Kulttuuri kuuluu kaikille ja kaikkialle

Tuore esitystaiteen läänintaiteilija Marika Räty ottaa tuntumaa maakuntaan. Taiteen tekijöitä hän kehoittaa ottamaan aktiivisesti yhteyttä. Kuva: Pekka Lehmuskallio Kuva: Pekka LehmuskallioTuore esitystaiteen läänintaiteilija Marika Räty ottaa tuntumaa maakuntaan. Taiteen tekijöitä hän kehoittaa ottamaan aktiivisesti yhteyttä. Kuva: Pekka Lehmuskallio

Taiteen tekeminen ei maakunnan uusimman läänintaiteilijan Marika Rädyn mukaan saa olla kiinni rahallisista resursseista tai logistiikasta. Esitystaiteen läänintaiteilijana helmikuussa aloittanut Räty puhuukin taiteen demokratisoinnista.

– Taide ja kulttuuri kuuluvat kaikille. On aika epäreilu ajatus, että jos on kiinnostunut kulttuurista, sen perässä pitäisi muuttaa jonnekin.

Tuoreena läänintaiteilijana hän reissaa mieluusti pieniinkin kuntiin edistämään erityisalaansa eli esitystaidetta, jonka tuottaja läänintaiteilija seuraavan kolmivuotiskauden ajan on.

Työnsä hän on aloittanut hakemalla kontakteja. Läänintaiteilija haluaa kuunnella herkällä korvalla alueen taiteilijoiden toiveita ja odotuksia.

– Minuun voi olla suoraan yhteydessä, jos kenellä tahansa on aiheeseen liittyviä ideoita tai kysymyksiä. Tulen mielelläni tapaamaan aktiivisia ja kiinnostuneita tyyppejä koko Satakuntaan ja suunnittelemaan uusia projekteja, sanoo Räty.

Rätyä kiinnostaisi myös ajatus saada Raumallekin nuoria taiteentekijöitä. Nykyään esimerkiksi monet Kankaanpäästä valmistuvat jäävät opiskelupaikkakunnalleen tai muuttavat Poriin.

Mikä ihmeen esitystaide?

Räty, joka käyttää myös taiteilijanimeä Maire Karuvuori, on valmistunut Satakunnan ammattikorkeakoulusta esitystaiteilijaksi ensimmäisten joukossa vuonna 2014.

Taiteen edistämiskeskus halusi nostaa esitystaiteen esille Satakunnassa, koska se nähdään kiinnostavana nousevana taidealana. Taiteen edistämiskeskuksen johtaja Minna Sirnö korosti Rädyn nimityksen yhteydessä taiteen uusien ja uusiutuvien ilmiöiden tärkeyttä.

Esitystaide on vasta 2000-luvulla syntynyt termi, joka kuvaa erilaisten esittävän taiteen perinteiden väliseen maastoon syntynyttä uutta taidekenttää. Esitystaiteen juuret ovat nykyteatterin, performanssin ja elävän taiteen alueilla.

Värikästä tai minimalistista

Esitystaiteen kenttä on Rädynkin mukaan moninainen, se voi olla toisaalta teos Internetissä, vloggaamista tai bloggaamista, mutta toisaalta myös kohtaamisia ihmisten kesken.

– Monet ihmiset tekevät paljon sellaista, jonka voi lukea esitystaiteeksi, kuten oma Youtube-kanava tai pieni video Instagramissa.

Taiteilijana Räty on itse esiintynyt muun muassa Horonkäristys-duossa ja liikkunut esitystaiteen ja performanssin eri ilmenemismuodoilla yksin ja ryhmässä kehollisesti, paperilla, kuvassa ja tilassa.

– Pidän itse rehevästä estetiikasta, ilosta ja värikkyydestä, mutta esitystaide voi olla myös hyvin minimalistista ja riisuttua.

Tyypillistä esitystaiteelle on kokeellisuus ja erilaisten asioiden testaaminen.

– Se ei ole sitä, että tehdään vain joku teos ja tarjotaan se yleisölle. Esitystaiteeseen liittyy usein vuoropuhelu ja kommentointi.

Esimerkiksi Lönnströmin taidemuseon ensimmäinen nykytaiteen projekti, Khronoksen talo on Rädyn mukaan siinä mielessä läheistä sukua esitystaiteelle, sillä varsinainen teos tapahtuu ihmisten ajatuksissa heidän miettiessään mitä aidatun talon sisäpuolella on.

– Usein esitystaiteessa teoksiin ei liity fyysistä objektia eivätkä ne ole aikaan ja paikkaan sidottuja. Esityksille on tyypillistä myös katoavaisuus.

Fokus oman maakunnan ihmisissä

Esitystaiteelle ei läänintaiteilijan mukaan välttämättä tarvitse luoda uutta tapahtumaa, jollaisia jo ovat Porissa järjestettävät Porin Juhlaviikot sekä Perf Festival. Taidemuoto voi näkyä myös jo olemassa olevien tapahtumien yhteydessä.

Pääpainotus läänintaiteilijan työssä on tuottaa tapahtumia oman maakunnan asukkaille, ei niinkään turisteille.

– On tärkeämpää, että joku paikallinen asukas saa jotain irti tapahtumasta kuin se, että siitä tiedetään oman maakunnan ulkopuolella, sanoo Räty.

”Tulen mielelläni tapaamaan aktiivisia ja kiinnostuneita tyyppejä koko Satakuntaan ja suunnittelemaan uusia projekteja.”

läänintaiteilija Marika Räty

”Pidän itse rehevästä estetiikasta, ilosta ja värikkyydestä, mutta esitystaide voi olla myös hyvin minimalistista ja riisuttua.”

Marika Räty alias Maire Karuvuori

  • s. 1984 Helsingissä
  • esitystaiteen läänintaiteilija
  • performanssitaiteilija
  • asuu Iniössä
  • valmistui esitystaiteilijaksi 2014 Satakunnan AMK:sta