
Raumalainen yrittäjä Niina Pekonen, 31, on valittu mukaan Keskuskauppakamarin naisjohtajien mentorointiohjelmaan. Ohjelma käynnistyi tammikuussa ja siinä on mukana 46 naisjohtajaa ympäri Suomea.
Niina Pekonen luotsaa yhdessä siskonsa Noora Pylkkäsen kanssa konepajayritys Hallaworksiä.
– Olen innoissani tästä mahdollisuudesta. En uskaltanut edes toivoa ohjelmaan pääsyä, sillä olen yleensä aina ollut joko liian nuori tai sitten omannut liian vähän kokemusta.
Ohjelman tavoitteena on vauhdittaa naisten etenemistä yhtiöiden liiketoiminnan johtotehtäviin ja hallituksiin.
– Viime vuosi oli meille erittäin haasteellinen. Osittain sen vuoksi minussa nousi tahto ja halu nousta itse johtamaan asioiden kulkua. Ensimmäisen kerran aloimme myös miettiä kunnollisen hallituksen muodostamista omaan yritykseemme.
Perheyrittäjien kohtaaminen
Mentorointiohjelmaan osallistuvat pääsevät kokeneiden hallitusjäsenten sparraukseen hallitustyöstä.
Pekosen mentorina toimii toinen perheyrittäjä, Eilakaisla Oy:n toimitusjohtaja Tom Kaisla.
– Oli hieno saada juuri hänet sparraajakseni. Meillä molemmilla on vähän samanlainen tausta yrittäjyyteen liittyen, vaikka toimialat ovat ihan erit. Yrittäjyydessä on kuitenkin aina samanlaiset haasteet, olipa toimiala mikä tahansa. On suuri rikkaus saada ulkopuolinen ihminen katsomaan omaa yritystä, sillä hän voi nähdä jotain sellaista, mitä me emme ole huomanneetkaan, Pekonen pohtii.
Pekosen haaveena onkin, että hän voisi jonain päivänä toimia jonkun toisen yrittäjän mentorina tai sparraajana.
Toimitusjohtajaksi omaan yritykseen?
Suomi on monin tavoin edelläkävijämaa naisjohtajuudessa. Naisten osuus suurten pörssiyhtiöiden hallituksissa on 30 prosenttia eli EU:n huippua ilman kiintiöitä.
Pekonen ei vielä ole varma siitä, minkä alan johtajana hän itsensä tulevaisuudessa näkee.
– Eihän sitä vielä edes tiedä, onko minusta johtajaksi ollenkaan vaikka kuinka sitä haluaisin. Toki olen jo opiskellut tätä alaa työn kautta kahdeksan vuotta ja siinä ajassa kasvanut sekä ihmisenä että yrittäjänä. Erityisesti viime vuosi kasvatti enemmän kuin aikaisemmat vuodet alalla yhteensä. En usko, että mikään uusi voisi minua enää kovin paljon yllättää. Olisihan se luonnollinen jatke olla joskus toimitusjohtajana omassa yrityksessä.
Intohimolla ja tahdolla läpi vaikeuksien
Hallaworksin tilauskirja oli vielä vuonna 2008 täynnä kaksi vuotta eteenpäin. Nyt yritys katsoo tulevaisuuteen muu-taman kuukauden perspektiivillä. Tilanne on uusi ja pelottavakin.
Pekonen myöntää, että kun kriisi iski omaan yritykseen, eivät toimintasuunnitelmat olleet tilanteen tasalla.
– Juoksimme kuin päättömät kanat ympäri Suomea etsimässä töitä. Se ei ollut oikea tapa, ja vihdoin joulun tietämissä päätimme rauhoittaa tilanteen. Olemme saaneet paljon apua niin kilpailijoiltamme kuin muiltakin yrityksiltä. Siitä olemme erittäin kiitollisia.
Vaikeat ajat ovat nostaneet hyvän johtamisen avainasemaan.
– Meidän on pakko näyttää työntekijöillemme esimerkkiä. Meidän on uskottava tähän tekemiseen ja näytettävä heille, että työt jatkuvat ja yritys jatkaa kulkuaan. Meillä on Nooran kanssa sekä intohimo että tahtotila luotsata yrityksemme vaikeiden aikojen yli. Jos se ei riitä, olemme ainakin tehneet kaikkemme.
Kiitos kuuluu perheelle
Mentorointiohjelma käynnistyi tammikuussa ja Pekonen on jo kerran ehtinyt tavata sparraajansa Tom Kaislan. Tapaaminen meni hyvin ja odotettavissa on tuottoisa yhteistyö.
– Katsotaan, mihin tämä päättyy. Vaikka ohjelmaan osallistuminen vie aikaani, uskon sen myös antavan paljon voimaa takaisin. Haluan myös kiittää perhettäni tästä mahdollisuudesta. Ilman heidän tukeaan ei äiti voisi näin hyvillä mielin kehittää itseään.
”En uskaltanut edes toivoa ohjelmaan pääsyä, sillä olen yleensä aina ollut joko liian nuori tai sitten omannut liian vähän kokemusta.”
Niina Pekonen
Mentori henkinen selkänoja
Rauma
Länsi-Suomi
Turkulaisen Eilakaisla Oy:n toimitusjohtaja Tom Kaisla valikoitui Niina Pekosen mentoriksi Keskuskauppakamarin ehdotuksesta. Sekä Pekonen että Kaisla odottavat innolla yhteistä projektiaan.
– Olin jo aikaisemmin kuullut siskosten tarinan, joten yritys oli minulle entuudestaan vähän tuttu. Ensimmäisen tapaamisemme aikana kävimme läpi yrityksen arkea ja nykytilannetta. Katsomme nyt tulevaisuuteen emmekä murehdi mennyttä, toimitusjohtaja Kaisla pohtii.
Mentorin tehtävä on auttaa yrittäjää eteenpäin pitkällä elämän polulla, olla eräänlainen henkinen selkänoja.
– Olen se taho, jolta Niina voi kysyä vahvistusta, mielipidettä tai ajatusta johonkin asiaan.
Kaisla lähti mentorin toimeen muun muassa siitä syystä, että hän olisi itsekin kaivanut vastaavanlaista sparrausta nuorena yrittäjänä, parikymmentä vuotta sitten.
– Toivottavasti Niina voi 10–15 vuoden päästä sanoa, että tämä meidän yhteistyö auttoi häntä eteenpäin yrittäjyyden ja johtajuuden tiellä.
Kriisi iski lähes yhdessä yössä
Rauma
Länsi-Suomi
Konepaja Hallaworksin kriisi käynnistyi vuonna 2014, kun iso päämies ilmoitti yhteistyön päättymisestä. Ilmoitus tuli suurena yllätyksen, ilman minkäänlaista ennakkovaroitusta.
– Yrityksemme on aikoinaan perustettu juuri potkurilaitevalmistajien tarpeita ajatellen. Ison asiakkaan yllättävä vetäytyminen horjutti meitä isolla kädellä. Olimme tehneet muun muassa suuria investointeja nimenomaan heidän tarpeitaan ajatellen, Niina Pekonen kertaa.
Mitään syytä yhteistyön loppumiseen ei iso kansainvälinen yritys kertonut, mutta on myöhemmin pahoitellut asian huonoa hoitamista alihankkijalle päin.
– Toivon, että päämiehet pitäisivät alihankkijoistaan hyvää huolta. Ilman sitä alihankkijat eivät pysty kehittymään ja kasvamaan. Me kasvamme tai kaadumme sen mukaan, miten päämiehemme markkinoilla pärjää.
Ostajan markkinat
Pekosen mukaan konepajateollisuudessa on nyt ostajan markkinat. Kilpailu on kovaa. Sadasta asiakaskontaktista yksi voi tärpätä. Siitä ei saa lannistua eikä yhtään kontaktia saa aliarvioida.
– Minä ja Noora teemme pääsääntöisesti meidän myyntityötä. Se, että kaksi naista tulee myymään konepajapalveluita, on meidän mielestä ollut vain positiivinen asia. Me jäämme ainakin monen mieleen tässä kovin miehisessä maailmassa.