Vielä yksi unelma toteuttamatta

Saara Aalto laulaa englannin ja suomen lisäksi myös japaniksi, kiinaksi, ruotsiksi ja ranskaksi. Hän ääninäytteli Disneyn Frozen-animaatioelokuvassa Anna-prinsessaa. Kuva: Esa Urhonen Kuva: Esa Urhonen

Vaikka Saara Aalto on vasta 28-vuotias, hän on toteuttanut valtaosan niistä kolmesta unelmasta, jotka hän lapsena itselleen asetti.

– Olen ollut Disney-prinsessana ja esiintynyt isojen orkestereiden kanssa. Vain yksi unelma on vielä jäljellä, Saara Aalto pohtii Rauma-salin aulassa ennen Laivaston soittokunnan konserttia, jonka solistina hän viime viikolla oli.

Yksi toteutumaton unelma on kuitenkin hyvin lähellä toteutumista.

– Haluan edustaa Suomea Euroviisuissa, Aalto vastaa topakasti ja katsoo niin suoraan silmiin, että voi kuvitella hänen puhuvan koko Suomelle.

Huomenillalla on tämän unelman toteutumisen suhteen kriittinen ajankohta, sillä hän kilpailee Suomen Euroviisu-edustajan paikasta UMK-kilpailussa.

Kilpaileminen ei jännitä laulajaa

Saara Aalto on tuttu muistakin television laulukilpailusta.

Hän on sijoittunut aikaisemmin kärkikolmikkoon muun muassa Talent Showssa, Voice of Finlandissa ja aikaisemmin myös viisukarsinnoissa.

– Minua ei oikeastaan kilpaileminen ole koskaan jännittänyt. Olen aina osannut löytää tietynlaisen rauhan stressaavienkin tilanteiden keskellä, Aalto pohtii.

Mikä Euroviisuissa sitten Saaraa on lapsesta lähtien kiehtonut?

– Muistan kun lapsena hämmästelin niitä isoja lavoja ja lavasteita.

– Nykyisin viisuissa kiehtoo enemmän se tunne, että edes viikon ajan kaikki Euroopan maat vetävät yhtä köyttä.

Voimalaulu kertoo pelon voittamisesta

Saara Aallon kilpailukappale No Fear on hänen omaa käsialaansa.

Kappale kertoo pelkojen voittamisesta ja siitä, kuinka ihmisten täytyisi kohdata toiset ihmiset ilman ennakkoluuloja.

Aihe on tällä hetkellä kovin ajankohtainen.

– Viime kesänä kun laulun kirjoitin, ei ollut tapahtunut vielä mitään, Saara viittaa Euroopan turvapaikanhakijavirtaan.

No Fear on voimalaulu, jonka syntyyn osaltaan vaikutti myös se, että Saara Aalto ilmoitti keväällä olevansa parisuhteessa naisen kanssa.

– Kyllä siinä niitäkin tuntemuksia peilataan, jotka liittyivät asian kanssa julkisuuteen tuloon.

Hänen mukaansa kappale on suunnattu niille ihmisille, jotka pelkäävät. Sen sanoman mukaan peloista täytyisi päästä eroon.

– Tottakai minäkin pelkään esimerkiksi yksin jäämistä, Saara tunnustaa.

Vedonlyöntitilastojen selvä ykkönen

Isot lavat ovat Saara Aallolle tuttuja, sillä hän on menestynyt myös Kiinassa, jossa on julkaistu hänen kiinankielinen levy.

– Esiinnyin Shanghaissa elokuvagaalassa, jota kutsutaan myös Kiinan Oscar-gaalaksi. Se lava oli niin iso, etten aluksi edes hahmottanut sen kokoa.

Saara Aalto ja Mikael Saari johtavat vedonlyöntitilastoja tällä hetkellä. Ennusteiden mukaan Saara siis on hyvissä asemissa.

Vaikka Saaran unelman välissä on vielä huominen finaali, hän tunnustaa, että mielessään hän on jo matkalla Tukholman loppukoitokseen.

– Olen kova visualisoimaan, eli suunnittelen kaiken hyvin pitkälle jo etukäteen.

Millainen viisuehdokas Saara Aalto sitten olisi?

– Minä panostan kaikkeen aina täysillä ja olen oma-aloitteinen, positiivinen ja rakastan Euroviisuja, Saara kiteyttää.

Uuden musiikin kilpailun finaali huomenna lauantaina TV2 kello 21 alkaen.

”Nykyisin viisuissa kiehtoo enemmän se tunne, että edes viikon ajan kaikki Euroopan maat vetävät yhtä köyttä.”

Saara Aalto

”Olen kova visualisoimaan, eli suunnittelen kaiken hyvin pitkälle jo etukäteen.”

”Opin laulamaan ennen kuin puhuin”

Rauma

Jussi Hietikko, Länsi-Suomi

Saara Aalto ei ollut puoltatoista vuottakaan vanha, kun hän aloitti jo laulamisen.

– En osannut edes puhua kunnolla vielä siinä vaiheessa, kun aloitin laulamisen, Saara Aalto kertoo.

Musiikki onkin kuulunut hänen elämäänsä vahvasti aivan alkuajoista lähtien. Hänen vanhempansa tukivat musiikkiharrastusta, mutta myös tallensivat Saaran matkaa valovoimaiseksi esiintyjäksi.

– Isä innostui ja kokosi kotiin äänitysstudion, joten Saaran lapsuusajoilta on paljon tallenteita.

Isä ja Saaran ukki olivat innokkaita kuvaajia, joten hänestä on myös paljon valokuvia ja videoita uran alkuajoilta.

Arkistosta löytyy myös paljon muuta.

– Muuton yhteydessä löysin vanhan vihkon, johon olin viisivuotiaana kirjoittanut omia sanoituksiani.

Saara aloitti kanteleella ja pianolla ja vuonna 1998 hän voitti Kotkan Merilaulukilpailut omalla sävellyksellään, joka voitti myös meripäivien sävellyskilpailun. Hän oli tuolloin vain 11-vuotias.

Ensimmäisen kerran hän edusti Suomea kansainvälisillä Golden Star -laulufestivaaleilla Romaniassa vuonna 2004.

Saara Aalto luki itsensä ylioppilaaksi Madetojan musiikkilukiosta vuonna 2005, minkä jälkeen edessä oli muutto Helsinkiin ja musiikkikasvatuksen opinnot Sibelius-Akatemiassa.

Iloisesti nuotin vierestä

kommentti

Olen viisudiggari ja ylpeä siitä. Viisut ja niiden karsinnat ovat viihdettä, jossa yhdistyy todella vanha ja muutaman vuoden vanha musiikki hieman lapsellisessa muotissa.

Hyvin harvasta viisukappaleesta on tullut klassikkoa, suurin osa niistä vaipuu unholaan.

Tämänvuotista Uuden musiikin kilpailua katsellessa on käynyt mielessä, että hyvä niin. Suurin osa kilpailijoista laulaa niin huonosti, että hävettää.

Syitä tähän voi olla monia.

Voi olla, että ennakkonauhalla laulajan ääntä on käsitelty niin paljon, että nuotin vierestä laulaminen tai huutaminen ei ole kuulunut raadin jäsenille.

Voi olla, että suora lähetys tai korvamonitoreihin tottumattomuus ovat tehneet laulajille karmeita tepposia.

Saara Aalto on kisan ainoa laulaja, joka on kansainvälisellä tasolla. Hänestä voitaisiin olla oikeasti ylpeitä Suomessa.

Mutta olisi itse kilpailussakin parantamisen varaa.

UMK alkaa saavuttaa tahattoman komiikan määrässä Seinäjoen Tangomarkkinoiden televisiolähetykset.

Liian pitkiä puheosuuksia, tankeroivaa juontamista ja lähes hysteerisesti ulvova studioyleisö saavat aikaan naurunröhähdyksiä.

Mutta kyllä naurulle riittää tilaa. Ei kaiken tarvitse olla aina niin vakavaa.

Jussi Hietikko

Kirjoittaja on Marva Median musiikkitoimittaja.

 

jussi.hietikko@marvamedia.fi