Livistää yritetään mutta karkuun ei päästä

Kaksinkertaiset salvat ovat monelle aikuisellekin työläät avattavat Kaivopuiston päiväkodin portissa. Yhteisiin pelisääntöihin kuuluu, etteivät lapset avaa portteja edes aikuisen seurassa.
Kaksinkertaiset salvat ovat monelle aikuisellekin työläät avattavat Kaivopuiston päiväkodin portissa. Yhteisiin pelisääntöihin kuuluu, etteivät lapset avaa portteja edes aikuisen seurassa. Kuva: Pekka Lehmuskallio

Päiväkodeista pyritään aika ajoin karkaamaan Raumallakin, mutta onnistumiset yrityksissä ovat hyvin poikkeuksellisia.

Aidan toiselle puolelle päästään itse asiassa niin harvoin, ettei tapauksia edes tilastoida erikseen Raumalla.

– Olen ollut Raumalla puolitoista vuotta töissä, ja asia ei ole tullut missään kohtaa esille, sanoo varhaiskasvatusjohtaja Päivi Tiesmaa.

Säikähdyksellä on selvitty

Yhteensä Tiesmaa kertoo olleensa alalla 30 vuotta, ja sinä aikana kohdalle on sattunut kaksi tapausta.

– Molemmissa lapsi oli päässyt karkaamaan kesken hoitopäivän ulkoiluaikana tietäen, että äiti on kotona. Nämä lapset asuivat päiväkodin lähellä, joten reittikin oli tuttu. Näissä tapauksissa selvittiin säikähdyksellä.

Tiesmaan mukaan tilanteen vaatiessa käytössä on asiaan kuuluvat ohjeet. Raumalla käsikirjana toimii varhaiskasvatuksen turvallisuussuunnitelma ”Pidetä vaari vähäsist”.

Aikuiset valvovat

Yksi selittävä tekijä karkaamistapausten vähäisyydelle on päiväkotien pihasuunnittelu.

Aidat ovat entistä korkeampia ja porteissa on kaksoislukitus, jota lapsi ei saa auki.

Esimerkiksi Kaivopuiston päiväkodissa poispääsy on neljän porttilukon takana ja alle 3-vuotiaille kuuden lukon takana.

– Meiltä ei niin vain marssita ulos. Pienemmät eivät edes ylety, mutta kyllä isommat varmaan ovat kokeilleet. Aikuiset valvovat niin tarkkaan, että täältä ei lähdetä, sanoo päiväkodin johtaja Miia Heino.

Porttisäännöt selvät

Tilaisuuksia koetella piha-alueen rajoja riittää, sillä päiväkodissa ulkoillaan paljon.

Yksi keino ehkäistä karkaamisia tai niiden yrityksiä on, että lapset eivät saa avata päiväkodin porttia edes vanhempien seurassa vaan vanhempi avaa portin.

– Se on varmaan sitten auttanut, miettii Heino.

Tapaturmatkin harvinaisia

Karkaamistapauksia yleisempiä ovat sen sijaan lasten tapaturmat.

Kovin yleisiä eivät lopulta nekään ole, sillä noin prosentille lapsista sattuu jonkinasteinen tapaturma hoitopäivän aikana.

Kunnallisessa päivähoidossa on Raumalla runsaat 1 500 lasta.

Viime vuoden aikana sattui yhteensä 15 tapaturmaa, jotka jokainen on rekisteröity vakuutusyhtiölle.

Sattuu ja tapahtuu

Kaivopuiston päiväkodissa on raportoitu syyskaudesta tähän hetkeen lähtien kuusi tapaturmaa.

– En katso, että se on kauhean paljon, vaikka toki jokainen on liikaa. Täällä kyllä sattuu ja tapahtuu, Heino kuvailee.

Usein kyse on kompastumisesta esimerkiksi omiin tai toisen jalkoihin.

– Hammastapaturmia sattuu ja päähän tulee kuhmuja ja haavoja. Kerran tuli lelusta riita ja lapsi puri toista sormeen. Sellaista pääsee sattumaan, luettelee Heino.

”Meiltä ei niin vain marssita ulos.”

Päiväkodin johtaja Miia Heino