Sunnuntainen ravintolapäivä mahdollisti taas oman pop up -ravintolan pidon kokonaisen päivän ajan. Eurajoella sijaitseva Kaffila Kainu avasi ovensa jo kuudetta kertaa. Helmikuisen ravintolapäivän teemana oli Italia.
Ruokalistalla oli pulled pork -pizzaa, tiramisua sekä erilaisia kakkuja, joista perhesalaisuutena säilynyt sacherkakku houkuttelee Kaffila Kainuun runsaasti väkeä ravintolapäivä toisensa jälkeen.
Ravintolaa pyörittää seitsemän hengen tiimi
Kainun emäntä Leea Valkonen kertoo olevansa melkoinen jokapaikanhöylä. Tehokkainkin tekijä tarvitsee kuitenkin taustalleen luotettavan tiimin.
– Meitä on yhteensä seitsemän, emmekä yhtään vähemmällä pärjäisi, Valkonen toteaa.
Kainussa kaikki onkin hiottu viimeisen päälle. Autotalliin on katettu tunnelmallinen ravintolasali valkoisine pöytäliinoineen ja kynttilöineen. Koristeelliset kakut ja muut tuotteet on laitettu esille saunatupaan.
– Tämä vaatii yllättävän paljon työtä. Kaikki on mietittävä tarkkaan aina sokerin määrästä ja lautasten tarpeesta alkaen. Ei pop up -ravintolaa ihan tuosta vaan pystyyn pistetä.
Valkonen tunnustaa ampuvansa toisinaan yli ja panostavansa ravintolapäivään vähän liikaakin. Jotain on kuitenkin tehty oikein, kun ensimmäisen tunnin aikana Kaffila Kainussa kävi arviolta 30 asiakasta.
Se on enemmän kuin monessa oikeassa ravintolassa.
Valkonen myöntää, että ravintolapäivät ovat herättäneet haaveen pienestä maalaisravintolasta.
”Ei tätä rahankiilto silmissä tehdä!”
Ravintolapäivällä ei kuitenkaan leiville lyödä. Edellisen ravintolapäivän tulos oli pyöreä nolla. Kesäpäivänä voi saada vähän voittoakin, mutta todellisuudessa pop up -ravintola pystytetään ihan muista syistä.
– Parasta tässä on sosiaalisuus ja hymyn tuominen ihmisten kasvoille. On ihana nähdä, kuinka muuten vieraat ihmiset palaavat kahville ja kakulle aina ravintolapäivän tullen, Valkonen kertoo tyytyväisenä.
Seuraavan kerran ravintolapäivää vietetään toukokuussa. Kaffila Kainun kevään teema on vielä mietintämyssyn alla.
– Maakohtaiset teemat jatkuvat varmasti. Haaveilen kreikkalaisesta menusta, mutta se voisi sopia paremmin kesän ravintolapäivään, Valkonen vihjaa.
”Parasta tässä on sosiaalisuus ja hymyn tuominen ihmisten kasvoille. On ihana nähdä, kuinka muuten vieraat ihmiset palaavat kahville ja kakulle aina ravintolapäivän tullen.”
Kainun emäntä Leea Valkonen