Eurajoelta löytyy Hyvän ilman kampaamo

Kirsi Pihalan asiakkaat ovat ottaneet tyyytyväisinä vastaan Parturi-kampaamo Kirsi-Marjan uuden hajusteettomuuskonseptin. Kuva: Elina Helkelä

Eurajoella kampaamoyrittäjänä jo yli 30 vuotta toiminut Kirsi Pihala on joulukuun puolivälistä alkaen pyörittänyt Hyvän ilman kampaamoa.

Vuonna 2003 kehitettyyn konseptiin kuuluu tällä hetkellä 230 suomalaista parturi-kampaamoa, ja Pihalan yritys, Parturi-Kampaamo Kirsi-Maria, on nyt yksi niistä.

– Havahduin eräänä päivänä siihen, että olen ollut vuosikausia erilaisten kosmeettisten tuoksujen ympäröimänä. Kun sitten minulle tarjoutui mahdollisuus ottaa käyttööni kotimaisia hajusteettomia kampaamoalan tuotteita, en epäröinyt hetkeäkään, Pihala kertoo.

Kirsi Pihala ihmettelee, miksei Hyvän ilman kampaamoja ole enempää Rauman talousalueella. Lähin vastaava löytyy nimittäin Porista.

– Tuoksuttomuus on mielestäni tätä päivää, sillä monet kärsivät tuoksuyliherkkyydestä. Asiakkaani ovatkin olleet tosi innostuneita ja tyytyväisiä uusiin tuotteisiini.

Myös kampaaja itse pitää kotimaisesta tuotesarjasta, josta löytyvät kaikki alan tuotteet permanentti- ja väriaineista hoitotuotteisiin.

– Kyllähän näissä jokin vaimea haju on, mutta se ei jää leijumaan ilmaan, kuten perinteisten kampaamotuotteiden tuoksut.

Pihalan parturi-kampaamo on toiminut koko olemassaolonsa ajan samassa talossa Eurajoen keskustassa.

– Olen ollut Säästöpankin talossa kaikkiaan kolmessa eri liikehuoneistossa. Tämä katutaso on ehdottomasti paras, sillä tässä on hienot isot näyteikkunat.

Isoja näyteikkunoita Kirsi Pihala tarvitseekin, sillä hänellä on ollut tapana somistaa kampaamonsa ikkunat aina sesongin mukaan.
Jouluaikana näyteikkunassa on seissyt pari isoa Pihalan itse valmistamaa lumiukkoa.

Liike-elämässä tapahtuu -juttusarjassa kerromme Rauman seudun yritysten kuulumisia.