Ryhtyisitkö sinä vapaaehtoiseksi? Apukädet-rinkiin tarvittaisiin lisää käsiä

Rauman seurakunnan vapaaehtoiset auttavat kodin pienissä askareissa.

Rauman seurakunta käynnisti viime lokakuussa Apukädet-toiminnan, jossa vapaaehtoiset tulevat auttamaan avun tarvitsijoita pienissä kodin askareissa ja korjaustöissä.

Apukäsien ringissä on tätä nykyä 11 vapaaehtoista, joiden ikähaarukka on 36–80 vuotta.

– Meidän porukassamme on seitsemän naista ja neljä miestä, Markku Hannula laskeskelee. Hän kertoo lähteneensä toimintaan mukaan, koska hän kokee olevansa etuoikeutettu hyvän terveydentilansa vuoksi.

Samat ajatukset ovat Reijo Lovénillakin.

– Pystyn vielä auttamaan muita, ainakin sellaisissa perinteisissä miesten töissä, hän naurahtaa.

Vapaaehtoistyö on tuttua Apukäsiin kuuluvalle Laila Nybergille. Hän osallistui ensin lähimmäispalvelukurssille, ja sen jälkeen työtä onkin riittänyt.

– Tästä saa hyvän mielen. Eikä tarvitse olla kotona neljän seinän sisällä.

Apukäden voi pyytää tulemaan kotiinsa soittamalla päivystysnumeroon maanantaista torstaihin kello 11 ja 13 välillä.

– Tehtäväkenttä on laaja: huonekalujen siirtelyä, verhojen ripustamista, ompelua ja muuta vaatehuoltoa, televisiopäivityksiä sekä seuralaisena olemista kauppa- tai lääkärikäynneillä, Outi Valo luettelee. Hän on viime aikoina vastannut päivystyspuhelimeen tuleviin soittoihin.

Diakoniatyöntekijä Virve Järvinen muistuttaa, että Apukädet eivät halua astua yrittäjien varpaille.

– Vapaaehtoiset eivät esimerkiksi tule siivoamaan koko taloa tai anna kuljetusapua. Tietysti voimme ottaa selvää, mitkä tahot tällaisia palveluja tarjoavat.

Järvisen mukaan Apukädet-rinkiin tarvittaisiin lisää vapaaehtoisia, sillä avuntarvitsijoita riittää.

Nuortentalolla (Hallikatu 12) pidetäänkin 26.2. klo 17–19.30 vapaaehtoistyön infotilaisuus, jossa saa tietoa esimerkiksi Apukädet-toiminnasta.

Rauman Apukädet, päivystys ma–to klo 11–13 p. 044 769 1457.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut