Jäätävä jännitys suli huippuseurassa – Niina Koivula laittaa itsensä peliin tosi-tv-ohjelmassa

Raumalaistaitaja on mukana Mestaritekijä-tosi-tv-ohjelmassa. Alun epäröinti muuttui kuvausten alettua innostukseksi. Sijoitus on vielä salaisuus.

| Päivitetty

Voisi kuvitella, että Niina Koivula järjestäisi kisastudion ensi viikon keskiviikkona. Silloin nimittäin käynnistyy toinen kausi Discoveryn tosi-tv-ohjelmasta Mestaritekijä. Koivula on yksi kymmenestä finalistista.

Kisastudio saa kuitenkin jäädä, sillä Koivulalla on muuta menoa.

– Katson sen sitten myöhemmin illalla, hän nauraa ja vakuuttaa, että jonkinlainen kisastudio varmasti järjestetään tyttärien ja parhaiden ystävien kanssa.

Uskallus voitti

Tyttäret ja ystävät ovat nimittäin avainhenkilöitä siinä, että Niina Koivula ylipäänsä on mukana suositussa käden taitoja mittaavassa ohjelmassa. Osallistujat saavat joka osassa tehtävän, ja lopulta yksi tippuu pois kisasta.

Koivula oli katsonut Antti Holman juontaman ohjelman ensimmäisen kauden ja ajatteli, että ”tuo olisi ihan mun juttu, vaikka askartelu ei olekaan”.

Ohjelma jäi jonnekin takaraivoon kutkuttamaan.

– Käsin tekeminen ja itsensä haastaminen ovat vahvuuksiani, mutta ehkä eniten ideointi. Lisäksi osaan tehdä puu- ja metallitöitä ja ommella.

Nämä seikat saivat Koivulan lähettämään hakemuksen Mestaritekijä-ohjelman toiselle kaudelle, kun tyttäret ja ystävät olivat tarpeeksi tuupanneet.

– Myönnän ajatelleeni, että ei minulla kuitenkaan ole mitään mahiksia...

"Olihan se sokki"

Toisin kuitenkin kävi. Viime vuoden keväänä Koivula sai puhelun. Hänet on hyväksytty jatkohaastatteluihin.

Koronapandemia vaikutti hakuprosessiin niin, että raumalaistaitaja sai tuotantoyhtiöltä myöhemmin sähköpostia: olet valikoitunut Mestaritekijä-ohjelmaan.

– Olihan se sokki, Koivula muistelee.

– En kyllä ole tainnut oikein vieläkään tajuta, että minut valittiin.

Kutsukirjeen myötä alkoi tunteiden vuoristorata. Välillä Koivula oli onnensa kukkuloilla, välillä hän taas taivasteli, että mihin tuli taas pää pistettyä.

Niina Koivula tunnetaan herkkänä ihmisenä. Kyyneleet pyrkivät esiin usein stressin ja väsymyksen seurauksena.

Tyttäret laittoivatkin leikillään pystyyn vedon, että kuinka monta kertaa äiti itkee ohjelman aikana.

– Taisin kolme kertaa parkua, Koivula hymyilee.

Lopputulos vielä salaisuus

Yksi pahimmista hetkistä ennen ohjelmaa oli se, kun kaikille osanottajille tuli yhteinen sähköposti. Koivula tietysti googlasi kaikki nimet, ja silloin vasta paniikki iski.

– Siellä oli arkkitehtiä, muotoilualan opiskelijaa, puuseppää ja muita alan osaajia. Alemmuuskompleksihan siitä tuli.

Mutta vain hetkeksi. Niina Koivula ajatteli, että ”mennään kattomaan, miten ämmän käy”.

Lopullista sijoitusta hän ei voi kertoa, sillä sopimus pitää suun supussa kaikesta kuvauksissa tapahtuneesta.

Jännitys karisi

Sen Niina Koivula saa paljastaa, että kuvauspäivät sujuivat hyvin. ”Jäätävä jännitys” karisi heti, kun hän astui Billnäsin ruukissa sijaitsevan kuvauspaikkaan.

Ennakkoon rakennellut mielikuvat kilpakumppaneista karisivat kuulemma viidessä minuutissa.

– Aivan ihania ihmisiä! Sain yhdeksän uutta ystävää.

Koivula kehuu ohjelman nauhoitusten tunnelmaa. Kilpailut eivät tuntuneet kilpaluilta, ja henki oli hyvä.

– Pelaamista ei ollut ollenkaan. Vaikka tehtävä oli kaikille sama, jokainen teki oman versionsa. Makuasioistahan ei tämäntyyppisessä kilpailussa voi kiistellä. Tuomariston mieltymyksistä ei voinut tietää, pääasia, että oli itse tyytyväinen lopputulokseen.

Kuvauspäivät olivat hektisiä ja kestivät aamun puoli yhdeksästä iltayhdeksään.

Mestaritekijä-ohjelman osallistujat ovat omassa some-ryhmässään kesän ja alkusyksyn ajan tiiviisti viestitelleet tuntojaan. Se on helpottanut, kun lopputuloksesta ei ole voinut kertoa juuri kenellekään.

Mummona muisteltavaa

Viime kevään kuvauksista on jo aikaa. Niina Koivula toteaa nyt, että ”onneksi lähdin mukaan”.

– On jotain, mitä mummona muistella, ja olihan se hyvää kohotusta itsetunnollekin. Huomasin, että pystyn toimimaan paineen alla ja saamaan jotain aikaiseksi.

Hän sai näytettyä itselleen ja muille, että ei tarvitse olla taidealan korkeasti koulutettu, että pärjää.

– Haluan rohkaista kaikkia, että aina kannattaa yrittää.

Luova työ jatkuu

Ohjelman jälkeen elämä on jatkunut entiseen malliin. Niina Koivula työskentelee Prisman palvelutorilla, mutta hänellä on myös oma yritys, jonka puitteissa hän järjestää erilaisia käden taidon kursseja ja tekee myös sisustussuunnitelmia.

Hän valmistui vuosi sitten sisustusartesaaniksi.

Luova kakkostyö on Koivulalle elinehto. Siitä saa paljon, kun se on sellaista, mitä haluaa tehdä.

Mestaritekijä-ohjelma alkaa ke 13.10. klo 20 TV5. Discovery+kanavalla nähdään keskiviikkoisin kaksi jaksoa kerralla. Toisen kauden juontaja on Minna Parikka, päätuomari Kaarina Korvenranta ja vaihtuvia tuomareita mm. Krisse Salminen, Kaisa Mäkäräinen ja Elias Kaskinen.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut