Länsi-Suomen lukija kertoi ostaneensa hiljattain jäätelöä eräästä Porissa sijaitsevasta jäätelöketjun myymälästä. Myöhemmin tilitapahtumiaan läpikäydessä hän oli huomannut, että maksun saajaksi oli porilaisen jäätelönmyyjän sijaan merkitty kouvolalainen täysin eri alan yritys.
Asiaa selviteltäessä oli lopulta käynyt ilmi, että kyseisellä porilaisella yrityksellä oli käytössään tiliotteessa mainitun kouvolalaisen firman vanha maksupääte.
Vahinko oli kuitenkin ehtinyt jo tapahtua, sillä lukija kertoi sulkeneensa pankkikorttinsa heti huomattuaan poikkeavan merkinnän tilitiedoissaan.
”Ota kuitit vastaan”
Nykyään on arkipäivää, että pienetkin ostokset maksetaan käteisen sijaan kortilla. Kun ostoksia tehdään paljon, ei kuluttajakaan voi välttämättä muistaa, missä kaikkialla hän on maksukorttiaan käyttänyt. Tiliotteessa muistona tehdyistä ostoksista voikin olla äkkiseltään täysin vieraalta vaikuttava yritys.
Länsi-Suomen Osuuspankin yksityispankinjohtaja Anne Siirava kertoo, että heille pyyntöjä kortin kuolettamiseen tapauksissa, joissa kortin väärinkäyttöä epäiltäisiin veloittajan ja asiointiliikkeen eroavaisuuden vuoksi, tulee harvoin. Yleensä hämmennykset tiliotteessa liittyvät esimerkiksi markkinoiden myyntikojuissa tehtyihin ostoksiin.
– Aika hyvin asiakkaat osaavat yhdistää summien perusteella esimerkiksi Raumalta markkinoilta ostetun makkaran toiminimeen, jonka toimipaikaksi on tiliotteessa ilmoitettu Vantaa.
Tiliotteen tapahtumia ei tarvitse tarkkailla päivittäin, mutta Siiravan mukaan kannattaa ottaa tavaksi käydä tiliote läpi edes kerran kuukaudessa. Parhaiten tilitapahtumien tasalla pysyy ottamalla vastaan kuitin maksutilanteessa.
Pitkään kauppakuittien arkistointiin ei kuitenkaan tarvitse ryhtyä.
– Jokaisella on tietenkin oma tapansa, mutta hyvä keino on ottaa kuitti kassalla vastaan ja hävittää se, kun maksu näkyy tiliotteessa. Laskut ja takuukuitit ovat tietenkin asia erikseen.
– Välttämättä ei tarvitse aina odottaa kuun loppuun paperisen saapumista, vaan verkossa tapahtumia voi seurata helposti milloin vain verkkotiliotteesta. Debit-puolen tapahtumat näkyvät tiliotteesta ja credit-puolen taas Visa-kortin tapahtumista, Siirava neuvoo.
Luottokunta huomaa ensin
Yleensä tapauksissa, jossa pankkikortti on kopioitu, asia huomataan Siiravan mukaan luottokunnassa jo ennen kuin asiakas itse huomaa mahdollisia poikkeuksia tilitapahtumissaan. Paitsi poikkeuksellisten tilitapahtumien vuoksi, luottokunta voi olla asiakkaaseen yhteydessä myös esimerkiksi silloin, kun asiakkaan käyttämältä pankkiautomaatilta löydetään kopiointilaite, vaikka asiakkaan korttia ei olisikaan ehditty väärinkäyttää.
– Mielestäni on upea juttu, että luottokunnassa poikkeamat huomataan asiakkaan puolesta. Menettelyllä pyritään tuomaan tietynlainen turvallisuuslisä asiakkaille.
Jos omalla tiliotteellaan huomaa useita samannimisiä tai vieraskielisiä tapahtumia, joita ei pysty yhdistämään omiin ostoksiinsa esimerkiksi kuittien kautta, kannattaa olla yhteydessä omaan pankkiin. Jos taas pankkikortti katoaa, eikä sitä löydy, kannattaa kortti kuolettaa heti.
Siirava muistuttaa, että pankkikorttia tulisi säilyttää paikassa, jossa tietää, että kortin kuuluu olla.
– Kortin käytöstä on tullut niin arkipäiväistä, ettei aina muisteta, että pankkikortti ei ole vain muoviläpyskä. Kortin säilyttämistä voisi verrata 1000 euroon käteistä. Pankkikortti tulisi säilyttää yhtä huolella varmassa paikassa samoin kuin suuren summan käteistäkin säilyttäisi.
Palautetta kannattaa antaa
Jos tiliotteessa ilmoitettu paikkakunta ole ei sama, jossa ostos on suoritettu, kannattaa Finanssialan Keskusliiton korttimaksamisen asiantuntija Kirsi Kleppin mukaan ottaa yhteyttä kyseiseen yritykseen.
– Kuluttajan kannalta olisi kätevää, jos tiliotteesta kävisi aina suoraa ilmi, mistä toimipaikasta ostos on tehty. Kannattaa antaa palautetta, jos tiliotteessa mainitaan aivan eri paikkakunta kuin missä tietää asioineensa.
Kleppin mukaan tiliotteeseen tulevasta merkinnästä tulee käydä ilmi, kenelle maksu on mennyt, mutta muita varsinaisia vaatimuksia ei ole.
– Maksun saaja on oltava identifioitavissa. Yleensä tiliotteessa näkyvät myyntipisteen tiedot tai jos kyseessä on isompi konserni, niin ketjun yhteystiedot.
Kleppin mukaan sen sijaan, että maksukortti olisi kopioitu, usein vieraalta vaikuttavan maksunsaajan kohdalla käy ilmi, ettei kuluttaja vain itse muista, mitä on ostanut ja mistä.
Myös Klepp pitää kuittien säilyttämistä parhaana keinona tarkastaa tilitapahtumien oikeellisuus jälkikäteen.
”Jokaisella on tietenkin oma tapansa, mutta hyvä keino on ottaa kuitti kassalla vastaan ja hävittää se, kun maksu näkyy tiliotteessa.”
Länsi-Suomen Osuuspankin