Avainsanana ihmisläheisyys

Kun vasemmistotaustainen kolmikko eli sähköasentaja Vesa Uusi-Kilponen , toimittaja Kari Värjy ja faktori Jouko Kallila perusti vuonna 1979 kaupunkilehti Uuden Rauman, povasivat monet lehdelle nopeaa loppua. Toisin kävi, sillä lehdestä muodostui pian niin suosittu, että samanaikaisesti ilmestyneet ilmaisjakelulehdet Rauman Seutu ja Rauman Sanomat poistuivat vähin äänin kaupungin mediakartalta.

– Ryhdyin lehtialalle isäni Eeron rohkaisemana. Meidät tunnettiin hyvin kaupungissa. Isä oli kaupunginvaltuustossa ja -hallituksessa ja hänellä oli hyvät välit Vanhan Rauman pienyrittäjiin.

– Saimme sieltä paljon kiitosta ja uusi lehti otettiin innostuneesti vastaan, kertoo Vesa Uusi-Kilponen.

Uuden Rauman menestyksekkään alun takana oli Uusi-Kilposen mukaan se, etteivät perustajat ajatelleet ollenkaan varsinaista bisneksen tekoa.

– Emme me laskeneet, mitä koko homma tuottaa, saati ajatelleet, että saammeko siitä mitään palkkaa.

– Halusimme tehdä ihmisläheistä kaupunkilehteä tavallisille ihmisille. Pidimme tärkeänä, että jokaisessa lehdessä oli aina joku ykkösjuttu. Aihe, josta kaupungilla puhutaan.

”Pääsisipä jo töihin”

Uuden Rauman tiimiin astuivat pian mukaan Vesan nuorempi veli Pauli Uusi-Kilponen , kuvaaja Kari Mankonen sekä Jaakko Asikainen , joka toimi lehden ensimmäisenä päätoimittajana.

– Olimme innokkaita ideoimaan uusia juttuja emmekä malttaneet odottaa aamua, että pääsisimme taas töihin, nauraa Uusi-Kilponen.

Vuoden 1980 lehtimieslakon aikana Uusi Rauma sai kasvatettua edelleen suosiotaan, sillä tuolloin sanomalehdet, eivätkä liioin aikakauslehdet ilmestyneet.

Länsi Suomen vuonna 1983 perustamasta Lännenmaa-ilmaisjakelulehdestä huolimatta Uusi Rauma sai kasvatettua ilmoitusmyyntiään, ja vielä samana vuotena yhtiö osti oman toimitalon Eteläkatu 31:stä.

Miestenlehtien mainoksia

Uusi Rauma myytiin vuonna 1984 kasvuhakuiselle Lehtimiehet Oy:lle. Lukijoille omistajanvaihdos ei juuri muuten näyttäytynyt kuin miestenlehtien mainosten ilmestymisenä kaupunkilehden sivuille.

– Me teimme lehteä kuten ennenkin, joskin hallintoon tuli vähän enemmän byrokratiaa ja seurantaa Lehtimiesten puolelta, Uusi-Kilponen muistelee.

1980-luvun puoliväliin tultaessa Uusi Rauma oli korkealle tunnustettu kaupunkilehti, joka näytti uutta suuntaa suomalaiselle ilmaisjakelulehdistölle.

Tästä osoituksena oli vuonna 1986 ensimmäistä kertaa ilmestynyt Hannu Heinon toimittama kokonaan raumankielinen Uus Raum, jolle Kaupunkilehtien Liitto ry myönsi kunniakirjan.

– Satsasimme erityisesti kuvalliseen puoleen, mikä oli pitkälti kuvaaja Kari Mankosen ansiota. Me esimerkiksi julkaisimme Raumalla ensimmäisenä nelivärikuvia.

Uutisia melkein reaaliajassa

Yhtyneet Kuvalehdet osti vuonna 1988 Urpo Lahtiselta Lehtimiehet Oy:n lehtien julkaisuoikeudet. Jo seuraavana vuonna Vesa Uusi-Kilposen ja porilaisen Kehitys Oy:n omistama Länsirannikon Viestintä Oy osti Uusi Rauman ja Rauman Suorajakelun Yhtyneiltä Kuvalehdiltä. Pauli Uusi-Kilposesta tuli Uuden Rauman päätoimittaja.

Suomi pyristeli syvällä lamassa 1990-luvun alussa. Kaupunkilehdelle tämä aika kääntyi kuitenkin eduksi.

– Näimme mahdollisuutemme tulleen, sillä sanomalehtien tilausmäärät kääntyivät laskuun. Ryhdyimmekin julkaisemaan Uutta Raumaa viisi kertaa viikossa. Teimme Suomen nopeinta printtilehteä.

– Olimme esimerkiksi Lukon pelaajabussia vastassa, kun joukkue saapui aamulla pelireissulta. Saimme jutun heti tuoreeltaan painetuksi ja jakoon vielä samana iltana.

– Noin sadan sivun julkaiseminen viikossa oli kova tahti mutta meillä oli loistava ja innostunut porukka. Opimme koko ajan toinen toisiltamme. Ei ollut johtajia, oli vain lehdentekijöitä.

Uusi-Kilposen mukaan viisipäiväisyys luonnollisesti lisäsi ilmoitusmyyntiä mutta samanaikaisesti lehden kannattavuus laski.

– Se oli henkilökohtaisesti minulle raskasta aikaa. Tuli devalvaatiot sun muut, ja yhtäkkiä miljoonan markan laina olikin 1,8 miljoonaa.

Länsi-Suomi ostoksilla

Uuden Rauman tarinassa on välillä vaikeitakin vuosia, mutta myös paljon menestystä. Kaupunkilehden jutut ja kuvat sekä lehti itsessään ovat voittaneet lukuisia palkintoja.

Länsi-Suomi-konserni osti Länsirannikon Viestinnän eli Uuden Rauman ja Rauman Suorajakelun vuonna 1996. Vesa Uusi-Kilponen jäi yhtiöiden toimitusjohtajaksi.

Kymmenen vuotta myöhemmin hän ryhtyi julkaisemaan Pekka Kivelän ja Antti Pekkarisen kanssa kaupunkilehteä Espanjan Fuengirolassa, jonne hän perusti myös toisen kotinsa - ja vähän myöhemmin kokonaisen kauppakeskuksen.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut