Talvi on jalankulkijoille vaikeampaa aikaa, mutta varsinkin näkövammaisille talvi ja lumiesteet ovat usein aikamoinen koettelemus.
Liikkuminen tulee heti vaikeammaksi, jos kulkutielle ohjaava näkövammaisen keppi ei tavoita maamerkkejä lumen alta.
Joskus koko maisema on yhtä ja samaa valkoista, eikä asioita ulkona erota millään.
Keppiä käyttäviltä näkövammaisilta menevät kadoksiin kaikki maamerkit, kuten kadun reunat.
Piikkikengät tarpeen
Sampaanalassa asuva näkövammainen pariskunta Matti Syrjälä ja Katja Arvonen kertovat kävelevänsä päivittäin kolmesta kuuteen kilometriin.
– Nollakeli on kaikkein hankalin, koska lumen ja jään päällä oleva vesi tekee olosuhteet tosi liukkaaksi, Syrjälä sanoo.
– Silloin piikkikengät ovat ihan ehdottomat.
Runsaslumisempi keli on huomattavasti parempi, sillä lumikerrokseen ottaa jo kenkä hyvin kiinni.
Suojatiet auki
Oma ongelmansa ovat myös aurausten jälkeen jättämät lumipenkat tienreunoilla ja varsinkin suojateiden kohdilla.
– Olisi hyvä, jos suojatien kohdalta kulkutiet aurattaisiin tai lapioitaisiin mahdollisimman nopeasti auki, ettei tarvitse rämpiä yli tien mistä tahansa.
– Sen ei pitäisi olla iso homma, ei edes rahallisesti, Syrjälä toteaa.
Koirakin ymmällään
Keppiä käyttäviltä näkövammaisilta menevät kadoksiin lumisilla keleillä kaikki muutkin maamerkit, kuten kadun ja katukäytävien reunat, jos ei aurausta tehdä kunnolla.
– Meillä on apuna opaskoira Tintti, mutta sekin välillä erehtyy, jos reunat eivät ole selkeästi esillä, Syrjälä kertoo.
Ongelmat vain korostuvat, jos ollaan liikkeellä ennalta tuntemattomissa paikoissa.
Muhkurat pois
Mitä vinkkejä pariskunta voisi antaa kunnossapidosta vastaaville?
Syrjälä ei halua olla mikään valittaja, mutta sanoo kuitenkin yhden asian.
– Usein odotellaan sitä seuraavaa lumisadetta ja aurataan vasta sitten. Edellisen sateen jäljiltä teille muodostuneet muhkurat jätetään auraamatta. Niihin sitten kompuroidaan.
Montut yllättävät
Talvisinkin tehdään joskus tietöitä, eli tutulle kulkureitille voi ilmestyä kuoppa tai monttu.
Yleensä kuopat on merkattu ja aidattu hyvin.
– Jos työmaa on merkattu vain lippusiimalla, ei koirakaan sitä havaitse, jos se on liian korkealla, Katja Arvonen muistuttaa.
– Luojan kiitos, ei tässä ole mihinkään monttuun pudottu, Matti Syrjälä lisää.