Aleksi Saarelan puhelin on kiinni sunnuntai-iltana yhdeksän aikaan. Hänellä on kuitenkin toiminto, joka lähettää soittotiedot viestinä, vaikka puhelin olisikin suljettuna.
Kun tuttu paikallislehden toimittaja on yrittänyt muutaman minuutin välein tavoitella kolmesti, Saarela soittaa takaisin.
Samalla hän kuulee itse uutisen. New York Rangers on juuri kaupannut hänen NHL-oikeutensa.
Saarela purskahtaa nauruun.
– Itse asiassa tämä on hauska juttu. Multa loppui puhelimesta akku, mutta juuri viimeisellä hetkellä ehdin nähdä twitterissä viestin, että olen ehkä mukana jossain kaupassa. Näköjään meni sitten läpi, Ässien hyökkääjä sanoo.
Pelaaja siirrosta täysin pimennossa
Et siis oikeasti tiedä enempää?
– En. Olen ollut ihan pimennossa.
No, kerrotaan sitten, että uusi seurasi on Carolina Hurricanes, ja sinut on vaihdettu Eric Staaliin.
– Jaha, semmonen treidi, Saarela sanoo.
Ja purskahtaa uudelleen nauramaan.
– Ei kai siinä mitään. Ei mulla kyllä ole nyt hirveästi annettavaa. En rehellisesti tiennyt yhtään mitään, hän henkäisee.
”Noita kauppoja tulee ja menee”
Rangers valitsi Saarelan viime kesän varaustilaisuuden kolmannella kierroksella. Seura on myös ollut aktiivisesti yhteydessä Ässiä edustavaan laitilalaishyökkääjään, ja kaikesta on huokunut, että hänet halutaan Manhattanille pelaamaan.
Sunnuntaina kaikki kuitenkin muuttui. Rangers kauppasi Saarelan oikeudet eteenpäin ja sai vaihdossa Carolina Hurricanesin kapteenin Eric Staalin.
Samalla Rangers luopui kahdesta toisen kierroksen varausvuorosta. Varausvuorot ovat vuoden 2016 ja 2017 drafteihin.
– Noita kauppoja tulee ja menee. Ei niihin pelaaja hirveästi voi vaikuttaa, Saarela huomauttaa.
Staalin kauppaaminen muualle oli odotettua
Staalin siirtyminen muualle ei ollut yllätys. Hänen jättisopimuksensa umpeutuu tämän kauden jälkeen, ja miehen nimi on pyörinyt siirtohuhuissa.
Sentterin tämän kauden palkka on 8,25 miljoonaa dollaria. Hurricanes maksaa lähteiden mukaan puolet Staalin palkasta loppukauden ajan.
Rangersissa hän pääsee samaan seuraan veljensä kanssa, sillä pikkuveli Marc Staal odottaa New Yorkissa.
Veljen kanssa hän tosin jakoi kopin myös Carolinassa. Siellä joukkuekaverina oli toinen pikkuveli Jordan Staal.
Carolina hankki kaupassa itselleen toisen tuoreen nuorten maailmanmestarin, sillä seura oli jo aiemmin varannut Kärppien Sebastian Ahon oikeudet. Aho on suuntaamassa NHL-jäille jo ensi kaudeksi.
Siirto Hurricanesiin tuli täytenä yllätyksenä myös Saarelan agentille Mika Rautakalliolle.
– Ei näistä ole ikinä mitään hajua. Ei näistä pelaajille tai agentille etukäteen kerrota, hän vahvisti.
”Noita kauppoja tulee ja menee. Ei niihin pelaaja hirveästi voi vaikuttaa.”
Aleksi Saarela
Unelma nyt lähempänä?
Kommentti
Laitilaislähtöisen Aleksi Saarelan NHL-unelma saattoi tulla yhdessä sunnuntai-illassa lähemmäksi useamman vuoden verran.
Saarelan varannut New York Rangers on nimittäin tunnettu viime vuosina siitä, että joukkue ottaa erittäin maltillisesti varaamiaan pelaajia pääsarjakaukaloihin.
Organisaatiossa on neljän viime varausvuoden aikana vain Anthony Duclair saanut selvän mahdollisuuden pääliigassa. Muut odottelevat edelleen vuoroaan AHL:ssä, junioriliigoissa tai Euroopan sarjoissa.
Carolina Hurricanes taasen on nostanut nopeastikin varauksiaan pääliigaan, kuten esimerkiksi vuonna 2013 varatun Elias Lindholmin tapaus todistaa. Ruotsalaispelaaja on kuulunut Hurricanesin nuoreen joukkueeseen varausvuodestaan lähtien.
Jos ja kun Sebastian Aho lähtee Kärpistä Pohjois-Amerikkaan, niin lähteekö räväkkä laitilalaissentteri ujolle oululaiselle seuramieheksi?
Iiro Lehtonen
Kirjoittaja on Marva Median urheilutoimittaja.
iiro.lehtonen@marvamedia.fi