Suu supussa tulevasta kesästä

Sandra Eriksson sai juosta yksin, sillä soolojuoksu tiputti muut leikistä jo alkumetreillä.
Sandra Eriksson sai juosta yksin, sillä soolojuoksu tiputti muut leikistä jo alkumetreillä. Kuva: Kalle Parkkinen

Sandra Eriksson on talvehtinut Ruotsissa ja harjoitellut Tukholmassa Oscar Gidewallin opeilla. Tukholman Globenissa hän oli juossut myös hallikauden ainoan kisansa ennen viikonlopun SM-halleja.

Asuinpaikassa ei ole enää mitään uutta. Eriksson on asunut Ruotsissa yli kolme vuotta, eikä hän aio muuttaa enää takaisin Suomeen.

Ruotsissa yksinkertaisesti kaikki on hänen mielestään paremmin.

Täksi talveksi hän vaihtoi myös valmentajaa. Pitkä yhteistyö Guy Storbackan kanssa päättyi sulassa sovussa, koska kaksikko asui eri maissa.

Gidewallin treeniryhmä on erikoinen, sillä Erikssonin lisäksi siihen kuuluu kuusi hyppääjää. Hänen treenikaverinaan on esimerkiksi arvokisoihin tähtäävä pituushyppääjä Michael Torneus.

Tampereelle saapui ulkoisestikin uudistunut Eriksson. Vaaleat hiukset olivat saaneet pinkin säväyksen.

– Vaalea oli niin tylsä, Eriksson naurahtaa toimittajien ringin keskellä.

Portlandin MM-hallit olisivat liian iso riski

Hetkeä aiemmin radalla ei ole ollut yhtä ahdasta. Eriksson hoiteli naisten 3000 metrin mestaruuden täydellisellä soolojuoksulla.

Kulta irtosi ajalla 8.59,77.

Samalla se tiesi Erikssonille hallikauden päättymistä. Hän ei aio osallistua Portlandin MM-halleihin.

– En lähde. Jos olisin juossut tosi tosi hyvin, ehkä jotain 8.45, niin olisin mennyt. Nyt olisi liian iso riski lähteä.

Mainittu aika olisi tarkoittanut todella kovaa parannusta Erikssonin omaan ennätykseen. Hänen ennätyksensä hallissa on 8.54,06, ulkona 8.55,13.

Tampereen suoritus oli väläytys hyvästä kunnosta, sillä hän ei saanut kisassa minkäänlaisia apuja. Uran paras aika on peräisin Prahan halli-EM-finaalista, jossa Eriksson sijoittui viime vuonna viidenneksi.

– Tuntui ihan hyvältä, mutta on aina vaikea juosta kovaa, kun juoksee yksin, hän muistutti.

Brysselissä kipeytynyt kantapää kiusaa yhä

Eriksson yski kisan jälkeen limaa keuhkoistaan mutta oli selvästi hyväntuulinen. Hänen uransa on taas menossa oikeaan suuntaan.

Viime kauden päätteeksi juoksijan mieli oli maassa. Hänen kantapäänsä kipeytyi Brysselin Timanttiliigan kilpailussa niin pahasti, ettei Eriksson pystynyt sen jälkeen edes hölkkäämään.

Hän joutui jättämään Ruotsi-ottelun väliin, ja korvaavat harjoitteet ovat olleet käytössä talvikaudella.

– Kantapää ei ole vieläkään kunnossa. En ole voinut juosta niin paljon kuin haluaisin, Eriksson myönsi.

Hänen ei tarvitse hosua itseään kuntoon, sillä paikka Amsterdamin EM-kilpailuihin on jo varma. Tulevan kesän ajatuksistaan Eriksson ei sunnuntaina halunnut puhua mitään.

Ei, vaikka sitä häneltä useampaan kertaan ja useammalla kielellä kysyttiin.

Eriksson vain pysyi vaiti. Hän ei halunnut paljastaa ajatuksiaan.

Piin 40 desimaalia, rukoilua ja pelkoja

Marraskuussa Eriksson ei arastellut kertoa itsestään kaikkea. Eriksson kirjoitti Runners World –lehden sivuille blogikirjoituksen, jossa hän listasi asioita, joita sanomalehtihaastatteluista ei löydä.

Eriksson paljasti, että vaikkei hän ole uskossa, hän rukoili teini-ikään asti joka ilta. Hän rukoili, ettei mitään pahaa tapahtuisi hänelle tai hänen läheisilleen.

Eriksson kertoi myös pelkäävänsä asioita. Hän pelkää pimeää, koiria, hämähäkkejä ja ihmisiä. Ennen kaikkea hän pelkää virheiden tekemistä.

Kouluaikana hän opetteli asioita ulkoa. Hän osasi piin 40 ensimmäistä desimaalia ja suurimman osan William Shakespearen Hamlet-näytelmästä englanniksi.

Olympialaiset läsnä vain tatuointina ranteessa

Blogikirjoitus sai aikaan rajun kontaktiryöpyn. Eriksson tuomittiin pakkomielteiseksi ja oudoksi.

Jo seuraavana päivänä Eriksson kirjoitti uuden tekstin. Hän kertoi olevansa sekä hämmästynyt että haltioissaan ihmisten reaktiosta.

Erikssonin mielestä hänen kertomansa asiat eivät olleet merkki ongelmista. Ne olivat asioita, jotka tekevät hänestä Sandran.

Tampereella häneltä ei udeltu henkilökohtaisia asioita. Kuulematta jäi kuitenkin myös se, mitä hän ajattelee Rio de Janeiron olympialaisista.

Näin siitäkin huolimatta, että hänen oikeaan ranteeseensa on tatuoitu olympiarenkaat.

”Kantapää ei ole vieläkään kunnossa. En ole voinut juosta niin paljon kuin haluaisin.”

Sandra Eriksson