Tomi Honkasalo on harrastanut kalastusta koko ikänsä. Avovesikalastuksesta hän pitää eniten, mutta ei talvikalastuksessakaan mitään vikaa ole, kun on hyvä sää ja apuna uutta teknologiaa.
Helmikuun aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta, kun raumalainen Tomi Honkasalo istuu pilkkijakkarallaan Pyhärannan Santtion edustalla. Saalis on vielä toistaiseksi melko vaatimaton, mutta pilkkijällä ei ole kiirettä kotiin näin kauniilla säällä.
Kesäisin verkoilla ja uistimella kalasteleva Honkasalo aloittaa talvikalastuskauden, kun jää on takuuvarmasti kestävää. Hän ei halua ottaa turhia riskejä.
– En lähde mihinkään sentin riitteelle urheilemaan. Tosin tänä talvena pääsin aikaisin jäälle, kun yhdellä vakiopaikoistani Pyhämaassa oli marraskuussa jo 5–10 senttimetrin paksuista teräsjäätä, mies kertoo.
Honkasalo kairaa jäähän usein kaksi reikää: yksi pilkille ja toinen kaikuluotaimen anturille.
Tätä nykyä Honkasalo turvautuu teknologiaan narratessaan kaloja jään alta. Hän on liittynyt kaikuluotainpilkkijöiden yhä kasvavaan joukkoon.
– Kaikuluotaimen käyttö pilkkimisessä on yleistynyt viimeisten parin vuoden aikana, kun luotaimien hinnat ovat tulleet alas ja laitteita on kehitetty juuri talvikalastusta silmällä pitäen. Itse seurasin muutaman vuoden kavereita, joilla kaikuluotain oli käytössä, ja viime vuoden syksyllä hankin sitten oman laitteen.
Pienikokoinen, pilkkimiseen suunniteltu kaikuluotain toimii akulla.
Honkasalon kaikuluotain on pienikokoinen, akkukäyttöinen laite, jonka anturi lasketaan pilkkireikään. Luotaimelle voidaan myös kairata oma reikä aivan pilkkireiän viereen.
– Jos vettä on muutama metri, kaiun keila on pienempi. Mitä enemmän vettä, sitä suurempi keila on.
Kailuluotaimen näyttöä voi pitää joko jään päällä tai vaikka pulkassa. Näytöstä lähtee johto, jonka päässä oleva anturi pannaan veteen kellumaan.
Honkasalo toteaa hymyillen, ettei kaikuluotaimella kalaa saa, mutta sen avulla näkee, onko pilkkireiän läheisyydessä jään alla mitään liikettä.
– En lähde ikinä enää pilkille ilman kaikuluotainta. Eipähän ainakaan tule istuttua turhan panttina useita tunteja. Ellei lyhyen ajan sisällä luotaimen keila tavoita kaloja, kannattaa vaihtaa paikkaa.
Mistä pilkkijä tietää, että luotaimessa näkyvä kohde on kala eikä esimerkiksi vedessä ajelehtiva roska?
– Roskat eivät lähde vieheen perään, mutta kalat lähtevät seuraamaan sitä, Honkasalo naurahtaa.
Honkasalo selvitti mielellään kaikuluotainpilkkimisen saloja tekniikasta kiinnostuneelle Matias Lyrintzisille, joka sattui olemaan samaan aikaan kävelemässä jäällä.
Uudestakaupungista kotoisin oleva, nykyisin raumalaistunut Honkasalo on tottunut kalastamaan merellä; Pyhämaassa, Pyhärannassa ja Uudessakaupungissa. Muutamia kertoja hän on ollut pilkillä tai kalassa myös lähialueen järvillä.
Honkasalon suosikkikaloja ovat ahvenet, joita hän kävi taannoin testimielessä etsimässä myös Rauman edustalta.
– Se oli sellaista ”kadonneiden ahventen kalastusta”. Uskottava se on, että ahvenkannat ovat tosiaankin huvenneet Raumanmerellä.
Kalastaminen ja pilkkiminen on Honkasalolle mukavaa ajanvietettä. Saaliiksi saamansa kalat hän fileoi ja paistaa tai pakastaa.
– Ahven maistuu parhaimmalta heti pyydettynä, nuotiolla kypsennettynä, Honkasalo tietää kokemuksesta.
Pilkkijät käyttävät nykyään paljon tasapainopilkkejä.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.