Idylliset piirrokset kuvittavat Vanha Rauma -kalenteria

Mika Honkasen Vanha Rauma -seinäkalenterissa on näkymiä Vanhan Rauman elämästä. Elokuun kuvassa on nähtävillä Kauppatorin vilskettä.

Taiteilija Mika Honkasen Vanha Rauma- seinäkalenteri vuodelle 2021 tarjoaa tunnelmallisia näkymiä Vanhan Rauman pihoille, kaduille ja kujille.

Tussipiirroksia sisältävä kalenteri on Honkasen toinen – ensimmäinen valmistui viime vuonna.

Ensimmäinen kalenteri sai hyvän vastaanoton, ja taiteilija päätti toteuttaa sellaisen myös ensi vuodelle.

– Kyllä tästä seinäkalenterista näyttää olevan tulossa jokavuotinen perinne, nauraa Honkanen.

Honkasen piirroksissa kuvitteelliset raumalaishahmot kävelevät, pyöräilevät ja mopoilevat Vanhan Rauman ympäristössä. Jokaisen kuukauden piirroksessa on tussin lisäksi käytetty yhtä tehosteväriä.

– Ihan tarkkaan en ole vuodenaikojen vaihtelua kuvannut, mutta kyllä kuvista näkyy selvästi se, ollaanko syksyssä, talvessa vai kesässä.

Seinäkalenterista on otettu 150 kappaleen painos.

– Jos kalenterille on kysyntää, voin ottaa siitä lisäpainoksen. Se jää nähtäväksi.

Kalenteri on myynnissä muun muassa Honkasen työhuoneella ja Rauman kirjakaupoissa.

Koronakevät näkyi vahvasti myös taiteilijan arjessa. Isoraastuvankadulla sijaitsevan työhuoneen ovi pysyi kiinni, kun ihmiset jäivät kotiin. Toiminta meni Honkasen mukaan täysin jumiin.

– Tilanne oli hyvin poikkeuksellinen. Onneksi sain yksinyrittäjätukea, jonka avulla keväästä selvittiin.

Koronan vauhdittamana Honkanen avasi huhtikuun lopulla verkossa toimivan antikvariaatin nimeltä Divarinurkka.
Divarissa on tarjolla toista tuhatta nidettä romaaneista tietokirjoihin ja taidekirjoista dekkareihin.

– Kyseessä on lähinnä harrastuspohjainen kirjakauppa, joten kovin jättimäistä valikoimaa en pysty tarjoamaan. Olen halunnut satsata määrän sijasta laatuun.

Kesä muutti vaikean kevään aurinkoiseksi. Honkasen työhuoneen ovi on käynyt tiuhaan.

– Suomalaisia turisteja on Raumalla liikkeellä erityisen paljon. Viimeiset pari viikkoa on ollut kuin yhtä Pitsiviikkoa.

Turistit ovat ihastelleet Vanhan Rauman miljöötä avoimesti. Moni on ollut Raumalla ensimmäistä kertaa.

– Eräs tamperelaispariskuntakin ihmetteli, miksi he eivät ole ennen kuulleet Rauman upeudesta, nauraa Honkanen.