Hartiavoimin kiskoja pitkin

Kaverukset Joni Saarinen (vas.) ja Onni Kaarle urakoivat Satakunnan elämysrautatien Kankaanpäästä Poriin. Matkaa kertyi 49 kilometriä. Matkaan lähdettiin eväiden kanssa ja nautiskellen. Kuva: Joni Saarinen

Voi melkein kuulla kiskojen kirskuvan ja jarrujen vinkuvan, kun kahden miehen voimin kulkeva resiina vihdoin saapuu määränpäähänsä.

Raumalta alkujaan kotoisin olevat – nykyisin sekä Suomen eteläisessä että pohjoisessa päässä opiskelevat – kaverukset Joni Saarinen ja Onni Kaarle ovat urakoineet koko maanantaipäivän rautatiekiskoilla.

Takana on 49 kilometrin matka Kankaanpäästä Poriin Satakunnan elämysrautatiellä. Vuonna 1938 liikenteelle avattu rataosuus on ollut elämysmatkailukäytössä nyt jo vuodesta 2000.

Vakuuttavista kilometreistä huolimatta matkaa radalla on taitettu nautiskellen ja ajan kanssa, eikä kiirettä ole pidetty.

Retki onkin ollut molempien mielestä nimensä mukaisesti elämyksellinen.

– Kyllä oli hieno reissu! Kannatti lähteä etenkin löysällä aikataululla. Pysähdyttiin välillä, kun tuli hienoja maisemia vastaan, Kaarle kertoo.

Matkaan miehet käyttivät yhden työpäivän verran eli noin kahdeksan tuntia, mutta ohjelmaan kuului uurastuksen lisäksi makkaran grillaamista Pomarkun nuotiopaikalla sekä pari lyhempää taukoa.

Elämysrautatiellä voi ihailla upeita maisemia. Kuva: Joni Saarinen

Mukaan mahtui myös pieni seikkailuepisodi loppumatkasta.

– Lähestyessämme määränpäätämme alkoi rata yhtäkkiä huonontua, ja vastaan tuli kivi. Nostimme resiinan pois raiteilta ja ajattelimme kantaa sen kiven sekä edessä häämöttävän pusikon ohi. Jossain vaiheessa alkoi mietityttää, että ei tämä näin huonoksi voi muuttua, Saarinen ja Kaarle naureskelevat.

Puhelinsoitto järjestäjälle paljasti heidän saapuneen määränpäähänsä; kivi toimikin merkkinä sille.

Loppumatkan omatoimista patikointiosuutta lukuun ottamatta rata on Saarisen ja Kaarlen mukaan hyvässä kunnossa.

– Todella hyvä oli mennä koko ajan. Yksi kiskopari menee, joten huonompikin suunnistaja pärjää, kaverukset vakuuttavat.

Vaikka rata onkin hyvässä kunnossa, nopeusennätyksiä ei resiinan kanssa kannata lähteä hakemaan. Meno muuttuu vauhdin lisääntyessä huojuvaksi.

– Maksimissaan 15 km/h oli vauhti. Alamäissä, kun vauhti nousi kovemmaksi, alkoi jo hiukan pelottaa, Saarinen naurahtaa.

Vaikka tämän vuoden kesään kuuluvasti matkaa taitettiinkin kevyen sateen siivittämänä, ei keli matkalaisia kiusannut.

– Jonkun verran tuli vettä, mutta se ei haitannut, kun oli oikeanlainen ja vedenkestävä vaatetus, vakuuttavat Kaarle ja Saarinen yhteistuumin.

Resiina-ajelun voi aloittaa Porista, Pomarkusta, Kankaanpäästä tai Niinisalosta. Varsinainen asemapaikka sijaitsee Pomarkussa.

Myös resiinavaihtoehtoja löytyy erilaisia. Saarinen ja Kaarle valitsivat menopelikseen perheresiinan.

– Se oli sellainen soudettava malli, missä tehdään töitä sekä jaloilla että käsillä. Pumppuresiinaa, jossa seistään, vuokrattiin vain isommille ryhmille, miehet kertovat.

Perheresiinan kyytiin mahtuu hiukan isompikin poppoo, Saarisen ja Kaarlen arvioiden mukaan neljästä viiteen henkeä.

– Lapsia mahtuu mukaan vanhempien lisäksi kolmekin, arvelee Kaarle.

Saarinen ja Kaarle kertovat järjestäjän maininneen resiinoiden olevan ahkerassa käytössä.
– Kuulemma osa lähtee Niinisalon sotkuun munkkikahville, Saarinen kertoo.

Saarinen ja Kaarle halusivat alun perin mennä koko radan päästä päähän, joten he aloittivat Kankaanpäästä ja päättivät retkensä Poriin.

– Luulimme, ettei Niinisalosta voi aloittaa, mutta se onkin mahdollista. Nyt jäi muutaman kilometrin matka Niinisalosta Kankaanpäähän tekemättä, Saarinen harmittelee.

Jotain jää siis odottamaan seuraavaa retkeä.