Sote-uudistus toteutunee 50 prosentin todennäköisyydellä

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Rainer Lehden mukaan Satakunnan omaa sotea tehdään nyt annetuilla eväillä. Jos muutoksia tulee, sitten vaihdetaan suunnitelmia.
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Rainer Lehden mukaan Satakunnan omaa sotea tehdään nyt annetuilla eväillä. Jos muutoksia tulee, sitten vaihdetaan suunnitelmia. Kuva: Pekka Lehmuskallio

Sosiaali- ja terveysministeriö sekä valtiovarainministeriö julkaisivat torstaina sote- ja aluehallintouudistuksen lausuntokierroksen yhteenvedon.

Yhteenveto ei tuonut esille mitään kovin yllättävää Rauman näkökulmasta.

– Ehkä se, että 69 prosenttia vastanneista piti nykyistä maakuntajakoa oikeana perusteena aluejaolle, oli aika korkea, toteaa Rauman kaupunginhallituksen puheenjohtaja Rainer Lehti.

Lehden mukaan pienet kunnat ovat jo nyt olleet lähinnä maksajien roolissa, mikään ei heidän osaltaan juurikaan muuttuisi. Kriittisimmin tilanteesta ovat sen sijaan lausuneet Etelä-Suomen isot kaupungit.

– He ovat tyytymättömimpiä tähän suunnitteilla olevaan ratkaisuun. He myös haluavat hakea tässä tilanteessa itselleen erityisasemaa.

Rahoitus on edelleen auki

Rainer Lehti arvioi, että sote-uudistuksen ja itsehallintoalueiden muodostaminen ei välttämättä etene hallituksen suunnitelmien mukaan.

– Asiassa on todella paljon avoimia kysymyksiä, joihin ei ole vastauksia. Uudistuksen toteutumisen mahdollisuus on tällä hetkellä 50/50. Hallituksen sisällä ei ole tarpeeksi yhteisymmärrystä. Hämmentävää on sekin, että osa virkamiehistä elää jo siten kuin uudistus olisi voimassa.

Isoin avoinna oleva kysymys on edelleen maakuntien ja kuntien rahoitus. Hallituksen linjauksen mukaan kunnilla ei voi uudistuksen jälkeen olla enää ollenkaan rahoitusvastuuta. Oletetut kolmen miljardin euron säästöt toteutuvat, jos tuleva malli perustuu valtion rahoitukseen.

Itsehallintoalueille mahdollisesti myönnettävä verotusoikeus ei Lehden mukaan ole ongelmaton.

– Pelkään, että silloin kokonaisveroaste tulee nousemaan. Jos taas itsehallintoalueilla ei ole verotusoikeutta, ei siellä ole todellista päätösvaltaakaan, Lehti huomauttaa.

Satakunnan sote etenee

Rauma asemoi lausunnossaan itsensä osaksi Satakunnan itsehallintoaluetta, jos hallintouudistus tehdään maakuntajaon perusteella.

Olennaisena asiana Rauman kannalta pidetään kuitenkin sitä, että Satakunnan itsehallintoalueen valmistelu tehdään hyvässä yhteistyössä Varsinais-Suomen valmistelutyön kanssa. Rauman talousalue on kuitenkin jo pitkään sijoittunut sekä Satakunnan että Varsinais-Suomen alueille.

– Sote-palveluiden järjestämisessä alueiden koko pitäisi useiden asiantuntijalausuntojenkin perusteella olla maakuntia suurempi. Viiden alueen sote-malli olisi ollut hyvä.

Sekava tilanne ei kuitenkaan Lehden mukaan vaikuta Satakunnan omaan soten valmisteluun. Satakunnan sote-ryhmän johtoryhmä kokoontuu ensimmäisen kerran nyt maanantaina.

– Me teemme sotea näillä eväillä, mitä on annettu. Jos nykyisiin tietoihin tulee muutoksia, pitää meidän sitten vaihtaa latua. Nyt mennään kuitenkin nykytiedon mukaan, Lehti vakuuttaa.

”Me teemme sotea näillä eväillä, mitä on annettu. Jos nykyisiin tietoihin tulee muutoksia, pitää meidän sitten vaihtaa latua.”

Rauman kaupunginhallituksen puheenjohtaja Rainer Lehti