Tämän päivän perheille sana lipeälapsi ei välttämättä kerro mitään. Sanalla on kuitenkin kolkko kaiku suomalaisen sairaanhoidon historiassa. Lipeä eli natriumhydroksidi oli kodeissa tärkeä pesuaine ennen konepesun ja teollisten pulverien yleistymistä.
Se oli myös vaarallinen syövytysaine, joka aiheutti vuosittain suuret määrät onnettomuuksia.
Leena Faltun Hiekan siskot -romaani nostaa päivänvaloon lipeämyrkytyksen saaneet lapset.
– Idea tuli mieslukijalta, jonka sisko kuoli yksivuotiaana lipeämyrkytykseen.
Kiteiden muodossa ollut lipeä liotettiin veteen, jolloin siitä tuli maidon näköistä.
Moni lapsi erehtyikin luulemaan mukissa ollutta nestettä maidoksi.
Lipeäonnettomuuksia sattui Suomessa niin paljon, että Matti Kassila ohjasi vuonna 1949 jopa Lipeälapset-valistuselokuvan, jota esitettiin elokuvateattereissa.
Se varoitti vanhempia jättämästä myrkkyliuosta lasten ulottuville.
Leena Falttu on syntynyt 1960-luvulla. Tuolloin lipeää ei enää kodeissa käytetty pyykin pesemiseen.
– Isosiskoni, jotka syntyivät 40-luvulla muistavat, että heitä siitä kyllä varoiteltiin.
Falttu katsoi lyhytelokuvan pariikin kertaa kirjaansa tehdessään. Realistinen kuvaus lapsipotilaiden hoidoista Helsingin yliopiston sairaalassa järkytti.
– Se oli kurjaa katsottavaa. Myrkky poltti elimistöä ja kuroi ruokatorven umpeen.
Romaanin päähenkilö on Oili-niminen nainen, jonka nuorin lapsi juo vahingossa lipeää ja joutuu sairaalaan.
Siellä äiti käy päivittäin lastaan katsomassa.
Lipeälasten hoidot olivat rankkoja, sillä ruokatorvea pidettiin auki työntämällä sinne kuminen letku.
Sairaalahoito kesti kuukausia, useimmiten vuosia, ja joka viides potilas menehtyi.
Vaikeimmissa tapauksissa lapsi joutui käymään laajennushoidossa vuosikymmeniä.
Kirjan päähenkilö Oili kokee syyllisyyttä tapahtuneesta, mutta häntä myös syyllistetään siitä.
– Kirjan aihetta ehdottanut lukijakin kertoi kokeneensa, että myös hänen äitiään syytettiin tapahtuneesta.
Hiekan siskot on Faltun ensimmäinen oma romaani.
Tätä ennen hän on julkaissut kaksi kertomuskokoelmaa.
Kirjan päähenkilö, sodassa miehensä menettävä Oili, on peräisin murrejulkaisu Suvimobiilin tarinasta.
– Tarkoitus oli alun perin kirjoittaa aiheesta novelli.
Tarina kuitenkin kasvoi,
Oili sai siskot ja isän, ja romaani laajeni lipeälapsen tarinasta kuvaukseksi elämänmenosta jatkosodan vuosista sodanjälkeiseen aikaan.
Miljöönä on maalaiskylä, joka kuvailun perusteella vaikuttaisi olevan Irjanteen kylä.
Falttu myöntää, että äidin lapsuuskoti kosken partaalla on Oilin kodin esikuva.
Muuta tekemistä kirjan tapahtumilla ei todellisuuden kanssa ole.
Tarinaa olisi lopulta ollut enemmänkin, mutta Faltun deadline oli saada kirja ulos Eurajoen markkinoille.
Tapahtuman piti olla elokuussa.
Markkinat kuitenkin peruttiin koronan takia.
– Olen miettinyt jatko-osan tekemistä, sillä haluan jatkaa lapsen tarinaa. Lipeämyrkytyksellä oli elinikäiset vaikutukset.
Kirjastoautonkuljettajana Eurajoella työskentelevällä Leena Faltulla on vuosien kokemus kirjoittamisesta.
Hän on tehnyt yhdessä Marja Hiltusen kanssa kaksi kesäteatterinäytelmää sekä niihin pohjautuneet historialliset viihderomaanit, Mansikkamäen Elina ja Juuselan Maija.
Samaan kategoriaan hän sijoittaa myös Hiekan siskot.
– En halunnut kirjoittaa kamalan synkkää ja surullista.
Faltulla on myös vankka paikalllishistorian tuntemus, sillä hän on myös toimittanut Eurajoen kotiseutujulkaisuja.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.