Bess saa rakastumaan tempoon

Raumalla lauantaina esiintyvä artistitulokas Bess on unelmoinut laulajan urasta lapsuudestaan lähtien.

| Päivitetty

”Sä sait mut rakastumaan suhun, tähän tempoon. Tempoon, tempoon.”

Tämä kertosäe on tullut kaikille radionkuuntelijoille, kuntosalilla tai spinningtunneilla hikoilleille tai television ääressä aikaa viettäville suomalaisille.

Kultalevyrajan ylittäneen Tempo-kappaleen takana on nuori helsinkiläinen artisti Bess,.

– Tempo oli yhden levottoman maanantaipäivän lopputulos, Bess nauraa puhelimeen.

Bess saapuu ensimmäistä kertaa elämässään Raumalle tulevana lauantaina.

Hän ei tule Vanhan Rauman idyllin takia, vaan esiintymään Dominon yökerhoon.

Bessillä on myös vakaa aikomus saada raumalaiset lajitoverit tanssilattialle.

– Joo, tulkaa kaikki tanssimaan. Jos ei ole tanssifiilis, niin tulkaa muuten vaan virkistämään mieltä, Bess haastaa.Bess esiintyy Raumalla Dj Konaritoikan kanssa.

Ysärinä lapsuutensa viettänyt Bess fanitti Michael Jacksonia, Spice Girlsiä ja Kylie Minogueta.

Musiikki oli vahvasti kuvioissa ja jo varsin varhaisessa vaiheessa hän alkoi unelmoida artistin urasta. Hänelle ei kuitenkaan riittänyt pelkkä unelmointi, vaan teini-ikäisenä hän alkoi myös opiskella musiikkia. Ensin Pakilan musiikkiopistossa ja myöhemmin Helsingin Pop & jazz -konservatoriossa.

Konservatorion valmistujaisbileiden jälkeisenä aamuna hänen uransa otti ison harppauksen.

Yhteinen ystävä linkkasi Nopsajalan ja Bessin yhteen.

Reggae yhdisti heitä.

Bess oli laulanut reggae-bileissä ja heidän yhteinen ystävänsä ehdotti Nopsajalalle, että hän voisi tehdä lupaavalle artistille kappaleita.

Mutta lopputulos olikin jotain aivan muuta kuin reggaeta.

– Päätettiin lähteä tekemään reggaen tai funkin sijaan jotain omaperäisempää ja päädyttiin yhdistelemään ysärihousea ja elektroelementtejä. Kun tämä päätös tehtiin, biisejä alkoi sitten tulla aika nopeaan tahtiin, Nopsajalka kertoo.

Parivaljakon ensimmäinen yhteinen biisi En pysty lopettaa julkaistiin tasan vuosi sitten.

– Mä haluan olla mahdollisimman paljon mukana biisien tekemisessä. Se on tosi tärkeää.

 "Päätettiin lähteä tekemään reggaen tai funkin sijaan jotain omaperäisempää ja päädyttiin yhdistelemään ysärihousea ja elektroelementtejä."

Nopsajalan lisäksi Bess on työskennellyt Auroran ja Kyösti Salokorven kanssa. Tempon lisäksi he ovat julkaisseet Uneton-kappaleen. Bess vierailee myös Mikael Gabrielin Pimeyteen-biisillä.

Tällä hetkellä kappaleita on julkaistu jo kolme ja lisää työstetään määrätietoisesti esikoisalbumialbumi tähtäimessä.

– Tarkkaa päivämäärää ei ole, mutta tämän vuoden puolella se toivottavasti ilmestyy, Bess arvioi.

Bess ennakoi tulevan levyn sisältävän tanssittavaa elektronista popmusiikkia, jossa on kuitenkin erilaisia sävyjä.

Bessin esikoisalbumia odotetaan, sillä esimerkiksi YleX Läpimurto -listalla hän oli viidentenä. YleX:n raadin muodostamalle listalle on koottu ne kotimaiset artistit, joiden uskotaan tekevän läpimurron vuonna 2018.

Soolokeikat ympäri Suomen ovat vakuuttaneet artistin siitä, että hän on oikealla tiellä.

– On ollut ihanaa tavata erilaisia ihmisiä ja käydä erilaisissa paikoissa. Ihmiset ovat ottaneet hyvin vastaan. On ollut hyviä bileitä.

Tulevat kuukaudet näyttävät, onko vuosi 2018 Bessin läpimurtovuosi.

Bess esiintyy Dominossa lauantaina 10.2. kello 24.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut