Rauman Energian toimitusjohtaja Marko Haapala luonnehtii yhtiön viime vuotta tuulivoiman vuodeksi. Ratkaisut olivat keskeinen osa yrityksen pyrkiessä kohti kokonaan päästötöntä energiantuotantoa.
Yhtiö teki uusilla tuulivoimaosuuksilla ison satsauksen tuotannon vihreyteen.
– Lisää uusiutuvaa energiaa saadaan EPV Tuulivoiman tuulivoimapuistoista Pohjanmaalta. Torkkolan jo käynnistyneestä tuulivoimapuistosta Vähästäkyröstä saadaan 0,4 megawatin tuotanto-osuus ja rakenteilla olevasta Ilmajoen Santavuoren tuulivoimapuistosta 2 MW:n osuus, Haapala kiteyttää.
Joulukuussa Rauman Energia teki investointipäätöksen yrityksen suurimmasta yksittäisestä tuulivoimaosuudesta hankkimalla noin 3 MW:n tuulivoimaosuuden Kristiinankaupungin Metsälän tuulivoimapuistosta.
Metsälän valmistuttua vuoden 2018 kesällä tuulivoimatuotannon osuus jakelualueella siirrettävästä sähköstä nousee jo 7–8 prosenttiin.
Toimitusjohtaja Marko Haapala muistuttaa, että ydinvoima on oleellinen osa Rauman Energian pyrkimystä siirtyä tuotannossa kokonaan päästöttömään energiaan.
– Voimaosakeyhtiö SF:n osakkaana yhtiö on mukana Fennovoiman ydinvoimalahankkeessa.
Lakarissa töitä pitkällä tähtäimellä
Lakarin teollisuusalueen energiaratkaisut ovat Rauman Energian merkittävin kasvu- ja kehityskohde pitkällä aikavälillä.
Vuoden 2015 aikana käynnistyi alueelle johtavan kaukolämpölinjan rakentaminen ja uuden sähköaseman valmistelu.
Rauman Energian liikevaihto vuonna 2015 oli 23,3 miljoonaa euroa, jossa oli laskua edellisvuoteen 13,1 prosenttia.
Toimitusjohtaja Marko Haapala laskee, että liikevoittoa kertyi noin 1, 9 miljoonaa euroa. Vuonna 2014 voittoa saatiin 4,7 miljoonaa euroa.
Energiayhtiön tulos jäi niukasti tappiolliseksi.
Syitä syntyneeseen tappioon on kaksikin. Poikkeuksellisen lämmin vuosi vähensi sekä sähkön että lämmön kulutusta. Lisäksi sähkön alhainen markkinahinta söi sähköntuotannon kannattavuutta.
Sähkön siirtohintaa lasket-tiin yli 10 prosenttia joulukuun alussa 2014, mikä myös laski yhtiön tuloja noin miljoonalla eurolla.
Kireästä taloudellisesta tilanteesta huolimatta Rauman Energia investoi kaukolämpöverkkoon 1,7 miljoonaa euroa ja säävarmaan sähköverkkoon 2,4 miljoonaa.
Vuoden lopulla sähköverkon maakaapelointiaste oli jo 71,3 prosenttia.