Pääkirjaston sisäpihalla poltetaan kesällä kirjoja!

Turkka Suuriniemi tuo kesällä teatteria vähälle käytölle jääneelle kirjaston sisäpihalle. Sormet syyhyää päästä korkkaamaan uusi teatteritila,  Suuriniemi sanoo.
Turkka Suuriniemi tuo kesällä teatteria vähälle käytölle jääneelle kirjaston sisäpihalle. Sormet syyhyää päästä korkkaamaan uusi teatteritila, Suuriniemi sanoo. Kuva: Esa Urhonen

Turkka Suuriniemi seisoskelee keskellä pääkirjaston sisäpihaa ja ihastelee. Mikä mahtava paikka teatterille!

Se oli mielessä jo viime kesänä, kun Suuriniemi joukkoineen toteutti ensimmäisen kesäteatteriproduktionsa. Näytelmä oli Veturiaukiolla esitetty Matti ja Liisa, Juhani Ahon Rautatiehen pohjautuva teksti.

Idea oli tuolloin ja on edelleen viedä teatteria julkisiin paikkoihin, jossa sitä ei aikaisemmin ole esitetty. Jos Veturiaukio viime kesänä kuiskutteli Suuriniemen mielessä, niin sitä tekee myös käyttämättömäksi jäänyt sisäpiha kirjaston suurine lasi-ikkunoineen.

– Tuleva näytelmä liittyy vahvasti paikkaan. Kun ensimmäisen kerran kiipesin tänne aidan yli, mieleeni tuli ensimmäiseksi Kristalliyö. Se ei kuitenkaan ollut minulle kirjallisuudesta tuttu.

Sitä oli sen sijaan tieteisromaani Fahrenheit 451, jonka Suuriniemi muistelee lukeneensa koulussa.

– Romaani on ylistyslaulu kirjojen ja painetun sanan merkitykselle.

Käsikirjoitus vasta tekeillä

Fahrenheit 451 on Suuriniemen oma dramatisointi Ray Bradburyn 1950 ilmestyneestä tieteisromaanista, josta Francois Truffaut teki elokuvaversion 1966.

Näytelmä on dystopia, jossa kirjat ja lehdet ovat kiellettyjä. Kansalaispartiot etsivät kirjoja kansalaisten kodeista palomiesten poltettavaksi.

Suuriniemi sanoo tarttuneensa romaaniin ronskilla kädellä. Liki 70 vuotta vanhaa tekstiä oli pakko modernisoida ja lisätä sinne valtion valvoma internet.

– Käsikirjoitus on vielä kesken ja pohdin parhaillaan näytelmän loppua, joka on romaanissa aika tylsä.

Esitykset ajoittuvat elokuun hämärtyviin iltoihin, sillä niihin on suunnitteilla liikkuvaa kuvaa ja valoefektejä. Kirjaston suuret ikkunat soveltuvat Suuriniemen mukaan loistavasti tulevaisuuden kaupunkimaiseman lavasteiksi. Kirjojakin aiotaan polttaa oikeasti.

Matti ja Liisa oli menestys

Suuriniemen viimevuotinen Matti ja Liisa oli ilmaisesitys, joka keräsi Veturiaukiolla ennätysyleisön. Kahdeksassa näytöksessä oli peräti 2 200 katsojaa.

Tulevan kesän esitys on edeltäjäänsä isompi produktio, johon tarvitaan myös pääsylipputuloja.

Suuriniemi on jo hakenut apurahoja kolmesta eri osoitteesta ja neljäs hakemus on tekeillä.

”Käsikirjoitus on vielä kesken ja pohdin parhaillaan näytelmän loppua, joka on romaanissa aika tylsä.”

Turkka Suurniemi

”Tuleva näytelmä liittyy vahvasti paikkaan.”

Turkka Suurniemi

Kesäteattereille nostetta teemavuodella

Rauma

Maarit Anttila, Länsi-Suomi

Kesäteattereita on Suomessa joka niemessä ja notkossa ja näin on myös Rauman seudulla.

Rauman kulttuuritoimi haluaa tänä vuonna painottaa markkinoinnissa erityisesti esille teatterin. Harrastajateatteriväelle on tarkoitus järjestää myös mediakoulutusta.

Teatterin nostaminen erityisteemaksi on jatkoa aiemmille kirjallisuuden ja taiteen teemavuosille.

– Teatteri on sikäli hyvä valinta, sillä täällä on runsaasti toimijoita ja paljon mitä markkinoida, sanoo kulttuuripäällikkö Risto Kupari.

Ensimmäinen kokoontuminen kulttuuritoimen ja teatteriväen kesken oli viime vuoden lopulla. Harrastajateattereilla on esimerkiksi tarjottu mahdollisuutta markkinoida kesän ohjelmistoaan kaupungin osastolla huhtikuisilla Tampereen messuilla.

Toistaiseksi teatterit ovat Kuparin mukaan lähteneet liikkeelle hitaasti.

– Kaupungin osallistuminen markkinointiin on uusi asia ja harrastajateatterit ovat tottuneet hoitamaan sitä omalla tavallaan.

Kesäteattereissa markkinointiapu otetaan kuitenkin vastaan myönteisesti.

– Kesäteatteri on kilpailtua eikä näkyvyyttä voi koskaan olla liikaa, sanoo raumalaisen kesäteatterin uusin toimija, opettaja Turkka Suuriniemi.

Myös Lapin Patolampiteatterissa ollaan kulttuuritoimen vastaantulosta mielissään.

– Markkinointi on haasteellista ja yhteistyö tulee tarpeeseen. Olemme Patolampiteatterissa menneet pääsääntöisesti vanhalla sapluunalla joskin some-tiedotusta on lisätty. Viime vuonna kokeiltiin radiomainontaa, kertoo ohjaaja Anja Hämäläinen.

Hän pitää yhteismarkkinointia hyvänä avauksena teattereiden yhteistyölle.

– Se antaa paljon mahdollisuuksia viedä harrastustoimintaa eteenpäin.

Patolampiteatteri jäi kodittomaksi viime kesänä eikä uusi esityspaikka ole vielä varmistunut. Ensi kesänäkin Lapissa on kesäteatteria, sillä Hämäläinen ja muu käsikirjoitustiimi kirjoittavat parhaillaan uutta tekstiä.