Italianvesikoira Ida vahtii Syvärauman kotkottavia staroja

Iltalianvesikoira Ida pitää hyvää huolta kanalaumastaan. Kuva: Pekka Lehmuskallio

Carita ja Matti Kokkalan aidattuun pihaan ei pääse astumaan ilman, etteivät italianvesikoira Ida sekä kolme kauniin ruskeaa kanaa huomaisi tulijaa.

Aina valppaana oleva Ida haukahtaa muutaman kerran ja pinkaisee vieraan luo, perässään Kokkalan kesäkanakolmikko Helmi, Hilda ja Hulda.

Sosiaaliset kanat tekevät tuttavuutta kuvaajan kameran linssin kanssa. Kuva: Pekka Lehmuskallio

Hämmästyttävän sosiaaliset ja erittäin hyvinvoivilta vaikuttavat kotkottajat tulevat luottavaisina tutustumaan ja melkein nokkimaan pihaan saapuneen housunlahkeita.

– Ne ovat tottuneet vieraisiin, joita onkin tänä kesänä käynyt pihallamme melkoisesti. Kanoja ovat olleet ihmettelemässä lähes kaikki Purjehtijankadun lapsiperheet, Matti Kokkala naurahtaa.

Carita Kokkala bongasi Helmin, Hildan ja Huldan netistä. Juhannuksen tienoilla Hy-Line Brown -rotua edustavat kanat haettiin Raumalle Akaasta.

Sitä ennen Carita oli tehnyt kaikki asianmukaiset viranomaisilmoitukset ja tilannut komean kanakopin, joka tosin saapui hieman myöhässä. Näin ollen ensimmäisen yönsä kesäkanat saivat viettää Kokkalan pyörävajassa.

Kanat olivat heti kuin kotonaan Kokkalan pihassa, jossa ne ovat saaneet tepastella vapaina alusta asti.

Kuva: Pekka Lehmuskallio

Kokkalat kertovat, että Ida-koiran ja kanojen yhteiselo on sujunut koko ajan kitkatta. Molemmat osapuolet ovat suhtautuneet toisiinsa ystävällisesti.

– Ida yritti aluksi haastaa kanoja leikkimään kanssaan, mutta lopetti sitten, kun huomasi, etteivät ne olleet hänestä juurikaan kiinnostuneita, Matti hymyilee.

Helmin, Hildan ja Huldan sopeutumista ovat helpottaneet päivittäin toistuvat säännölliset rutiinit.

– Aamulla joskus kahdeksan aikaan kanat päästetään kopistaan pihalle, jossa ne saavat koko päivän rauhassa liikkua ja kuopsuttaa. Välillä ne käyvät ottamassa pienet nokoset jonkun tiheäkasvuisen pensaan suojissa, Carita selvittää.

Carita Kokkala näyttää, missä kanat usein ottavat päivänokoset. Kuva: Elina Helkelä

Hänen mukaansa kanat ovat erittäin siistejä. Ne peseytyvät päivittäin hiekalla täytetyssä pesuvadissa.
Ne eivät ole myöskään koskaan yrittäneet lehahtaa aidan yli naapurin pihalle.

Illan tullen kanat tietävät, että ne siirretään yöksi koppiin, turvaan city-ketuilta ja petolinnuilta.

– Iltaisin, kun lähestyn niitä, ne ikään kuin jähmettyvät paikoilleen ja antavat minun ottaa ne kiinni ihan helposti. Ne ovat myös hyvin omatoimisia. Kopin yhteydessä olevasta häkistä ne kiipeävät siltaa pitkin koppiinsa yöpymään, Matti kertoo.

Matti Kokkala käsittelee tottuneesti kesäkanojaan. Hilda on päässyt isäntänsä olalle. Kuva: Pekka Lehmuskallio

Helmi, Hilda ja Hulda syövät pihasta löytyvien matojen ja muiden eliöaarteiden lisäksi kaura-rehu-kalkkiseosta ja juovat vettä.

– Niiden erikoisherkkua ovat esikeitetyt maissintähkät, Carita huomauttaa.

Shhh. Täällä ollaan munintapuuhissa. Kuva: Pekka Lehmuskallio

Hyvä ravinto ja vapaan kanan stressitön elämä ovat saaneet Kokkalan kaikki kesäkanat munimaan yhden munan joka ikinen päivä.

Suurin muna, jonka Kokkalat ovat kanakopistaan löytäneet, painoi huimat 97 grammaa, kun kananmunan keskimääräinen paino on 63 grammaa.

Jättiläiskananmuna painoi 97 grammaa. Kuva: Pekka Lehmuskallio

Syksyn saapuessa Helmi, Hilda ja Hulda muuttavat Eurajoelle talvehtimaan.

– Meillä ei ole sellaisia tiloja, että saisimme järjestettyä niille vähintään +5 asteen oleskelutilat. Katsotaan sitten ensi keväänä, palaavatko tytöt takaisin tänne Purjehtijankadulle, Matti Kokkala aprikoi.

Kuva: Pekka Lehmuskallio