Alina laski neuvolassa uudesta lujusta suoraan Ville-isän syliin

10-kuukautinen Alina sai kunnian laskea uudesta lujusta ensimmäisenä ennen kuin se siirrettiin lopulliselle paikalleen. Johanna-äiti ja Ville-isä auttoivat. Taustalla Lions club Kanali Helmestä Mari-Anna Niemi, Marjatta Ruusunen, Pirjo Laitinen ja Rita Varjonen. Kuva: Pekka Lehmuskallio

Nortamon perhekeskuksen lastenneuvolan vanha liukumäki poistettiin viime kesänä käytöstä, koska se oli tullut käyttöikänsä päähän.

Henkilökunnalle kävi kuitenkin nopeasti selväksi, että se oli ollut lasten suosikkijuttu neuvolan aulassa.

– Liukumäen puuttumisesta tuli palautevyöry ja nimenomaan lapsilta. Liukumäki oli selvästi kuulunut lasten mielestä oleellisesti neuvolakäyntiin, kertoo terveydenhoitaja Piia Murto.

Murto kuuluu myös Lions club Rauma Kanali Helmiin, joten neuvola päätti anoa avustusta klubilta uuteen liukumäkeen.

– Nyt liukumäki ilahduttaa jälleen kymmeniä pieniä asiakkaitamme päivittäin.

Uuden liukumäen ensimmäiseksi laskijaksi valikoitui viime viikolla 10 kuukauden ikäinen Alina Rekola, jonka liun turvasi äiti Johanna Rantanen ja isä Ville Rekola.

Laite on tarkoitettu melko pienille lapsille, joten hieman Alinaa vanhemmat käyttäjät pärjäävät hyvin yksinkin.

Alun perin liukumäen piti olla jo kuukausia sitten paikallaan, mutta toimitusviivästysten takia se saatiin vasta viime viikolla.

Lions club Rauma Kanali Helmen presidentti Marjatta Ruusunen totesi, että he yrittävät koko ajan seurata, missä heidän avustuspanostaan tarvittaisiin.

Hyväntekeväisyysjärjestö on esimerkiksi viime lukuvuonna lahjoittanut yhdelle raumalaislukiolaiselle tietokoneen sekä aikanaan nuorisotakuutaloon pelejä.

– Tämä liukumäki palvelee isoa määrää lapsiperheitä. Kokonsa puolesta se sopii pienemmillekin, eikä siinä pääse loukkaamaan.

Laitteessa on pari tukevaa rappusta ja kaiteet, joten pieni kiipeilyharjoituskin kuitenkin onnistuu.

Jutun otsikossa olevaa nimeä korjattu ke 24.4. klo 15.06. Oikea nimi on Alina.