Oletko ihmetellyt poikkeuksen metallista tiiskautusta kaupungissa kulkiessasi? Entä oletko hämmästynyt ruskeankirjavan pikkulinnun poikkeuksellisen suurta nokkaa?
Onneksi olkoon, olet havainnut nokkavarpusen. Harvalukuisena Suomessa pesivä laji on Raumalla jokatalvinen vakiovieras, josta tehdään paljon enemmän havaintoja kuin vaikkapa Porissa.
Laji on osittaismuuttaja, eli vain osa kannasta talvehtii Suomessa.
– Nokkavarpuset tulevat Raumalle aina syksyllä ja häviävät kesäksi. Kukaan ei tiedä, minne. Kuvio on toistunut vuosia, kertoo pitkän linjan lintuharrastaja Juha Salminen.
Raumalla nokkavarpuset kiertävät löyhinä parvina pääasiassa vanhan hautausmaan, Kaunisjärvenpuiston ja Nummen tienoilla. Salmisen mukaan joskus lintuja näkyy yksittäin, joskus isompana joukkona.
– Tänä talvena olen enimmillään nähnyt 14 linnun parven, hän kertaa kirjauksistaan.
Enimmäkseen linnut liikkuvat siis keskustan liepeillä, mutta eivät sataprosenttisesti.
– Kuukausi sitten näin koiraslinnun Pidesluodossa, kaukana vakioalueelta.
Linnut vaikuttavat tulevan joka talvi samoille ruokintapaikoille. Vanhemmat linnut muistanevat paikat vanhastaan, ja ensimmäistä talveaan elävät nuoret oppivat konkareilta. Tarkat kohteet tosin vaihtelevat sen mukaan, miten ihmiset ylläpitävät ruokintapaikkoja.
– Yhtenä vuonna varmin paikka oli Pyhän kolminaisuuden puistossa, Salminen muistelee.
Hänen mukaansa väestön ikääntyminen on vähentänyt rajusti lintujen ruokkimista, mikä näkyy nokkavarpustenkin talvehtimisessa.
– Monet ennen lintuja ruokkineet ovat siirtyneet hautausmaalle.
Suomenkielisestä nimestään huolimatta nokkavarpunen ei ole varpunen ensinkään, vaan kuuluu peippolintujen heimoon.Sen huomiota herättävin ominaisuus on nimen mukainen, ja auttaa kiinnittämään lajiin huomiota jo kaukaa.
–Habitus on sellainen, että melkein puolet päästä on nokkaa, Salminen naurahtaa.
Nokassa on useiden kymmenien kilojen puristusvoima, jolla lintu saa kovatkin siemenet ja jopa kirsikan kivet auki.Vaikka nokkavarpunen on erikoistunut siemenien syömiseen, maistuvat sille myös esimerkiksi tuomenmarjat.
Nokkavarpuselle ominaista on myös arkuus – eikä vain pesimäaikaan, vaan myös talvella. Lintu ei myöskään pidä kovaa meteliä, joten metallista tiiskautustakaan ei kuule koko ajan.
Juuri arkuus on tehnyt pesinnästäkin jonkinlaisen mysteerin.
– Pesintä pitäisi löytää ihan sattumalta, Salminen sanoo.
Suomen lintuatlaksen mukaan nokkavarpusen pesinnästä ei ole varmoja tietoja Rauman seudulta. Lähtevätkö kaikki keväällä pesimään jonnekin kauas vai ovatko jotkut todellisia raumalaisia?
– Ei se poissuljettua ole.
Suomessa pesii arviolta tuhannesta puoleentoista tuhatta nokkavarpusparia. Sekä pesijöiden että talvehtijoiden määrä on kasvanut tällä vuosituhannella voimakkaasti, ja oleellisena syynä pidetään talvien leudontumista.
Raumalla ensimmäinen kirjaus lajista on huhtikuulta 1978, jolloin Fåfängaan ilmestyi ainakin parikymmenpäinen parvi. Yhtenä kirjaajana oli juuri Salminen.
– Olin löytämässä lajia Raumalle Kekkosen aikana, hän nauraa.
Toinen jokatalviseksi tuttavuudeksi tullut lintuerikoisuus Raumalla on viiksitimali. Se ei tosin viihdy keskustassa eikä ruokintapaikoilla, vaan hakee särpimensä ruovikoista.
Raumalla varmin viiksitimalikohde on viime talvina ollut Unajanlahti. Tuorein havainto BirdLife Suomen Tiira-havaintojärjestelmässä on tosin puolentoista viikon takaa.
Viiksitimalien talvikanta romahtaa helposti kovina talvina, ja viime viikon pakkaskausi on voinut verottaa lintuja Unajanlahdellakin.
Salminen tosin muistuttaa, että ruovikkoinen lahti on laaja, ja linnut saattavat liikuskella myös kiikarien tavoittamattomissa.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.