Viiden voiton putkessa Kouvolaan saapunut Rauman Lukko oli yllättävän aseeton viimeisestä pudotuspelipaikasta tosissaan haaveilevan KooKoon käsittelyssä.
KooKoo marssi Josh Greenin maaleilla 2–1 (2–0, 0–1, 0–0) -kotivoittoon.
– Jäimme tänään yksinkertaisesti telineisiin, ykkösketjuun kesken pelin nostettu laituri Olavi Vauhkonen sanoi.
Ottelun alku oli varsin synkkä Lukolle.
Vahvasti luistellut KooKoo purki Lukon karvauksen ja keskialueen puolustuksen tämän tästä ja pääsi kiekon kanssa Lukon päätyyn liian helposti.
Päävalmentaja Risto Dufva ei tosin nähnyt asiaa samalla tavalla.
– Se voi näyttää siltä, kun KooKoo teki kaksi maalia, Dufva väitti.
Lukon ainoan maalin pohjustanut Vauhkonenkaan ei osannut selittää syytä heikkoon alkuun.
– Tiedossa oli, että pudotuspeleihin mielivä KooKoo tulee kovaa, Vauhkonen sanoi.
KooKoo pelasi kuin kuolemanpelissä
KooKoo oli liikkeellä aivan erilaisella intensiteetillä. Voitto piti pudotuspelitoiveet hengissä.
– Tämä oli meille kuoleman peli. Voiton myötä pääsemme samoista asetelmista torstaina Ässiä vastaan, päävalmentaja Petri Mattila iloitsi.
Tappio oli kuudetta sijaa metsästävän Lukon kannalta ikävä, sillä TPS pysyi edelleen vain kahden pisteen päässä. Molemmilla on runkosarjasta jäljellä nyt neljä ottelua.
Arvokkaan sijan pitäminen ei tiistaina motivoinut Lukkoa tarpeeksi. Seuraava näytönpaikka on torstaina SaiPan vieraana Lappeenrannassa.
– On varma, että meidän kanssa samoista sijoista taisteleva SaiPa tulee myös kovaa. Meidän on oltava valmiimpia, Vauhkonen totesi.
Iso mies iski kahdesti
Helmikuussa liigajäille palannut Vauhkonen pelasi vasta kahdeksannen ottelunsa viiden kuukauden sairausloman jälkeen.
– Alku oli koko joukkueelta huono. Muuten olen tyytyväinen. Pelaamisen kautta palaset alkavat loksahdella paikalleen, Vauhkonen kertoi.
KooKoo pääsi karkuun, kun heikosti keskialueella puolustanut Lukko sähläsi myös omalla alueella kiekon kanssa.
KooKoon kultakypärä Josh Green kiitti tylysti, kun Lukon virkaveli Aaron Gagnon ei saanut purettua kiekkoa.
Sama mies oli asialla maalin edessä jo avauserän puolivälissä, kun Julius Nyqvist sai toisen lahjakiekon Lukon alueella.
Puolustaja kiersi lähes Lukon viisikon ympäri ja löysi Greenin vapaan mailan lavan Ryan Zapolskin nenän edestä.
– Faktisesti KooKoo sai vain kaksi paikkaa ja iso mies oli maalin edessä. Ne olivat ainoat laukaukset siihen mennessä, Dufva näki.
Olavi Vauhkonen herätti ykkösketjun
Lukko sai avauserässä jotain vaarallista aikaan KooKoon Juha Järvenpään maalilla vain erän lopussa, kun KooKoon Mikko Virtanen istui jäähyaitiossa.
Lukon terävin kärki Gagnon jatkoi uneliaasti toisessa erässä. Kanadalainen tarjoili KooKoolle mahdollisuuden pelin tappamiseen ottamalla kaksi jäähyä samassa vaihdossa kampituksesta ja estämisestä.
Lukon onneksi kotijoukkueen ylivoima oli tehotonta näpertelyä.
Vauhkosen siirto Gagnonin rinnalle Teemu Nurmen paikalle herätti ykkösketjun.
– Vauhkonen toi voimaa ketjun peliin, Dufva kommentoi.
Lukko saikin uuden mahdollisuuden, kun Vauhkonen tökkäsi kiekon Järvenpään räpylän alta, ja syötti laatan maalin edessä päivystäneelle Gagnonille.
– Ehdin kiekkoon ennen kuin Järvenpää sai sen suljettua, Vauhkonen sanoi.
KooKoo passivoitui, ja Lukko sai pelin haltuunsa toisen erän lopusta alkaen, mutta KooKoo puolusti hätääntymättä loppuun asti.
– Alku maalasi pelin maiseman. Siitä eteenpäin nähtiin reipasta nuorisoliikuntaa. Tultiin kovasti takaa, mutta se ei riittänyt, Dufva maalaili.
” Alku maalasi pelin maiseman. Siitä eteenpäin nähtiin reipasta nuorisoliikuntaa.”
Risto Dufva
Vahalahti oli helmikuun tehokkain
- Lukon Ville Vahalahti (10 peliä, 4+8=12) oli helmikuun tehokkain liigapelaaja. Tammikuun tehokkain Aaron Gagnon ”taantui” helmikuussa toiseksi (3+8=11) .
- Kymmenen pisteen miehiä oli neljä: Kärppien Sebastian Aho, Sportin Charles Bertrand, HIFK:n Joonas Rask ja KalPan Mikael Ruohomaa. Aho ja Rask pelasivat kahdeksan peliä, muut kymmenen.
- Viime kuun kovimmat maalinsylkijät olivat kuudella maalillaan Lukon Teemu Nurmi, HIFK:n Tomas Zaborsky ja SaiPaan siirtynyt Vojtech Polak.
- Jääkiekkolehti valitsi silti kuukauden parhaaksi liigapelaajaksi Tapparan maalivahdin Tomi Karhusen.
- Hän torjui Tapparalle peräti kahdeksan voittoa, joista yksi tuli nollapelillä. Karhusen yhdeksän ottelun torjuntaprosentti oli mainio 96,15 ja päästettyjen maalien keskiarvo 1,01.
- Karhusen kovimmat haastajat helmikuun parasta pelaajaa valittaessa olivat Lukon Ville Vahalahti ja Kärppien Sebastian Aho.
- Kuukauden pelaajan palkinto on osunut lukkolaiselle tällä kaudella kahdesti. Toni Koivisto sai kunnian syyskuussa, Aaron Gagnon tammikuussa.