Tupuna Kangas-Männistön enää ei tarvitse miettiä, pystyykö hän toteuttamaan kaikki ratsastustunnit oikuttelevaa säätä tietävään talviaikaan.
Hän toteutti haaveensa eli hankki Tupunan ratsupihalle Euraan maneesin, vaikka tiesi alusta asti, että projekti ei tule olemaan helppo eikä halpa.
– Muutin tänne vuoden 2009 syksyllä, ja alusta asti mietin maneesia. Sitä väkerrettiin pitkään, koska rahoitusta ei ollut helppo saada. Siinä meni vuosia.
Kestääkö lumikuorman?
Pitkällisen papereiden pyörittämisen jälkeen irtosi 20 prosentin avustus kuluihin Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta, ja lopulta yksi pankki lähti hankkeen rahoittajaksi.
Maneesin Kangas-Männistö tilasi Saksasta, koska hänellä on siellä kattava tuttavaverkosto. Sekin auttoi, että sai heti arvonlisäveron pois hinnasta.
– Maneesi tuli Suomeen osina. Lähialueen yritykset hoitivat kuljetuksen, pohjan teon sekä kasauksen.
Pystytys alkoi viime talvena. Koska maneesi on tuotu Saksasta, siihen piti täällä tehdä kahteen kertaan lujuuslaskelmat sekä hieman vahvistaa runkoa.
Ensimmäiset tunnit pidettiin 60 metriä pitkän ja 20 metriä leveän hallin sisällä loppukesällä.
– Käyttölupa saatiin elokuussa ja lamput asennettiin kattoon syksyllä.
Uusia tavoitteita on otettu
Kauan odotettu maneesi kiinnosti oppilaita, jotka olisivat halunneet jo syksyllä aina mennä sinne.
– Edelleen olemme ulkokentällä niin paljon kuin sää sallii. Maneesi toki helpottaa ratsutilan pyörittämistä.
Hankinta mahdollisti myös osallistumisen Suomen ratsastajainliiton Talent Programmiin, joka on kilparatsastajan uraa edistävä valmennuksen laatuohjelma.
– Meillä on Talentissa kahdeksan eritasoista ratsastajaa, jotka tähtäävät kisoihin.
Tavoite on luoda järjestelmällistä ja kannustavaa kilpaurheiluvalmennusta. Ratsastajien arkiharjoittelu ja hevostaito-osaaminen syynätään tarkasti.
– Ratsastajille on tulossa kuntotestit, koska myös he ovat urheiljoita, Kangas-Männistö kertoo.
Hevosista valinnanvaraa
Tupunan ratsupihalla pidetään ratsastustunteja kuutena päivänä viikossa. Lisäksi on silloin tällöin päiväleirejä sekä ratsastusseura Jazz T:n puitteissa tallilla toimii sunnuntaisin lasten heppakerho.
Kalle Nykänen vetää este- ja kouluratsastustunteja tallilla joka toinen tiistai sekä Liisa Dahl kouluttaa silloin tällöin.
– Aikuisia ratsastajia on tullut mukavasti lisää. Olen panostanut hyviin hevosiin, ja niitä on paljon, toteaa Tupuna Kangas-Männistö.
Hevosten ei anneta leipääntyä tuntikäyttöön, eli yhdelläkään ei ratsasteta useita tunteja joka päivä. Lisäksi määrä mahdollistaa sen, että Kangas-Männistö pystyy tarvittaessa lainaamaan hevosiaan ratsastajille kilpailuihin.
Arkea helpottaa maneesin lisäksi varsinkin Jonna Lehterä, joka pitää osan tunneista sekä vastaa tilan hoidosta, kun Kangas-Männistö on poissa.
”Maneesi tuli Suomeen osina. Lähialueen yritykset hoitivat kuljetuksen, pohjan teon sekä kasauksen.”
Tupuna Kangas-Männistö