Cafe Passion muuttuu takaisin Puistokahvilaksi – tuotevalikoima on täydentynyt vegaanisilla ja vähähiilihydraattisilla tuotteilla

Leipuri-kondiittori Hanna Kukkaro pyörittää kahvilan lisäksi Hento-leipomoa Uotilassa.

Keskuspuiston laidalla sijaitsevan raumalaiskahvilan ikkunateippaukset ovat menneet uusiksi.

Cafe Passionin nimi vaihtuu 1.6. Puistokahvilaksi, joka on kahvilan alkuperäinen nimi.

Lähiviikkoina ulkokatteen saavan sisäänkäyntipergolan ylle sijoitetaan uusi valomainos, ja nyt loppuviikolla kiinteistö itsessään siirtyy kahvilayrittäjä Hanna Kukkaron omistukseen.

– Halusin vaihtaa kahvilani nimen, sillä ainakin puolet asiakkaistamme puhuu edelleen Puistokahvilasta. Monet raumalaiset sekä ulkopaikkakuntalaisetkin mieltävät sen osaksi Raumaa, Hanna hymyilee.

Uusvanha nimi alkaa asteittain näkyä myös kahvilan sosiaalisen median alustoilla sekä muissa yhteyksissä.

– Minulla on ollut Puistokahvila jo aputoiminimenä, mutta silti nimenmuutos vaatii paljon työtä, hän myöntää.

Leipuri-kondiittori Hanna Kukkaro on pyörittänyt vuoden 2018 syyskuusta asti Keskuspuiston kahvilan lisäksi omaa leipomoa Uotilassa.

Gluteenittomia tuotteita valmistava leipomo–konditoria Hento sai nimensä lopulta vasta viime kesänä.

– Olemme keskittyneet kovasti tuotekehittelyyn ja nyt voimme uutuustuotteina tarjota asiakkaillemme vegaanisia leivonnaisia sekä ketokakkuja eli VVH-kakkuja.

Maailmalla suuren suosion saavuttaneet vähähiilihydraattiset kakut eivät sisällä sokeria, vehnää, maissia, perunaa eikä hedelmiä.

Sitä vastoin niissä on käytetty paljon mantelia, suklaata, kermaa ja rasvaa. Kotimaiset marjat, kuten vadelmat, ovat päätyneet myös Hennon ketoleivonnaisiin.

– Asiakkaat ovat sanoneet, ettei ketokakkuja tehdä lähiseudulla ja kiitelleet kovasti tuotteiden saapumista valikoimiimme.

Viime viikonlopun lämmin kevätsää sai ihmiset nappaamaan Puistokahvilan seinustalle pinotut tuolit istuimikseen, ja kahvilaterassin pöytiin ilmestyi muutaman hengen seurueita.

– Jouduimme harmiksemme muistuttamaan heitä, ettei terassille saa vielä tulla, vaan pitää odottaa ensi maanantaihin asti. Silloin terassi aukeaa ja kahvilan sisätiloissa saamme täyttää puolet asiakaspaikoistamme.

Hanna Kukkaro ja hänen 11-henkinen työntekijätiiminsä odottaakin jännittyneenä alkavaa kesäsesonkia.

– Jos vain ihmiset lähtevät liikkeelle ja Raumalle tulee kotimaan matkailijoita, niin uskon, että toiminta lähtee pyörimään ihan mukavasti. Toivottavasti ihmiset eivät kuitenkaan ota kesällä liian rennosti, ettei epidemia palaa takaisin. Jokaisen pitäisi tuntea vastuunsa ja ottaa myös muut huomioon, Hanna toteaa.

Liike-elämässä tapahtuu -juttusarjassa kerromme raumalaisyritysten kuulumisia.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut