Lakariin hehtaarikaupalla paneeleja

Ene Solar Systemsin toimitusjohtaja Juhani Kanerva Lakarin logistiikka- ja teollisuusalueella, jonka viereen Rauman ensimmäinen aurinkopuisto on tulossa. Kuva: Pekka LehmuskallioLogistikaksen hallituksen puheenjohtaja Ari Salmi kertoi Rauman rakennemuutosseminaarissa paikallisesta sijoitusrahastosta. Kuva: Pekka Lehmuskallio

– Tämä on suuri juttu meille, mutta myös Raumalle, sanoi ENE Solar Systemsin toimitusjohtaja Juhani Kanerva eilen Lakarin logistiikka- ja teollisuusalueella.

Kanerva oli juuri allekirjoittanut Rauman kaupungin kanssa aiesopimuksen valtavasta aurinkovoimalasta.

– Kahden neliön kokoisia aurinkopaneeleita tulee ensimmäisessä vaiheessa tuonne 27 000 kappaletta, kertoi Kanerva ja viittilöi metsän suuntaan.

Energiamies näkee silmissään jo Rauman aurinkopuiston toisen vaiheen, ja kolmannenkin.

– Jokaisesta aurinkovoimalasta tulee oma osakeyhtiönsä. Yksi osake vastaa yhden aurinkopaneelin tuotantoa. Näin aurinkovoimaa voivat pian ostaa Vanhan Rauman asukkaatkin, sanoi Kanerva.

Kaupunki vuokraa 20 hehtaaria maata

Rauman kaupunki on vuokraamassa noin 20 hehtaaria maata aurinkovoimalalle.

– Tämä on hanke, joka sopii mitä parhaiten Rauman tavoitteisiin kestävästä kehityksestä ja uusiutuvan energian käytöstä, kertoo Rauman kaupunginjohtaja Kari Koski.

Rakentamisen on tarkoitus alkaa viimeistään ensi keväänä. Sähköä aurinkovoimala tuottaa noin 10,5 gigawattituntia vuodessa. Se vastaa yli 500 sähkölämmitteisen omakotitalon kulutusta.

Liiketaloudellisesti kannattava hanke

Aiesopimus oli tärkeä välietappi hankkeelle, joka kantaa työnimeä Solar Park Rauma.

– Pääsemme nyt perustamaan yhtiön, neuvottelemaan rahoituksesta ja hakemaan työ- ja elinkeinoministeriöltä investointitukea, sanoi Kanerva.

Hän arveli, että parhaassa tapauksessa projekti nytkähtää kunnolla liikkeelle jo marraskuussa.

– Siitä olen täysin vakuuttunut, että hanke on liiketaloudellisesti kannattava. Saman verran aurinkosäteilyä Suomessa on kuin Keski-Euroopassakin, jossa aurinkovoimaloita rakennetaan paljon, sanoi Kanerva.

Hänen laskelmissaan kustannustehokkuus perustuu sille, että aurinkovoimala on riittävän iso, hyötysuhteeltaan optimoitu ja keskitetysti huollettava.

”Yksi osake vastaa yhden aurinkopaneelin tuotantoa. Näin aurinkovoimaa voivat pian ostaa Vanhan Rauman asukkaatkin.”

Juhani Kanerva

Aurinkosähköstä vetoa vientiin?

  • ENE Solar Systems Oy on suomalainen energiaosuuskunta, jonka päämääränä on tuottaa energiaosakkeidensa omistajille sähköä tehokkaasti, luotettavasti ja ympäristöystävällisesti.
  • Jos kaikki sujuu suunnitellusti, ensimmäinen aurinkopuisto valmistuu Raumalle vuonna 2016.
  • Aurinkopaneeleita Solar Park Raumaan tulisi 26 800, ja teholtaan voimala olisi 8,7 megawattia. Kustannusarvio on 11–12 miljoonaa euroa.
  • Nakkilan aurinkopuistolle on kaavailtu noin 20 hehtaarin aluetta Pori–Helsinki-valtatien lähistöltä. Hankkeen rahoitusratkaisu on vielä avoinna.
  • ”Aurinkovoimala nostaa Lakarin kiinnostavuutta bisnesalueena. Varsinkin vientiyrityksille aurinkosähkö on vahva valtti”, uskoo hankkeen puuhamies Juhani Kanerva.
  • Aurinkovoimalan valtti puolestaan on se, että sellaisen voi pystyttää ketterästi myös teollisuus- tai asuntoalueen lähelle.
  • Aurinkopuistojen paneelit, invertterit ja muuntamot yhtiö haluaisi hankkia Suomesta.

Gallialaisen kylän oma rahasto keräsi kehut

Rauma

Janne Rantanen, Länsi-Suomi

Rauman seudun uusi pääomasijoitusrahasto, Kasvattajarahasto Ky, keräsi huomiota Rauman kaupungin järjestämässä rakennemuutosseminaarissa.

– Rauma on kuin Asterixin ja Obelixin pieni gallialainen kylä. Kun vaara uhkaa, turskat pannaan sivuun ja yhteinen sävel löytyy helposti. Ei jäädä itkemään tilannetta, vaan autamme itse itseämme, kertoi rahastoa esitellyt Ari Salmi.

– Rauman rahasto sai alkunsa siitä, kun nähtiin, että pitää ottaa ohjat omiin käsiin ja keksiä miten rakennetaan uutta imua Rauman talousalueelle. Nyt koossa on yli 10 miljoonaa euroa ja ensi vuonna saavutettaneen 15 miljoonan raja. Rahasto vauhdittaa ja vahvistaa yritysten kehityshankkeita, kertoi Logistikaksen hallituksen puheenjohtaja Salmi.

Hänen mukaansa Raumalle on hakeutumassa uusia yrityksiä, joille rahasto pystyy tarjoamaan pääoman lisäksi tukea hallitustyön muodossa.

– Rauma on ollut aktiivinen edunvalvonnassaan ja investoinut paljon myös itse. Paikallinen pääomarahasto on yksi hyvä esimerkki siitä, kehui työ- ja elinkeinoministeriön rakennemuutosjohtaja Tapani Mattila.

– Rauma on ottanut poikkeuksellisen aktiivisen otteen elinkeinopolitiikassaan. Raumalla ei surkutella, vaan tehdään ja mennään rohkeasti eteenpäin, säesti Tekesin ryhmäpäällikkö Markku Jokela.

Rauman rahastolle on Jokelan mukaan varmasti tarvetta.

– Tärkeää on, ettei lähdetä pelastamaan kaverien yrityksiä, vaan sijoitetaan yrityksiin, joilla on edellytykset kasvuun. Niin varmasti Raumalla on aikomus toimiakin, Markku Jokela arveli.