Dominon alakertaan avautuu pakohuone

Tänään Dominon alakerrassa avautuva pakohuone on herättänyt laajaa kiinnostusta.

Tänään aukeaa Dominon yökerhon alakerrassa Run Out -pakohuone.

Pakohuonetta on rakennettu kaikessa hiljaisuudessa jo kuukausien ajan.

Rauman Run Out onkin tekniikkaan perustuva pakohuone.

– Se kertoo aika paljon tekniikasta, että sähkömies veti johtoja kuukauden ajan. Osia tilattiin Amerikasta asti, ravintolapäällikkö Antti Laine kertoo.

Run Outissa on kaksi pakohuonetta, Kuolemanselli ja Ravintola Lukko.Molemmissa on oma tarinansa.

2–6 hengen joukkueilla on tunti aikaa paeta huoneista erilaisten vinkkien avustamana.

– Ei tämä missään nimessä mikään yksinkertainen juttu ole ratkaista. Yksin täältä ei selviydy kukaan ulos, Antti Laine vakuuttaa.

– Tässä kysytään päättelykykyä, tilanteenhahmotusta ja ryhmässätoimimista, viihdepäällikkö Toni Järvinen jatkaa.

Pakotehtävää valvotaan erillisestä kontrollihuoneesta koko ajan.

Jos valvoja huomaa, että tehtävä on liian vaikea joukkueelle, valvoja voi antaa huoneissa olevien näyttöruutujen kautta ohjeita heille.

– Koska tahansa voi viheltää myös pelin poikki, jos tulisi vaikka yht’äkillinen suljetunpaikankammo, Järvinen muistuttaa.Laine ja Järvinen korostavat, ettei pakohuoneessa ole vaarallista, vaikka nimi voisi siihen viitata.

Rauman Lukolla on myös oma pakohuoneensa Helmirannassa, joten keskiviikkona aukeava Run Out ei ole suinkaan kaupungin ensimmäinen.

Uuden pakohuoneen hintaa ei kerrota julkisuudessa, mutta täysin uudelleen tehdyt tilat tietokonejärjestelmineen, magneettilukkoineen ja äänimaailmoineen kertovat siitä, että pakohuoneeseen on panostettu.

Pakohuoneen on suunnitellut tamperelainen RunOut-firma, joka myös vastaa pakotehtävän sisällöstä.

Uusi pakohuone on saanut erittäin innostuneen vastaanoton.

Antti Laine kertoo, että varauksia on tehty pitkälle marraskuulle asti. Nettivarauksia ovat tehneet kaveriporukat, työporukat ja polttariryhmät.

– Minun mielestä tämä on hyvää interaktiivista tekemistä perheille, joissa on vähän isompia lapsia. Tunnin ajan kukaan ei räplää puhelimiakaan, sillä ne kerätään ennen huoneeseen astumista pois, Antti Laine vinkkaa.

Pakohuone sopii kaikille 15 vuotta täyttäneille.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut