– Penkkiin siitä!
Tämä huumorilla Juha Inkiselle heitetty käsky tulee Heimo Törmältä, joka asettuu penkkipunnerrustelineen taakse varmistamaan.
Inkinen tarttuu tankoon ja laskee reilut 80 kiloa ensin rinnalle ja siitä suorille käsille muutaman kerran.
Juha Inkinen on kaikille niille raumalaisille tuttu, jotka ovat joskus käyneet kuntosalilla.
Hän on valmentanut lukemattomia voimailijoita, harrastajista maailmanennätysnostajiin ja menestynyt itsekin kansainvälisissä kisoissa.
73-vuotias Inkinen sairastaa nykyisin Parkinsonin tautia, mutta Heimo Törmän avulla hän pystyy edelleen käymään kuntosalilla.
Törmä hakee hänet kotoaan kaksi, joskus kolmekin kertaa viikossa salille.
Inkinen ei voi omien sanojensa mukaan koskaan kiittää Heimo Törmää tarpeeksi.
– Tämä on minulle uskomattoman tärkeää, vaikka Heimo ei annakaan nostaa niin paljon kuin haluaisin, Inkinen nauraa.
Maanantaina lupa heltisi, ja hän sai kuitenkin luvan penkata sadan kilon painoilla.
– Vaikka tässä ei enää nosteta niitä entisiä ennätyspainoja, saan tästä ihan sen saman fiiliksen kuin silloin ennen. Kiitos kuuluu Heimolle.
Juha Inkinen ei ole ainoa, ketä raumalainen Heimo Törmä auttaa.
Vapaaehtoisuus onkin iso osa Törmän elämää.
Hän käy ulkoiluttamassa vanhainkodin vanhuksia. Avustuskeskuksen kautta hän käy kehitysvammaisten kanssa uimassa ja luistelemassa.
Seurakunnan yhteisvastuu- sekä SPR:n Nälkäpäiväkeräykset ovat hyvin tuttuja.
Urheilupiireissä hän on toiminut ykköstason tuomarina sekä painonnostossa että voimannostossa ja pesäpallossa fysiikkavalmentajana ja huoltajana.
Heimo Törmä oli myös perustamassa Rauman seudun Katulähetystä.
– Luonto on lähellä sydäntäni, joten se työllistää monipuolisesti, Törmä kuvailee.
Hän niittää jättipalsameita, tekee linnunpönttöjä, leikkaa RKS:n koirakentän nurmikkoa, puhdistaa saaristoa roskista ja toteuttaa erilaisia luontopolkuja.
Reservin kapteenina hän kävi myös useasti maanpuolustuskursseilla.
Verenluovuttajana Törmä on myös ahkera.Vuodesta 1969 lähtien hän on luovuttanut runsaan sata litraa verta.
Heimo Törmä sai auttamisen opit jo lapsuudenkodistaan Huittisista.
Hän muistaa olleensa noin kymmenen vanha, kun kovilla talvipakkasilla talon ulkoa kuului kolinaa.
Heimon isä huolestui ja kävi katsomassa, mistä oli kysymys.
Hän löysi hankeen sammuneen, alkoholia liiaksi nauttineen miehen. Heimon isä ei jäänyt toimettomaksi, vaan hän kantoi miehen sisälle lämmittelemään.
Tämä tapaus ei ollut ainoa, jolloin isä auttoi pyyteettömästi. Ja näin esimerkki tarttui myös poikaan.
Pyyteettömyys jatkuu suvussa edelleen.
Heimo Törmä on siirtänyt auttamisvalmiuden myös omiin lapsiinsa.
Yhteiskunnassa on paljon epäkohtia, joiden aiheuttamiin ongelmiin vapaaehtoistyöllä on suora positiivinen vaikutus.
Joulun aikaan auttamisenhalu lisääntyy.
Heimo Törmä kannustaa kaikkia auttamaan. Vapaaehtoistoiminta ei vaadi erikoistaitoja.
– Heittäytyy rohkeasti mukaan vain. Ihmisen rinnalla kulkeminen on hyvin yksinkertaista.
Eikä auttamista varten tarvitse liittyä yhdistyksiin tai käydä kursseja. Avun tarpeessa voi olla ihminen, joka ei itse edes pyydä apua.
– Täytyy pitää silmät auki, jotta voi nähdä.
Vapaaehtoisilta usein kysytään, että mitä auttaminen antaa auttajalle.
Heimo Törmä ei ole pohtinut tätä sen syvemmin, sillä auttaminen ja mukana oleminen on osa hänen normaalia arkeaan.
– Tässä vaan eletään eteenpäin, ja kun aikaa on, niin miksei?
– En ole koskaan ajatellut sitä sillä tavalla, että auttaminen antaa hyvänolontunteen minulle. En tee tätä sen takia. Ei sitten ainakaan vanhainkodissa kiikkutuolissa istuessaan tarvitse miettiä, että mitä kaikkea olisi voinut tehdä.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.