Iidat ideoivat uuden liikuntatapahtuman – tällä kertaa karataan ämpärit käsissä Vanhassa Raumassa

Rauman Iidojen järjestämään Ämpärkaraukseen on aikaa alle kuukausi. Elina Lammela (vas.) ja Anne Heikkinen kertovat, että Vanhaan Raumaan ja kanalin varrelle kuljettava reittisuunnitelma ja muut käytännön asiat ovat jo valmiina tapahtumaa varten. Kuva: Henriikka Korte

Keväisestä Flikkatte Vitosesta parhaiten tunnettu Rauman Iidat -yhdistys ideoi uuden matalan kynnyksen liikuntatapahtuman syksyn iloksi.

Flikkatte Ämpärkaraus-nimeä kantavassa tapahtumassa edetään omalla tyylillä noin kolmen kilometrin lenkki Vanhassa Raumassa. Kädessä kulkee ämpäri, joka saa matkan varrella täytettä eri pisteiltä.

Rauman Iidoja edustavat Elina Lammela ja Anne Heikkinen kuvailevat Ämpärkarausta leikkimieliseksi happihyppelyksi.

– Kenenkään tarvitse miettiä, jaksaako juosta tai kävellä koko matkan. Noin kolmen kilometrin lenkistä suoriutuu kunnon puolesta varmasti ihan jokainen, he lupaavat.

Miten Ämpärkaraus sitten eroaa Iidojen ykköstapahtumasta, Flikkatte Vitosesta?

Lammela ja Heikkinen kertovat, että ensimmäistä kertaa järjestettävä Ämpärkaraus on Flikkatte Vitosta leikkimielisempi ja pienimuotoisempi tapahtuma. Tempaus alkaa iltakuudelta ja kestää pari tuntia.

– Lipun hinta on vain kympin, eli selvästi edullisempi kuin Flikkatte Vitosen lippu, Heikkinen vinkkaa.

Ämpärkarauksen reitti kulkee pitkin poikin Vanhan Rauman katuja ja poikkeaa Kanalin rannassa.

Matkalle mahtuu mukulakiviä, ja jo sen vuoksi kannattaa unohtaa ajatus hampaat irvessä juoksemisesta.

”Kenenkään tarvitse miettiä, jaksaako juosta tai kävellä koko matkan. Noin kolmen kilometrin lenkistä suoriutuu kunnon puolesta varmasti ihan jokainen.”
Elina Lammela ja Anne Heikkinen

Suorituksia ei kelloteta tai osallistujia aseteta mihinkään saapumisjärjestykseen.

Järjestäjien toiveissa on kaunis syysilta, joka hämärtyessään tarjoaisi omanlaisensa tunnelman tapahtumalle.

– Mukaan kannattaa lähteä nautiskelemaan syysillasta ja ihailemaan Vanhaa Raumaa, Lammela kannustaa.

Pimenevien iltojen tunnelmoinnin lomassa juhlistetaan 100-vuotista taivaltaan juhlivaa Suomea.

Kaikki vähänkään sosiaalista mediaa seuranneet tietävät, miten innolla suomalaiset jonottavat ilmaisia ämpäreitä.

Suomalaisuus näkyy myös siinä, mitä yllätyksiä ämpäriin matkan varrella kerätään. Flikkatte Ämpärkarauksen yhteistyökumppanit ovat kotimaisia tahoja.

– Matkan varrella selviää, miten painavan ämpärin kanssa palaa lähtöpisteeseen.

Iidat eivät ole vielä päättäneet Ämpärkarauksen tulevaisuutta. Tapahtuma saattaa jäädä Suomen juhlavuoden spesiaalitempaukseksi tai saada jatkoa myöhemmin.

Flikkatte Ämpärkaraus käynnistyy Rauman torilla 23.9. kello 18.

Tänä keväänä Poroholmasta startannut Flikkatte Vitone täytti Rauman kadut värikkäistä liikkujista toukokuussa. Kuva: arkisto/Pekka Lehmuskallio

Mikä ihmeen Ämpärkaraus?

  • Rauman Iidat ry:n järjestämä syksyinen happihyppely Vanhassa Raumassa.
  • Liikuntatapahtumassa karataan tapahtuman nimen mukaisesti pitkin keskustaa ämpäri kädessä.
  • Noin kolmen kilometrin lenkin aikana ämpäri saa täytettä eri pisteillä.
  • Ämpärit jaetaan osallistujille lähtöpaikalla, torilla.
  • Linda Laine vetää ennen lenkkiä ämpärialkujumpan.
  • Vaikka tapahtuman nimi on Flikkatte Ämpärkaraus, miehiltä ei ole pääsyä kielletty.
  • Myöskään ikärajaa ei ole, vaan liikkumaan voivat lähteä kaikenikäiset.
  • Lippuja on myynnissä Mattoraumassa ja osoitteessa flikkattevitone.fi.
  • Tapahtuman tuotoilla tuetaan raumalaisten lasten ja nuorten liikuntaharrastuksia.