Brummin kevään keikoilla stand upia ja musaa monipuolisesti

Ali Jahangirin Uusi Alku -stand up show avaa Kulttuurikuppila Brummin kevätkauden 10. helmikuuta.
Ali Jahangirin Uusi Alku -stand up show avaa Kulttuurikuppila Brummin kevätkauden 10. helmikuuta.

Kulttuurikuppila Brummi julkaisi viime viikolla kevään keikkakalenterinsa. Luvassa on monipuolista musiikkia ja stand up -keikkoja.

Kuppilan "kevätlukukauden" avaa perjantaina 10. helmikuuta Ali Jahangiri stand up -keikallaan. Ensimmäinen ja Suomen tähän asti ainoa Suomen Kulttuurirahaston vuonna 2016 palkitsema koomikko sai tunnustuksen "rajoja ylittävästä ja silmiä avaavasta huumoristaan".

Jahangirin tuore koko illan stand up -show on nimeltään Uusi Alku, jonka punaisena lankana on muutos ja uuden aloittaminen.

– Uusi Alku symboloi minulle tätä aikaa, jossa elämme. Ensin pandemia, sitten sota ja nyt energiakriisin vauhdittama inflaatio. Minusta tuntuu, että joutuu aloittamaan kaiken uudestaan joka päivä, Ali kuvailee esityksensä lähtökohtaa.

Seuraavana päivänä, 11. helmikuuta, lavalle nousee Mika Kuokkasen ja Masa Maijasen perustama Hoedown, joka soittaa roots-musiikkia maustettuna countrylla ja rock´n rollilla.

Kevään esiintyjä Brummissa ovat vielä muiden muassa Silvennoinen & Hela, Kaija Kärkinen ja Ile Kallio, Mariska, Timo Rautiainen ja Trio Niskalaukaus sekä The 69 Eyes & Serpico.

Nyt julkaistut keikat ovat jo ennakkomyynnissä Brummin Maksutin-lippukaupassa.

Brummin keikat keväällä

10.2. Ali Jahangiri (stand up)

11.2. Hoedown

3.3. Silvennoinen & Hela & Band

10.3. Kaija Kärkinen ja Ile Kallio

11.3. Folkrim, Split Iris ja Atlas

24.3. Mariska

31.3. Jacke Björklund (stand up)

22.4. Timo Rautiainen ja Trio Niskalaukaus akustisena

29.4. Sara

5.5. Jarkko Martikainen

27.5. The 69 Eyes & Serpico

Lähde: Brummi (Keikkakalenteriin saattaa tulla vielä muutoksia)