Uusien autojen kauppa vilkastui alkuvuodesta

Levorannan Autoliikkeen vaihtoautovastaava Jorma Toivonen asensi keskiviikkona rekisterikilpeä uuteen Ford Focukseen. Uusia autoja on Levorannalta myyty alkuvuodesta lähes tuplasti enemmän kuin vuosi sitten.
Levorannan Autoliikkeen vaihtoautovastaava Jorma Toivonen asensi keskiviikkona rekisterikilpeä uuteen Ford Focukseen. Uusia autoja on Levorannalta myyty alkuvuodesta lähes tuplasti enemmän kuin vuosi sitten. Kuva: Esa Urhonen

Levorannan Autoliikkeen Rauman myyntipiste oli eiliseen mennessä saanut tämän vuoden puolella kaupaksi 31 uutta autoa. Viime vuonna vastaava lukema oli 17.

Muissakin raumalaisissa autoliikkeissä kehitys on samansuuntaista kuin koko maassa, jossa alkuvuoden ensirekisteröinnit ovat 17,5 prosenttia vuoden takaista edellä. Autoalan tiedotuskeskuksen mukaan uusia henkilöautoja rekisteröitiin pelkästään helmikuussa 9 656 kappaletta, mikä on 20,9 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten.

– Olemme uusien autojen osalta valtakunnallisen markkinan vauhdissa. Käytettyjä autojakin on myyty hieman yli viime vuoden tason, kertoo Käyttöauto Oy:n aluejohtaja Jari Hakanen.

Myös Rauman Rinta-Joupilla on myyntipäällikkö Henri Jokelan mukaan ”positiivinen draivi” päällä.

– Myynnissä on nähtävissä aikaisempiin vuosiin verrattuna selkeää nousua. Tammi-helmikuussa luovutimme paljon loppuvuoden kampanjoissa myytyjä autoja.

Vaihtoautoissa laaja valikoima

Autoalan tiedotuskeskuksen mukaan uusien autojen myyntiä on lisännyt autoveron alentuminen tammikuun alussa.

– Veronalennus on porrastettu neljän vuoden ajalle, mikä lisää vähäpäästöisten ja pienempien autojen kysyntää nyt ja jatkossa, Henri Jokela arvioi.

Levorannan Autoliikkeen vaihtoautovastaavan Jorma Toivosen mukaan Raumalla ovat vaikuttaneet myös kevään investointiuutiset sekä matalakorkoiset rahoitusvaihtoehdot.

– Nyt voi olla jopa järkevää ostaa uusi auto viiden vuoden takuulla ja maksaa sitä pois 300–400 euroa kuukaudessa, Toivonen sanoo.

Raumalaiskauppiaiden mukaan vaihtoautojen valikoima on tällä hetkellä laaja.

– Valikoima on parhaimmillaan, koska uusia autoja on rekisteröity ja suurin osa niistä tuo liikkeeseen vaihtoauton, Hakanen toteaa.

Alkuvuonna asiakkaille on toimitettu vielä myös viime vuoden romutuspalkkiokokeilun aikana myytyjä autoja.

Päästöskandaali ei näy myynnissä

Volkswagenin päästöskandaali ei edelleenkään näy yhtiön autojen valtakunnallisessa myynnissä. Volkswagen oli helmikuussa Suomen suosituin automerkki 10,6 prosentin markkinaosuudellaan.

Samaan VW-konserniin kuuluva Skoda oli toiseksi suosituin 10,4 prosentin osuudella.

Volkswagenin ja Skodan niskaan hengitti Toyota 10,3 prosentin markkinaosuudella. Muut merkit jäivät selvästi kärkikolmikon taakse.

Suosituimpana mallina pysyi Skoda Octavia selvällä erolla Nissan Quasqaihin.