
Jos verrataan viime kauteen, Nooralotta Nezirin vauhti on ollut vaisua. Tampereella hän toki otti omansa ja rynnisti naisten 60 metrin aitojen Suomen mestariksi.
Aika 8,10 oli kauden paras, mutta vuodentakaisiin peilattuna sekin oli vaatimaton. Vuosi sitten Neziri nakutti tasaisesti alle kahdeksan sekunnin.
– Tämä on ollut tällaista läpijuoksentelua, kun hallikaudessa ei ole mitään panosta, juoksijan valmentaja Jussi Ihamäki tiivisti.
Porilaiset ovat lyöneet harjoitusruuvia pienemmälle. Viime talvena kaksikko piti hallikautta tärkeänä ja treenasi lujaa.
Nyt tavoitteet ovat kesässä, ja harjoittelu on ollut maltillisempaa.
– Tämä voi kuulostaa selittelyltä, mutta niin se vaan on, Ihamäki sanoi.
Hän sanoi ymmärtävänsä, että urheilijan kannalta tilanne on tylsä.
Neziri haluaisi juosta kovaa ja voittaa kisoja.
– Mä olin ihan varma, että mokaan tämän. Olen joutunut jättämään niin paljoin treenejä väliin, Neziri puntaroi.
Stressiä ja väsymystä
Harjoituksia jäi väliin, kun Neziri kolhi polviaan alkukaudesta Jyväskylässä. Lisäksi Ihamäki on laittanut häntä huilaamaan, jottei kokonaisrasitus nousisi liian ylös.
– Stressitasot ovat olleet muutenkin korkealla, ja urheilun ulkopuoliset asiat ovat väsyttäneet, Neziri luonnehti.
Millaiset asiat?
– En sano mitään, mutta muutos on tapahtunut ja se väsyttää. Siksi en syytä harjoituksellisia asioita, Neziri sanoi.
– Älä syytä mitään muutakaan, Ihamäki napautti ja poistui haastattelupisteestä kuvaamaan miesten pika-aitojen finaalia.
Se oli Jyväskylän Kenttäurheilijoiden väkivahvan Elmo Lakan juhlaa. Hän tykitti mestaruuteen ajalla 7,86.
Roslundilla nyt sama koutsi kuin Roblesilla
Nezirin seurakaveri, Turun Urheiluliittoa edustava raumalainen Pasi Roslund kahlasi aitaviidakon läpi ajassa 8,33.
Kellotus oli hänelle kauden paras ja riitti viidenteen sijaan.
Roslundin ennätys on neljä vuotta sitten juostu 8,06, mutta hän ei paiskinut kisan jälkeen piikkareita.
– Tämä on tämmöistä. Mulle tuli syksyllä uusi valmentaja peräsimeen, ja muutimme ihan kaiken. Nämä kisat tulivat tosi nopeasti vastaan, hän arvioi.
Uusi koutsi on Jani Ratia, sama turkulainen joka valmentaa kuubalaista olympiavoittajaa Dayron Roblesia.
– Muutos on tulossa, Roslund lupasi.
– Kaikki munat on nyt laitettu samaan koriin ja tulevaan kauteen. Nyt nautitaan urheilusta.