Henkilökohtainen palvelu on kantanut pitkälle kodinkonemyynnissä

Jyrki ja Marja Mäntysen luotsaama perheyritys juhlii 50-vuotista toimintaansa.

Tekniikka on kehittynyt valtavin harppauksin sitten vuoden 1968, jolloin Pentti ja Leila Mäntynen avasivat Kuninkaankatu 5:ssä kodintekniikkaliike TV-Kone P. Mäntysen.

Nykyään Euronics Raumana tunnettu liike juhlii perjantaina kakkukahvien merkeissä 50-vuotista toimintaansa.

– Isä ja äiti saivat Dux-merkkisten radioiden ja televisioiden edustuksen heti liikkeen aloittaessa toimintansa. Dux oli kodin-elektroniikassa noihin aikoihin tosi kova juttu, Jyrki Mäntynen kertoo.

Hän on tehnyt töitä perheyrityksessään ”pikkupojasta lähtien”. Nykyään mies luotsaa kodintekniikkaliikettä yhdessä Marja-vaimonsa kanssa Rauman Citymarketin kiinteistössä.

– Vuonna 1996 teimme sukupolvenvaihdoksen, ja ryhdyimme pyörittämään firmaa veljeni Timon kanssa. Vuoden 2007 alusta saakka liike on ollut minun omistuksessani.

Mäntyset olivat 1980-luvulla mukana perustamassa Suomeen kauppiasosuuskunta Teknisiä, joka muuttui tämän vuoden alussa Euronics-ketjuksi.

– Yhteistyössä on voimaa; niin ostoissa, markkinoinnissa kuin logistiikassakin. Tavara liikkuu nopeasti suomalaisten tukkureiden tai maahantuojien varastoista Euronics-myymälöihin, Marja Mäntynen selvittää.

Tekniikan kehitystä on tapahtunut yrittäjäpariskunnan mukaan eniten TV-tekniikassa, puhelimissa ja muissa älylaitteissa.

– Digiboxit tulivat 2000-luvun puolivälissä, ja sen jälkeen televisioiden kehitys on ollut huimaa esimerkiksi näyttötekniikassa ja internet-sisällöissä. Asiakkaat hankkivat koteihinsa nyt myös entistä kookkaampia televisioita, Jyrki Mäntynen sanoo.

Mäntyset tietävät, että asiakkaiden ostokäyttäytyminen on muuttunut melkoisesti 50 vuoden aikana.Nykyajan asiakkaat ovat hyvin hintatietoisia, ja se luo yrittäjien mukaan haasteita yrityksen omalle toiminnalle.

– Nuoremmat asiakkaat ovat valmiita maksamaan kokonaisvaltaisesta palvelusta, joka meillä tarkoittaa muun muassa kuljetus- ja asennuspalvelua.

”Valkoisen linjan” tuotteet eli kylmälaitteet, liedet ja pesukoneet ovat televisioiden ohella Euronics Rauman myydyimmät artikkelit.

Älytoiminnot ovat Marja ja Jyrki Mäntysen mukaan yleistymässä myös kodinkoneissa.

– Pesukoneisiin, kylmälaitteisiin ja ruuanvalmistuslaitteisiin on tulossa yhä monipuolisempia ominaisuuksia, jotka käyttävät tietokoneälyä.

Tänä jouluna Mäntyset uskovat myyvänsä eniten pelaamiseen soveltuvia tietokoneita sekä muita pelimaailmaan kuuluvia välineitä.

– Myös puhelimia ostetaan perinteisesti jouluna, Marja Mäntynen toteaa ja huomauttaa, että nykyään yhä useammalle merkitsee puhelinvalinnoissa se, minkälainen kamera laitteessa on.

Jyrki ja Marja Mäntynen pitävät tärkeänä sitä, että vaikka verkkokauppa tulevaisuudessa kasvaakin, Euronics Rauma TV-Kone Mäntynen pystyy silti palvelemaan asiakkaitaan henkilökohtaisesti.

– Verkkokauppa ja kivijalkamyymälä täydentävät toisiaan. Me tunnemme Rauman talousalueen ja täkäläiset kuluttajat, sillä yrityksemme juuret ovat täällä.

Liike-elämässä tapahtuu -juttusarjassa kerromme Rauman seudun yritysten kuulumisia.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut