Ensi töiksi vanhoihin kaavoihin ravistelua

Janika Lehtonen vastaa nyt Pallo-Iirojen myynnistä ja markkinoinnista.

Pallo-Iiroissa on paljon uusia tuulia. Seuran puheenjohtajan nuijan otti torstaina vastaan Jarmo Savikurki. Myynti- ja markkinointivastaavana työnsä puolestaan aloitti Janika Lehtonen.

Jo vuosia seuran toimintaa junioripäällikkönä toimivan miehensä Pasin rinnalla seurannut Janika Lehtonen on tehnyt myynnin ja markkinoinnin parissa pitkän uran. Hänellä olikin heti selvä ajatus, mistä ammentaa uudessa työssään ajatuksia ja kokemuksia.

– Olen jo sopinut tutustumiskäynnit VaLePan, SJK:n ja VPS:n vieraaksi. Haluan ammentaa uusia ajatuksia ja tietoa myös siitä, mitä ei esimerkiksi Raumalla kannata edes kokeilla.

Hänen suora yhteydenottonsa otettiin eri seurojen markkinointiosastolla hieman hämmästellen. Urheiluseuroissa vertaistuki muiden toimijoiden kanssa on varsin vieras käsite.

– Joka kerta puhelimeen vastasi mies, joka ensin vierasti koko tutustumiskäyntiä. Ei niissä seuroissa ajatus ollut käynyt ollenkaan mielessä.

– Kun hieman valaisin näkökulmaani lisää, siellä innostuttiin. VaLePan edustaja haluaa lähteä kanssani jopa SJK:n vierailulle mukaan, Lehtonen kertoo.

Hänen vastuualueensa Pallo-Iiroissa ovat uusien tapahtumien organisointi, yhteistyösopimukset ja myynnin sekä markkinoinnin kehittäminen. Yksi konkreettinen uudistus näkyy jo Hankkarintiellä lähellä talviharjoitteluhallia. Led-valotaulun mainosmyynti on lähtenyt hyvään vauhtiin.

– Taulumme on molemminpuoleinen, joten se tuo tuplahyödyn.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut