Huomasitko? Raumalta Helsinkiin matkanneessa kuunari Kathrinassa isännöitiin Flow-festivaalin etkoja

Raumalta kesäkauden päätteeksi Helsinkiin seilannut kuunari Kathrina toimi viime viikonloppuna yhtenä Flow-festivaalin etkopaikkana. Vaateyritys Bik Bokin järjestämiin juhliin oli kutsuttu iso joukko esimerkiksi sosiaalisen median tähtiä ja vaikuttajia.

Purjelaivalla kesäpäivästä ennen festivaaleja piipahtivat nauttimassa muun muassa White trash disease -blogista ja Satokausikalenterista tunnettu Natalia Salmela, Tämän kylän homopoika -blogia kirjoittava Eino Nurmisto, tubettaja Papananaama eli Sini Laitinen sekä Kaverin puolesta kyselen -podcastista tuttu Tiia Rantanen.

Kerta ei ollut ensimmäinen, kun Kathrina puettiin juhla-asuun Flow-etkoille vaan laivassa on tunnelmoitu etkoja myös aikaisempina Flow-vuosina. Raumalaiset tuntevat Kathrinan paremmin sen tiloissa toimivasta Puosun kellari -ravintolasta.

Flow on Helsingin Suvilahdessa järjestettä kolmipäiväinen kaupunkifestivaali. Tapahtuma houkutteli tänä vuonna kaikkiaan 83 000 kävijää.

Flown keikkoihin voi palata vielä jälkitallenteina Yle Areenassa.

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

2018 // 2019. En oo vaihtanu vaatteita vuoteen. #bikbokxfestival

Henkilön Tiia Rantanen (@tiiamarietta) jakama julkaisu

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Perheenjäsenii #bikbokxfestival

Henkilön OlliJaakkoMatias (@ollijaakkomatias) jakama julkaisu

Lisää aiheesta

Video: Kuunari Kathrina purjehti Raumalle

LEO:n ja Jannan uusi musiikkivideo kuvattiin kuunari Kathrinalla

Kuunari Kathrinan kunnostukseen Museoviraston tukea

Eero Ettala laski läpi pimeän Helsingin - näyttävä hyppy kuunari Kathrinan edustalla

Helsingin satamassa majaansa pitävä Kuunari Kathrina sai lumipeitteen

Kuunari Kathrina palvelee kesän ajan ravintolalaivana