Duudsonit tuli kouluun!

Kolmen Pyhärannan alakoulun vanhempainyhdistykset kustansivat tähtivierailun.

Rohdaisten, Reilan ja Ihoden koululaisilla ja eskareilla oli viime perjantaina ikimuistoinen koulupäivä.

Ilmielävät Duudsonit, ”Jarppi” eli Jarno Leppälä ja ”HP” eli Hannu-Pekka Parviainen, olivat saapuneet Rohdaisten kouluun jekkuilemaan ja kertomaan hauskoja juttujaan. Hämmästystä herätti muun muassa Jarpin oikean käden amputoitu peukalo.

Vierailun taustalla oli koulukiusaamisen vastustaminen.

– Olemme nyt tehneet näitä kouluvierailuja ainakin jo 6–7 vuotta. Emme varsinaisesti puhu suoraan koulukiusaamisesta, mutta haluamme osoittaa kulkevamme lasten ja nuorten rinnalla. Temppujen ohessa kerromme tarinaa Duudsoneista ja siitä, miten meistä on tullut ystäviä, jotka yhdessä pääsivät toteuttamaan unelmaansa. Viestimme on, että jos olisimme nuorempina kiusanneet toisiamme, ei Duudsoneita olisi koskaan syntynyt, Jarppi kertoo.

Hän pitää valitettavana tosiasiana sitä, että kiusaamista esiintyy kouluissa edelleenkin.

– Olisi aika sinisilmäistä väittää, että ”meidän koulussa ei kukaan kiusaa”. Se ei pidä paikkansa. Jos kiusaamisen kitkemiseen olisi keksitty lääke, niin varmasti sitä käytettäisiin.

Jarppi muistelee, että hänen nuoruudessaankin oli kiusaamista, mutta nykyään se on erilaista.

– Silloin koti oli paikka, jonne kiusaajat eivät ulottuneet. Nyt, kun kiusaamista tapahtuu yhä enemmän sosiaalisessa mediassa, ei sitä voi juurikaan paeta.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut