Ei enää paloa näyttämölle tai ohjaajaksi

Raumalaisen kahvilan nojatuolissa istuu tyytyväisen näköinen ja iloinen mies. 75-vuotias kirjailija, ohjaaja ja näyttelijä Kalle Luotonen on hyvässä kunnossa niin fyysisesti kuin henkisestikin. Mies saapui haastatteluun polkupyörällä.

Mieltä lämmittää myös kesäkuussa tullut hyväksytty päätös valtion ylimääräisestä taiteilijaeläkkeestä. Se myönnettiin luovasta työstä näyttämötaiteen hyväksi.

Kun Kalle Luotosta pyytää katsomaan aikaa taaksepäin, mitä hän siellä näkee?

– Olen hyvin tyytyväinen menneeseen. Siellä on toki niin hyviä töitä kuin myös katastrofeja, Luotonen naurahtaa.

– Olen kuitenkin tasapainossa elämän kanssa ja katson valoisasti tulevaisuuteen.

Näytelmien kirjoittaminen ja ohjaaminen on kuitenkin jäänyt. Mutta kirjoittaminen ei.

– Teen proosarunoja satakuntalaisen kansanperinteen pohjalta. Ne ovat tavallaan sellaisia pienoisnäytelmiä. Tutkin muutenkin historiaa ja kansanperinnettä, Luotonen kertoo.

Tuleeko seurattua teatteria?

– Lehdistä luen arvosteluja, myöskin elokuvista ja kirjallisuudesta. Sellainen on olo, että voisin lähteä vielä katsomaankin joskus näytelmiä paikan päälle. Tässä oli pakko pitää vähän pesäeroa, mutta nyt voisikin taas mennä.

Kolmenkymmenen sarjat

Kalle Luotonen lyö haastattelijan kouraan aika tuhdin ansioluettelon. Siitä tulee esiin luku 30 useammankin kerran. Kalle Luotonen toimi 30 vuotta ammattinäyttelijänä Kokkolassa, Rovaniemellä, Kajaanissa ja Raumalla. Ohjaustöitä löytyy listasta myös 30 kappaletta ja kantaesitettyjä omia näytelmiä niin ikään saman verran.

Rakkaimmaksi työkseen Kalle Luotonen kertoo Hjalmar Nortamosta kertovan näytelmän Ukkonen pullossa.

– Se ensi-ilta oli Tampereen Työväen Teatterissa 1983. Siinä oli hyvä ohjaus, hyvä lavastus ja hyvät näyttelijät. Leo Pentti oli Nortamon roolissa ja lavalla yhtä pötköä kaksi ja puoli tuntia. Kaikki arvostelut olivat yhtenäisen hyviä, Luotonen muistelee.

– Olen syntynyt Rauman synnytyssairaalassa ja kotini oli Euran Turajärvellä. Olen sen verran kotiseuturakas, joten oli hyvä saada raumalaisuutta myös TTT:n näyttämölle. Tunsin siitä suurta nautintoa.

Ihan samanlaista nautintoa ei suonut näytelmän versio Rauman Kaupunginteatterissa, sillä kirjailija itse joutui päärooliin.

– Se oli vaikeaa, kommentoi Luotonen.

Ei paloa
näyttämölle

Kalle Luotonen toteaa, että hän ei enää tunne paloa näyttämölle tai edes ohjaajan jakkaralle.

– Ehkä omien tekstien lukeminen hyvässä porukassa vielä menisi.

– Kokoillan näytelmä vaatii niin suuren pohjatyön ja panostuksen, että siihen en enää lähde, Luotonen vakuuttaa.

Mitä mieltä Luotonen on nuoremman polven raumalaisista näytelmistä, joita on syntynyt esimerkiksi Tapio Niemen ja Tapio Koivukarin teksteistä?

– Olen Koivukarin kirjojakin lukenut ja ne ovat loistavaa tekstiä. Täytyy nostaa hattua.

– Mutta sen verran olen maalaispoika edelleen, että minun on vaikea sisäistää raumalaisten rakkautta mereen. Pidän mieluummin mustasta mullasta, Luotonen heittää.

Voisitko antaa nuoremmalle polvea hyviä vinkkejä näytelmien aiheeksi?

– Enpä ole moista ajatellut. Olen niin vanhaa vuosikertaa, että nuoremmat eivät ehkä innostuisi.

– Mielelläni kyllä katson uuden kirjoittajapolven töitä, myöntää Luotonen.

Vuodessa lähti kymmenen kiloa

Kalle Luotonen on siis hyvässä kunnossa. Mikä on salaisuutesi?

– Olen löytänyt vihannekset, joita syön kolme kissankupillista päivässä. Ne maistuvat niin hyviltä eikä niihin kyllästy. Kalaa tulee syötyä pari kertaa viikossa. Painoni on laskenut viime vuodesta kymmenen kiloa, Luotonen toteaa.

Myös tieto taiteilijaeläkkeestä on antanut rauhantunteen.

– En olisi ikinä uskonut sitä saavani, sillä anomukset menevät aikamoisen koneiston läpi ne punnitaan monessa portaassa.

Kalle Luotosen arki kuluu tätä nykyä historiaa tutkiessa.

– Minulla on hirvittävä tiedonhalu ja tutkin muun muassa maalaiskylien historiaa. Parhaillaan luen maanteiden historiaa ja siitä tuleekin mielenkiintoinen näkökulma asioihin.

– Muutenkin luen mielelläni erilaista tietokirjallisuutta ja katson dokumentteja.

Myös urheilun seuraamiseen löytyy nykyisin aikaa.

Kaksi tärkeää naista

Palataan vielä päätteeksi näyttämölle. Kalle Luotonen haluaa korostaa, että työkaveruus on näyttelijöille tärkeä asia.

– Näytteleminen on niin läheistä ja herkkää yhteen pelaamista, mistä ei ilman hyvää työkaveruutta ei tulisi mitään.

Hän haluaa nostaa esiin kaksi tärkeää daamia.

–  Kristiina Elstelä oli täällä Raumalla Raumanlinnan näyttämön aikana ja me esitimme pariskuntaa parissakin näytelmässä. Hänen kanssaan kaikki toimi.

– Pitkäaikaisin työkaveri oli Ritva Loijas , jonka kanssa näytteleminen oli turvallista, hienoa ja inspiroivaa, Kalle Luotonen ylistää.