
On päivä, jolloin Pallo-Iirojen pukukopissa sovitetaan tulevan kauden varusteita. Mustafa Musov tutustuu kaikessa rauhassa uusiin pelisukkiin, kun kopin kulmasta kuuluu käskevä ääni.
– ”Musti”, sulla on haastattelu! Tuolla käytävällä.
Musov hymähtää, pyörittää päätään ja jatkaa puuhaansa. Kun mies ei näytä reagoivan mitenkään, käsky toistuu.
– ”Musti”, sulla on ihan oikeasti haastattelu. Sanomalehti Länsi-Suomi. Mene nyt ulos, sinua odotetaan.
Talven työ toi sopimuksen
Lopulta Musov tottelee ja löytää kopin ulkopuolelta yhdet vieraat kasvot. Selvästi häkeltyneenä mies ojentaa kätensä ja esittäytyy.
Musov oli varma, että häntä yritetään huijata.
Koppi on hänelle jo tuttu paikka. Hän on harjoitellut koko talven Pallo-Iirojen kanssa ja esiintynyt säännöllisesti harjoituspeleissä.
Nyt mies sovittelee uusia varusteita syystä. Hän on saanut sopimuksen raumalaisseuran kanssa.
– Olen innoissani. Unelmani toteutuu, Musov henkäisee.
– Aivan viime hetkeen asti olin varma, että en saa sopimusta. Nyt olen ylpeä itsestäni ja kiitollinen valmentajallemme Kimmo Hörkölle, että hän antoi mahdollisuuden minulle.
Musov on bulgarialainen pelaaja, mutta olisi väärin nimittää häntä ulkomaalaisvahvistukseksi. Hänet on Raumalle heittänyt työ, ei jalkapallo.
Viisi vuotta sitten Bulgariasta Olkiluotoon
Viisi vuotta sitten hän jätti Bulgarian taakseen. Musov oli tehnyt lyhyitä työjaksoja ulkomailla jo aiemmin, mutta nyt oli kyse pysyvämmästä muutosta.
Hän oli saanut töitä Olkiluodosta. Yliopistotason rakennusinsinööri oli pelannut kotimaassaan jalkapalloa tosissaan 18-vuotiaaksi ja jatkanut yliopistovuosinaan pallon kesyttämistä futsalsaleissa.
– Kun tulin tänne, ajattelin yrittää ison kentän peliä uudelleen, Musov toteaa.
Hän oli jo viime kesänä muutamissa peleissä Pallo-Iirojen kakkosjoukkueen mukana, ja futsalia hän on pelannut FC Raumassa.
Millaisen pelaajan Pallo-Iirot sai?
– Ainakin aika vanhan, jos verrataan muihin, 30-vuotias Musov vastaa.
– Keskikenttäpelaajan, jonka vahvuus on tekniikassa. Sanotaan, että näen kentän hyvin.
Kurinalainen ja hauska joukkue
Hän arvioi pelanneensa Bulgariassa pelejä, joiden taso vastaa Suomen Kakkosta. Niistä on tosin jo vuosia aikaa.
Kotimaassaan hän oli pelaaja, jonka vahvuudet olivat fysiikassa. Hänen ympärillään oli taitavia pelaajia.
Pallo-Iiroissa Musov onkin yhtäkkiä tekninen pelaaja, ja siitä hän nauttii.
– Joukkue on selvästi tosissaan. Työmoraali harjoituksissa on korkea, ja joukkue on kurinalainen, Musov kuvailee.
– Samalla se on aika hauska, kun vitsit lentelevät. Oma suomen kielen taitoni vaan on aika vaatimaton. Yritän parantaa sitä. Tosin aluksi kukaan täällä ei tainnut ymmärtää minua.
Saunailta oli merkittävä kokemus
Se on vielä kokematta, miten hauskoja uudet joukkuekaverit ovat saunailloissa. Tähän yhteen suomalaisen urheilun perusinstituutioista Musov sai ensikosketuksensa jo viime kesänä Iirojen kakkosjoukkueen kanssa.
Hän kuvailee kokemusta merkittäväksi.
– Toivon, että kesällä voitamme paljon pelejä ja pystyn auttamaan joukkuetta. Se on homman päätarkoitus, Musov järkeilee.
– Olen kiitollinen saamastani mahdollisuudesta. Lupasin jo joukkuekavereilleni, että en petä heitä.
”Olen kiitollinen saamastani mahdollisuudesta. Lupasin jo joukkuekavereilleni, että en petä heitä.”
Mustafa Musov
Stanley-kortti jälleen pöydällä
Rauma
Länsi-Suomi
Pallo-Iiroilla on käytännössä koossa ryhmä, jolla se lähtee tulevaan kauteen. Tuoreimmat sopimuspelaajat ovat Mustafa Musov, Salon Wilppaasta siirtyvä Joonas Ojanen sekä omista junioreista vuonna 1999 syntyneet Topias Silvennoinen ja Aleksi Toivonen sekä vuonna 1996 syntynyt Roope Virtanen.
Nykyisen harjoitusryhmän ulkopuolelta nippuun saattaa tulla vielä yksi hyökkääjä. Kyseessä on tuttu mies, viime kaudellakin iiropaitaa kantanut nigerialainen Stanley Ukwuoma.
– Stanleyn kanssa meillä on keskustelut auki. Me olemme hänelle jotain tarjonneet, jotain sellaista mitä hän ei muualta saa, Pallo-Iirojen valmentaja Kimmo Hörkkö paljastaa.
Ukwuoma asuu Turussa, opiskelee suomea, ja hänen perheeseensä on tulossa toinen lapsi.
– Sellainen viritys meillä on hyökkäyspään pelaajista, mutta enempää ei ole funtsittu, Hörkkö kertoo.
– Koen joukkueen jo sen verran hyväksi, että sillä taistellaan noususta. Hirveän kaukaa ei sitä hyökkääjää lähdetä hakemaan, Hörkkö jatkaa.