta halutaan pitää kiinni, tarvitaan vielä 300 Olkiluoto 3:n kokoluokan ydinvoimalaitosta. Ilman ydinvoimaa ei ole tietä hiilettömään yhteiskuntaan, Lehtiranta totesi.
Ranskalaiset eivät väännä Arevan tappioista kättä vain keskenään.
Laitostoimittaja Areva-Siemens vaatii tilaaja TVO:lta miljardien eurojen korvauksia ja päinvastoin. Vastakanteiden yhteissumma on jo ylittänyt 6 miljardia euroa. Kansainvälisen kauppakamarin välimiesoikeus toimii erotuomarina kiistassa.
”Tulemme olemaan ranskalaisten kanssa kimpassa vielä pitkään, kymmeniä vuosia.”
Anna Lehtiranta