
Turussa suosittua lounas-, juhlapalvelu- ja iltaravintola Juliniaa pyörittävä yrittäjäpariskunta Iiro Toivanen ja Pauliina Kortemaa laajensivat liiketoimintaansa Uuteenkaupunkiin.
Heinäkuun 8. päivä Ylinenkatu 21:ssä sijaitsevan perinteikkään ravintola-majatalo Gasthaus Pookin yritystoiminta siirtyi ”lennossa” raisiolaispariskunnalle.
Pookin entiset yrittäjät Henriikka Lohtaja ja Antti Kauppinen jäävät ravintolaan esimiestehtäviin.
– Olimme jo jonkin aikaa etsineet toista paikkaa, johon voisimme laajentua, sillä Julinia pyörii nyt hyvin osaavan henkilökunnan ansiosta, Iiro Toivanen kertoo.
Uudet yrittäjät eivät aio tehdä Pookissa suuria mullistuksia. Tarkoitus on Toivasen mukaan jatkaa sitä pitkäjänteistä kehitystyötä, jota tähänkin asti Pookissa on tehty.
– Pihalle teemme pieniä muutoksia, jotka näkyvät paremmin vasta ensi kesänä. Aiomme esimerkikisi aktivoida pihakotaa ja Liiteriä, jota voimme tarjota vaikka yksityistilaisuuksiin. Myös catering-toimintaa on tarkoitus entisestään kehittää.
Gasthaus Pookin kokonaisuuteen kuuluu päätalon ravintola, jossa on ”Pookin keittiön sydän”. Lisäksi pihapiirissä on Juhlatalo Pooki, jossa on parhaillaan päivittäin tarjolla saaristolaispöydän herkkuja. Majatalossa on neljä vuokrattavaa huonetta, ja Liiteristä löytyy ”salakapakka”, tanssitilaa sekä vanhan tavaran puoti.
– Ravintolan ruokalista on painottunut aina perinteisesti kalaruokiin, joita aiomme jatkossakin tarjota. Teemme siis entiseen vain pientä hienosäätöä. Suosimme paikallisten tuottajien ja entisten yhteistyökumppaneiden laadukkaita raaka-aineita. Panostamme siis hyviin aineisiin, joista syntyy hartaudella tehtyä ruokaa. Myöhemmin listallemme on tulossa myös slow foodia.
Ravintoloitsija Iiro Toivanen on toiminut ravintola-alalla teini-ikäisestä lähtien.
– 15-vuotiaana aloitin Kotipizzan mopokuskina. Siitä sitten olen käynyt työn ohessa läpi koko taipaleen ja kouluttautunut restonomiksi ja keittiömestariksi. Myös Pauliinalla on pitkä kokemus ravintola-alalta.
Toivanen näkee yritystoiminnan laajentamisen Uuteenkaupunkiin kokonaisuuden kannalta kannattavana.
– Pelkkää kesäravintolaa ei tänne olisi järkevää perustaa. Tässä paikassa on mahdollista toimia ympäri vuoden. Tavoitteenamme on palvella asiakkaita laajasti koko Varsinais-Suomen alueella, Iiro Toivanen summaa.
”Teemme siis entiseen vain pientä hienosäätöä.”
Iiro Toivanen